- Nami heitä nami heitä nami nami heitä heitä heitä!
- JEE, come to mama!
- Sainpas kiinni!
- Kaisla kyllä pystyy hyppäämään vielä korkeammalle...
- .. mutta minä olen hurjan paljon parempi koppari!
- Ja niin nopea ja notkea ettei edes kamera pysy perässä. (Eikä kuvaaja.)
Nyt tuntuu olevan joku siniviherpaitakausi meneillään, pari valmiina ja kolmanteenkin olisi suunnitelma ja lankaa hamstrattuna... Tämä ohut merinopuuvillatunika/mekko valmistui kesälomaprojektina.
Ja toinen juuri valmistunut vaalea pusero kahden langan yhdistelmällä (ohut merino ja ohut harjattu alpakkasilkki), lopputulos hieman pörröinen, suloisen pehmeä ja kevyt. Milloinhan vaan tuota saa käytettyä kun voipi olla aika lämmin ja yleensä olen aina enemmän kuumissani kuin viluinen (paitsi varpaat on aina jäässä)...
Sukkiakin on muutamat valmistunut välitöinä, "serpent"-sukat on kivan näköiset, mutta kesti valmistua todella pitkään. Aloitin ne jo joskus keväällä ja sitten kun yhden oli saanut valmiiksi tuli kyllästys sekä suht tiivistä keskittymistä vaativaan ja hitaaseen kirjoneulemalliin että lankavuoresta löytyneeseen kinnaavaan ja erittäin epätasaisen paksuiseen punaiseen pohjalankaan ja toisen sukan käynnistys sitten venyi pari kuukautta. Useimmiten aloitankin nykyään sukat yhtä aikaa ja neulon molempia vuorotellen pätkä kerrallaan toisen sukan aloitusahdistuksen välttämiseksi, näin tulee yleensä käsialankin suhteen tasalaatuisemmat parit JA hyvällä tuurilla muistaa missä niitä lisäyksiä ja kavennuksia ja muita säätöjä tulikaan tehtyä. (Ohjeen tarkka seuraaminen, tai ylipäätään ohjeet on ihan yliarvostettuja...)
Jossain netin syövereissä sattui silmään erikoinen "whisky ahoi" malli jossa sukka aloitetaankin kantapäästä eikä tavalliseen tapaan varresta tai varpaasta, pitihän se kokeilla. Teknisesti ihan mukavaa vaihtelua, mutta ei ehkä muodoltaan kaikkein istuvin, ja kuvio ei oikein pääse oikeuksiinsa etupuolella jota itse yleensä katselee kun sukat on jalassa. Raitalangalla voisi kyllä myös tulla ihan hauska lopputulos tuolla tekniikalla.
 |
| Hieno sivusta! |
 |
| Mutta vähän tylsä edestä |
Ja vielä edellisen jämistä ja parista minivyyhdistä sinikirjavat sukat. Raitasukat olisi helppoja ja nopeita neuloa ja käteviä noiden minien upotukseen, mutta jostain syystä en oikein pidä niistä, harvemmin tulee tikuteltua. Vaan voisihan niitäkin vaikka johonkin hyväntekeväisyyskeräyksiin neuloa. Keltaisissa sukissa oli sievä koristekuvio jota piti testata, tuossakin langassa vaan paksuus heitteli jonkun verran niin ei ollut ihan parasta pitsi/pintaneuleeseen.
 |
| - Siis kukas sä oikein olet? |
 |
| - Onko jotain nameja siellä käsissä? |
 |
| - Ei tää kyllä taida olla elävä kun ei se liiku yhtään eikä haisekaan miltään... |
 |
| - Huijausta tämmöinen (huomaa vähän pörhöllään olevat selkäkarvat) |
(Kaislahan myös kerran pienenä vähän pahoitti mielensä kun yritti mennä televisioon tervehtimään Johnny Deppiä ja pyysi syliin, mutta Johnny ei ollenkaan huomioinut pientä kissaa.)
- Alkaa illat olla kovin pimeitä, kosteita ja kalseita.
- Jep, tulin tähän viereen ihan vapaaehtoisesti, tämän kerran
- Pidäpä silti ne käpälät omalla puolellasi!
- Huoh. Milloin on seuraavan kerran kesä ja lämmin...?
Tiistaina piti hetki hieraista silmiä kun vessan lattialla olikin yllättäen vastassa kutsumaton vieras. Pieni sisilisko?
Ei tarkemmin katsoen ollutkaan sisilisko, vaan manteri! Jollei vesilisko ole alkanut harrastaa viemärisukellusta, tai kaikkien huomaamatta tuulettaessa vaeltanut sisään takaovesta puolen talon läpi, niin jollain karvaisella perheenjäsenellä saattaa olla osuutta otuksen sisätiloihin kulkeutumiseen...
Manteri oli varsin virkeä ja vahingoittumaton, joten kastelluilla käsillä hellästi tönin takalistosta niin että itse kömpi nenän eteen kyljelleen aseteltuun rahkapurkkiin. Pieni tilkkanen vettä perään purkin pohjalle (jos on päässyt kuivettumaan huoneilmassa vaelluksellaan), ja jätin hetkeksi nesteytymään keittiön pöydälle (josko vielä tomaateissa pörräävistä banaanikärpäsistä joku eksyisi välipalaksi). Tovin kuluttua kun olin menossa toimittamaan vieraan pihan puolelle, olikin purkki tyhjä, eikä lähitienoillakaan näkynyt luikeroa missään, hups.
Harmittelin kovasti ehkä menetettyä henkeä, mutta onneksi vähän myöhemmin uudella etsintäyrityksellä manteri löytyikin hellan edestä lattialta hiippailemasta (tilannetta helpotti se että kissoilla oli juuri päiväunet syvimmillään niin että koko episodi meni niiltä täysin ohi) ja uuden purkituksen jälkeen pääsi amfibieliö allaspenkin kuunliljojen suojaan jatkamaan talvehtimisresidenssin etsintää vähän luonnollisemmassa ympäristössä.
Uljas daalia vielä jaksaa uhmata syksyn sadetta ja kylmää.
Valmiina vastaanottamaan kaikki pienet ja mehevät medenetsijät.
Tervetuloa, käykää vaan peremmälle...
Syyskuun kolkutellessa ovella täytyy kai pikkuhiljaa siedättyä ajatukselle että kesä alkaa olla ohi. Puutarhuroinnin osalta kasvukausi on ollut vähän kummallinen, osa kasvateista rehottaa suunnilleen normaalisti, osa kasvaa muttei kuki, osa kukkii muttei kasva, osa ei tee oikein kumpaakaan. Ylipäätään kaikki on tuntunut edistyvän kovin hitaasti ja etenkin syötävien osalta satoa on taas tullut vain tomaateista ja omenoista.
Noh aina sitä kuitenkin joku ilahduttaa kukillaan, ja tässä kuvakavalkadi niistä.
Isot ja pienet petuniat ja pelargonit, melkolailla normaalia kukintaa. Taustalla timanttikukka on hieno, mutta sitä voi ihailla vain hyvällä säällä, sateen ja pilvien vallitessa kukka pysyy tiukasti supussa. Ritilässä passioköynnös kasvaa muttei kuki.
Ahkeraliisat ahkeroi tuttuun tapaan
.jpg)
