Kuppikakkukatti

 - Joo, haa haa, onpa taas ratkiriemukasta.

- Otahan nyt jo ne kuvat että saa tämän naurettavan hatun pois päästä.

Silmä silmästä

 - Mamma, Riitu pyllistää mulle!

- Sitä saa mitä tilaa...

Unmasked singers

Yleisön pyynnöstä olen koittanut taltioida kanarialintujen lauluesityksiä. Tehtävä vain on hieman haasteellinen kun pitäisi yrittää lintusesta ylipäätään jotain erottaa häkin pinnojen takaa ja saada kohde pysymään kameran edessä ja ylipäätään laulamaan silloin kun kamera on hollilla. Ja vielä mielellään niin että kaikki eivät yritä laulaa kuorossa toistensa yli. Eikä tähän kaikkein synkeimpään aikaan vuodesta se lauluintokaan ihan parhaimmillaan ole.

Yrityksinä ratkaista edes osa ongelmista rakensin pleksinpalasta ja pikkuhäkistä pienen laulustudion, jossa jokainen pääsi (joutui) viettämään päivän-pari. Lisäksi apuun riensi kännykkä-äppi jolla kameraa saa hallinnoitua etänä, eli voi viritellä pelkän kameran kohteen eteen, poistua paikalta häiritsemästä ja olohuoneen sohvalta käsin arpoa mistä hetkestä saisi jonkun soveliaan pätkän nauhoitettua. Jotta ihan kunnon tulokseen pääsisi niin melkein pitäisi studio viritellä ehkä jopa vielä pienempänä ja häiriöäänien eliminoimiseksi eri huoneeseen kuin muut linnut (ja viettää parasta taltiointihetkeä kännykästä vahtaamassa huomattavasti enemmän aikaa).  Mutta tässäpä nyt jotain mistä edes jotain osviittaa saa, klipit alle minuutin mittaisia.

Ensimmäisenä estradille pääsee auringonkeltaisessa asussa esiintyvä taiteilija, jonka jumalainen laulu solisee pehmeänä ja helmeilevän vivahteikkaana kuin vuoristopuro.  (Kuvausteknikko sössi kameran tarkennuksen tämän artistin osalta, mutta laulu sentään kuuluu...)
Tässä siis Helios:

Toisena vuorossa hillitympää maastoväristä kuosia suosiva virtuoosi, jonka ääni on kirkas ja voimakas ja keskittyy useimmiten roller-tyylilajin laulantaan. Tässä esiintyjässä on selkeästi ainesta kanarialintujen "pisin nuotti ilman taukoa" -mestaruuskilpailuihin.
Ole hyvä Trilli:

Kolmannella artistilla on upea punavalkoinen asukokonaisuus, ja laulutaidot... Noh, kyllähän hänkin hienosti yrittää...
Lavalla Raakku:

Ja viime hetkellä mukaan kiilaa vielä uusi yllätyshahmo, jonka elegantti esiintymispuku on kuin hehkuvan hiilloksen tulta ja tuhkaa. Hän kyllä sopisi paremmin talent-kisaan kun laulaminen ei kiinnosta yhtään vaan vahvuudet on enemmän parkourin, asustehuollon ja askartelun parissa.
Ensiesittelyssä Fenix:

Tässä kisassa kaikki pääsevät jatkoon, taidoista riippumatta.

Päivän lööppi

 "Asuintiloihin tunkeutunut villieläin raateli naisen lääkärihoitoa vaativaan kuntoon. 
  Kuvan lemmikki liittyy tapaukseen ja säilyi vahingoittumattomana."

- Olisiko teillä hetki aikaa keskustella hiirivarkauksista?

Maanantain arkisuunnitelmat siis meni vähän uusiksi kun karvakasat oli aamusella taas kerran yhyttäneet tarhasta hiiren. Ensin sisään luukusta rynnisti Kaisla hiiri suussaan ja Riitu perässä, pyydystysyrityksiä pakoillessa laukkoivat takaisin ulos. Hetken päästä sama toistui mutta toisinpäin, nyt ensimmäisenä hiiren kanssa kirmasi Riitu.

Riitu saatiinkin kiinni ja alettiin perinteiseen tapaan irroitella saalista suusta ämpäriin. Tällä kertaa vaan hieman huolimaton palvelija onnistui tunkemaan sormensa myös vielä erittäin elävän ja kiukkuisen metsähiiren hampaisiin, seurauksena pikkuruinen mutta vertavuotava purema.

 

Terveydenhuollon kanssa chättäily vahvisti että vanhentuneeseen jäykkäkouristusrokotteeseen kannattaisi hakea tehoste, joten puolenpäivän palaverin jälkeen suunnistin terveyskeskuksen päivystykseen "on lähellä niin käy nopeammin" (näin jälkiviisaana vauhdikkaammin olisi kyllä lopulta varmasti selvinnyt pidemmän ajomatkan päässä sijaitsevassa työterveydessä...). Muutaman tunnin jonottelun jälkeen rokotteen lisäksi tuli kaupan päälle antibioottikuurikin varmuuden vuoksi. 

(Se metsähiirikin muuten saatiin palautettua takaisin metsän puolelle.)

Näin vakavien vammojen kanssa täällä painitaan tällä kertaa.

Viisi vuotta viikatteen väistelyä

(Tylsää ihmiseliön sairastelumuisteloa, hypätkää yli jos ei nappaa)

Pyhäinpäivän ja halloweenin teemoihin sopien tuli sateisen ja harmaan lokakuun lopulle taas muistutus omasta kuolevaisuudesta, eli kutsu magneetti- ja TT-kontrollikuvauksiin. Lääkäriaika tuomion kuulemiselle oli sopivasti halloweenin aattona...

Kaikkihan alkoi melko tasan viisi vuotta sitten syksyllä kun joku yllättäen tuikkasi kesken ratsastustunnin virtuaalipuukon selkään lapojen väliin. Parin viikon "liike on lääke" -mantran kuuntelun jälkeen lopulta infernaalisten kipukramppien myötä paheneva "lihasjumi" paljastuikin "otetaan nyt kaiken varalta" -magneettikuvassa rintarangan pahanlaatuiseksi kasvaimeksi, joka oli alkanut murtaa nikamaa. Kasvaimen sädetyksen jälkeen hapertunut nikama vielä painui lopullisesti kasaan puristaen selkäydintä, jolloin jalat lakkasi toimimasta ja ranka jouduttiin pikaisesti operoimaan ruuveilla uudestaan ojennukseen (luonnollisesti pienen "infektio leikkaushaavassa" -jälkinäytöksen kera, minkä ansiosta antibioottikuuri kesti vuoden...). 

Nehän ovat kuin kaksi marjaa: selkäselfie vuodelta 2020 ja elokuvajuliste vuodelta 2024

Noin vuosi yhteensä kului ensin sairaaloissa ja kuntoutuksessa ja sitten helmikuun lopulta alkaen jo kotona kun hoitajat, lääkärit, jumpparit, fysioterapeutit, toimintaterapeutit ja sosiaalineuvojat kiskoivat puolikoomaisen potilaan mallia rantautunut ryhävalas sängynpohjalta ylös ensin pyörätuoliin ja hiljalleen siitä taas ihan kohtuullisen toimivaksi ja käveleväksi. Viimeiset vuodet on sitten kuluneet edelleen opetellessa uutta normaalia oman kropan hiukan vähemmän ytimekkäässä toiminnassa, ja samalla roikuttu löyhässä hirressä odotellessa alkaako kasvain aktivoitua uudestaan. 

 

Vaan nyt oli sitten se viimeinen kontrolli, jossa ei edelleenkään mitään uutta hälyttävää ilmaantunut ja kasvaimen osalta tauti julistettiin lopullisesti parannetuksi, jos ei tähän mennessä ole uusinut niin tuskin enää uusiutuu ainakaan se sama.  Vaikka (onneksi varsin lievä) selkäydinvamma edelleen on ja pysyy, niin se on sentään enemmänkin hidastava kuin potentiaalisesti tappava vaiva...

Lääkäri totesi jotta onnittelut tästä ja potilas lasketaan takaisin luontoon. Tervemenoa, nyt saa käydä ottamassa lasin skumppaa, toivottavasti ei tavata enää.  

Paluumatkalla yllättäen sininen taivas ja aurinko pilkahti esiin tasaisen syysharmauden keskeltä ja maailma tuntui muutenkin ainakin hetken ja ainakin hitusen valoisammalta elää. Noudatin kiltisti lääkärin määräystä ja ajelin alkon kautta kotiin. Tässäpä olisi tarjolla virtuaaliskumppaa sen kunniaksi että edelleen jatketaan sätkimistä:

Ennallistettu

 - Huh, onneksi halloweenkirous poistui keskiyöllä ja olen taas ihan normaali.

- Siis ihan.... normaali....

***

Hämiksen kosto

 - Jättihämis sanoo että olen syönyt liian monta sen pikkuserkkua ja jos en lupaa parantaa tapojani niin se langettaa halloweenkirouksen.
- Oho, no kai lupasit?

- No en! Eihän semmoista kirousta ole olemassakaan, kuinka tyhmänä se minua pitää, hahhahhah!

- Hah.....?
- Jepjep. No jääpähän enemmän karkkeja minulle.

- Riitu on kyllä varmasti syönyt ihan yhtä monta hämähäkkiä...

Vaikea vastustaja

 - Jee, hämispainikausi on täällä taas!

- Tää on aika vaativaa puuhaa.

- Mutta varmaan selviän voittajana tänäkin vuonna!

Toinenkin maastoretki

Heppakerho kävi yksi viikonloppu myös tuossa läheisessä issikkatallissa Hersisissä syysmaastoilemassa. Tuuli meinasi välillä viedä hiuksetkin päästä, mutta muuten kiva sää ja alla tuttu ja turvallinen Vertti. Oikein mukava lenkki. Pitäisi vaan ryhdistäytyä ja käydä nyt loppuvuodesta vielä pari kertaa itsekseenkin törsäämässä e-passirahat ennen kuin happanevat...

Betoniporsas

 - Vessaan menossa?

- Valitettavasti kulku tästä ovesta on estynyt viimeisten auringonsäteiden imeytyksen ajan.