 |
| - Mitäs siinä taas hihitellään ja sohitaan kameralla? |
Hilla kanarialintu kuoli kevätkesällä ihan yllättäen, ja loppukesästä viimeinen Siru-kanaria vähän vähemmän yllättäen (se on ollut koko ikänsä hyvin vaisu ja hiljainen ja lähinnä yllätti että se on näinkin kauan elänyt). Ihan jopa monta viikkoa sinnittelin "ei uusia lintuja"-ajatuksessa, kunnes tuli niin ikävä kanarianlaulua että löysin itseni eläinkaupan lintuhäkin edestä ja poikakolmikko sieltä lähti matkaan. Kerranhan täällä vain eletään ja siihen eläkkeeseenkin, jolloin ainakin teoriassa voisi pidempiäkin reissuja tehdä, on vielä aikaa hyvinkin nykyajan keskivertokanarian elinikä tai parikin...
Keltainen kanarialintu olla pitää, se on klassikko. Katselin ensin tummemmankeltaisia, vaan yksi vaaleammista puhkesi siinä nenän edessä niin pehmeään ja kauniiseen lauluun että se nyt oli aivan pakko kotiin saada. Ihan priimahankinta.
Havittelin myös vähän tummempaa akaattikuvioista haileasti pronssinsävyistä lintua (siis tumma punatekijäinen tiilen/oranssinsävyinen tummalla selkäkuvioinnilla), mutta se ei ainakaan siinä katsellessa suostunut laulamaan niin vähän mietin onko se naaras, jolloin ei kovin todennäköisesti ole laulua luvassa, vaikka mahdollista sekin on. Myyjä sanoi jotta takahuoneessa olisi yksi pronssikoiras jos kiinnostaa, ja tuumasin jotta otetaan sitten se jos on varmempi laulaja. Kävi sen paketoimassa kuljetuslaatikkoon niin etten sitä nähnyt ennen kuin kotona, jolloin kävi ilmi että tumma akaatti se kyllä on, mutta vihreä eikä ole pronssinsävyä nähnytkään (jossei seuraava sulkasato jotain yllätystä tarjoa). Noh sievähän tuokin, terve ja laulaa niin ei välitetä pienestä erheestä. Ja onpahan hyvä tekosyy vielä joku punasävyinen lisätä porukkaan jos sopiva vastaan tulee....
Kolmas kaveri on sitten punainen mosaiikki, eli valkoinen punaisilla kuvioilla ihan ulkonäkösyistä matkassa. Noita on ollut pari ennenkin mutta jääneet aika lyhytikäisiksi (liekö geneettisesti vähän heikkoja). Viime hetkessä päätin jotta kokeillaan nyt kerran vielä ja arvoin vaan jonkun poikien joukosta. Tämä nyt on toki ulkoasultaan sitä mitä pitää, mutta eläinkaupan naapurihäkin papukaijakakofoniassa jäi huomaamatta että pienenkin liikkumisen jälkeen sen hengitys kuulostaa lähinnä kehräävältä Riitulta ja ääni on enemmän raakuntaa kuin laulua. Periaatteessa tuon varmaan olisi saanut palautettua, vaan kun kauppa ei ihan kulman takana ole niin tuumasin jotta olkoon. Heitin ensiavuksi punkkilääkkeet kehiin (ilmapussipunkki kun on aika tavallinen rohinan syypää kanarioilla, mut ei toki ainoa). Jos ei auta niin voi olla että tuokaan ei kauhean kauaa ilonamme ole, aika harvoin noilla pienillä mitään isompaa vaivaa saa hoidettua ilman että potilas hyytyy matkalle. Tällä hetkellä kuitenkin rahinoista huolimatta on ihan virkeä ja eläväinen.
Saavat nyt vielä oleilla jonkun aikaa tarkkailussa tuossa pienemmässä häkissä ja totuttautua muihin kavereihin pienen turvaetäisyyden takaa. Nimetkin pitäisi vielä keksiä.
Oven takana joku kovasti haluaisi tulla sanomaan tulokkaille käspäivää taspäivää...
Viimeviikkoinen kyyepisodi kirvoitti pientä moraalipohdiskelua. Suurin osahan Suomen selkärankaisista, ja osa rangattomistakin on rauhoitettuja, ja jokaiselle näistä on laissa ja asetuksissa määritetty lajikohtainen korvaussumma.
Kissa on kuitenkin tehokas saalistaja, joka ei pahemmin suojelumääräyksistä piittaa ja jahtaa kaikkea mikä on sopivankokoista ja liikkuu. Periaatetasolla jos kissa tappaa rauhoitetun eläimen, on omistaja korvausvelvollinen. Enimmäkseen vahingot (ja monen muunkin ikävän asian) voi välttää ulkoiluttamalla kissaa vain valvottuna valjaissa tai tarhassa.
Vaan aina ei tämäkään auta, valjaissakin voi pienpeto huomata ja niitata jotain nopeammin kuin ihminen ehtii kissaa sanoa, ja tarhan pitäisi olla melkeinpä hermeettinen lasikuutio jotta sisäpuolelle ei ikinä mitään sinne kuulumatonta elämää eksyisi.
Meidän ulkotarha on alunperin lintujen ulkoilutusta silmälläpitäen tehty seeprapeipon pitäväksi, joten höyhenkansaa sinne ei pääse (muuten kuin talon sisäpuolelta). Mutta niin tiivis se ei ole etteikö ajoittain jostain raosta jotain pikkuotusta sinne survoudu. Myöskään ihan niin velvollisuudentuntoinen en ole että joka hetki vahtisin mitä tarhan puolella puuhataan, joten valitettavasti "sallittujen" hiirien ja myyrien ja kärpästen lisäksi rauhoitettujakin otuksia on hengestään päässyt. Eipä noille kattiloille oikein voi opettaa että tämän näköisen hiiren saatte metsästää mutta tuota ette. Ja siinä vaiheessa kun luonnoeläin ei pysy luonnossa vaan tunkee tarhaan nostan kyllä kädet pystyyn asian suhteen.
 |
| Luvallinen saalis, metsähiiri (vaikka vähän liian sieviä huvin vuoksi murhattaviksi nekin on...) |
Jos nyt joku viranomainen tulisi ovelle kolkuttelemaan luonnonsuojelurikkeiden tähden, niin kyllähän noista kissain sisään kantamista kalmoista varmaan jo ihan komea sakkolappu kertyisi...
Tavallisilla metsäpäästäisillä (korvaussumma16 €) on tainnut olla hyvä vuosi ja niitä on tänä kesänä jäänyt kiinni huomattavan monta, jo niistä kertyisi kohtalainen lasku. Myös vaivaispäästäinen (10 €) hiljattain kiikutettiin sisälle (ja karkuutettiin eikä etsinnöistä huolimatta löytynyt kuin vasta viikon päästä vainajana), montako lie nielaisseet kokonaisina... Vaivaishiirikin (17e) on muistaakseni viime vuosina ainakin pari kertaa päässyt hengestään.
 |
| Kovin vaivaisen kokoinen on vaivaispäästäinen |
Sitten oli se kyy (70€), myös jokunen pikkusammakko (29€) on välillä ollut saalislistalla.
Ja ihan mahdotonhan on tietää onko ehkä joskus käpäliin osunut joku näillekin kulmille vaellellut arvokkaampi ötökkä, niin kuin vaikka tammikukkajäärä (1671 €) tai sinilehtimittari (2 698€)?
Tarhan tuottama hyöty kissojen virikkeistyksessä kuitenkin on niin suuri, että jatkamme edelleen tätä paatuneen rikollista elämää, koittaen kuitenkin samalla viattomia sivullisia suojata parhaamme mukaan.
Nyt kun syyskuu jo kolkuttelee ovelle, taitaa olla hiljalleen pakko henkisesti valmistautua siihen että kasvukauden loppu alkaa vääjäämättä lähestyä. Tänä kesänä kaikki lämpö taisi konsentroitua parille heinäkuun viikolle, ja ihan optimaalista se ei ole kasveille ollut. Mutta kyllähän moni on ihan hyvin jaksanut kukkiakin.
 |
| Ahkeraliisat on kukkineet ihan nimensä mukaisesti |
 |
| Ahkeraliisojen takana olevat köynnökset ei oikein tuossa puolivarjossa jaksa kukkia, kelloköynnös on ihan viherkasvi, vaulasta on jopa kaksi kukkaa löytynyt : D |
 |
| Auringonkukkia on tuulet ja sateet vähän riepotelleet niin sojottavat mihin sattuu, mutta kukkivat kyllä ihan kauniisti. |
 |
| Samaten daalioita on säät pyöritelleet ja vähän tuo paikka on liian varjoinen niin kasvavat aika pitkää ja honteloa vartta. Kukkia on tullut lähinnä yksittäisiä ja vasta nyt alkaisi noissa olla enemmän nuppuja, katsotaan kauanko niistä ehtii iloita ennen kuin syksy vie... |
 |
| Daddy blue -petuniat on rehottaneet niin että olen niitä jo välillä leikellyt lyhyemmiksi |
 |
| Vähän myöhässä kylvetty pikkuinen kesäkukkapenkki alkaisi vasta päästä kunnolla vauhtiin |
 |
| Piti ostaa koristehaikara kesälomareissun jälkimainingeissa... 😁 |
 |
| Ovenpielipurkeissa petuniat rehottaa oikein hienosti, rusokit ei pitäneet helteistä ja alkaa vasta nyt taas toipua ja kasvaa kunnolla. |
 |
| Nämäkin on pitkän mietinnän jälkeen päässeet vauhtiin |
 |
| Tämä ruukku on paahteisella paikalla päässyt pariin kertaan pahasti kuivahtamaan, mutta sinnittelee sekin |
 |
| Samettikukan "Strawberry blonde" lajikkeen nimeä alkuun vähän ihmettelin kun useimmat kukat on alkujaan todella tummanpunaisia, vaan kas, ikääntyessään ne vaalenee. |
 |
| Miksei aina voi olla kesä ja kukkasia... |
Loppukevennyksenä läheisen kesantopellon pinkkinä pilvenä kukkivaa virmajuurta, pitäisköhän muutama käydä nyhtämässä kissoille impattavaksi...
- Yritin pari iltaa sitten hypätä sohvalla istuvan mamman syliin, mutta siellä olikin jo joku ihan kamala hirviö, joka tuijotti vastaan valtavilla punahehkuisilla silmillä. Säikähdin ja loikkasin äkkiä karkuun.
- Mamma vaan nauroi ja tarjosi namia, niin tulin katsomaan uudestaan ja läpsin vähän tassulla mörköä että oppii olemaan. Ei se sitten hyökännytkään päälle, niin varovasti asetuin sen päälle makaamaan.
Tokihan tuo kaapin kätköistä kaivettu intialainen kaftaani aika ilkeästi tuijottaa ja saattaa popsia pieniä kissoja iltapalaksi....
- Me sitten tehtiin tänään vastajekku ja laitettiin tarhasta löytynyt sahamato esille niin että mamma sen näki heti kun meni siivoamaan meidän ulkovessalaatikkoa. Vaikka me oltiin se huolellisesti pureskeltu hiljaiseksi niin mamma meni ihan vakavaksi ja monta tuntia vaan vauhkoili ja kyseli että eihän meillä ole huono olo tai kipeitä ja turvonneita kohtia missään. Ei sitten niin mitään huumorintajua.
 |
| Just kun keväällä julistin Riitun häntälääkärille että ei meidän tontilla ole ikinä kyitä näkynyt. (Olisi kai pitänyt koputtaa puuta) Julmetun kokoisen rantakäärmeen kanssa kyllä viimeksi pari viikkoa sitten toisiamme säikyteltiin kasvimaalla. Pitänee jatkossa koittaa tilkitä käärmeenmentäviä rakoja tarhan perustuksissa ja seurailla ettei myyrät kaiva kulkutunneleita. |
 |
| Vähän turhan lähelle myrkyllisiä osia purtu... Sen verran kuivahtaneelta näytti että tuo on kyllä saattanut olla sivupuskissa jemmassa jossain jo pari päivää ennen kuin aseteltiin näytille keskelle tarhan polkulaattaa. |
 |
| Rakkaat karvakasat, nämä sahamadot (ja muutkin isot madot) saisitte kyllä jatkossa kiertää kauempaa tai voi tulla iso itku kaikille osapuolille! - Pah, seuraava tuodaan sisälle! |
Talvella Riitulla on hurjan paksu ja tuuhea turkki, ja koko otus on pyöreä ja pörheä kuin kuutti konsanaan. Tänä vuonna viileä kesäkuu varmaan vähän hidasti karvanvaihtoa, ja heinäkuussa sitä aluskerrastoa pudoteltiin sitten sitäkin ahkerammin, ja harjatessa pohjavillaa on irronnut kourakaupalla.
Nyt loppukesästä Riitu onkin melkein kuin eri kissa ja olemus sirompi kun karvapeite on huomattavasti harvempi. Ihan sileä ja siisti sen karvapeite ei kyllä juuri missään vaiheessa ole, kun uuden talviturkin kasvatus alkaa pohjalla melkein samantien kun edelliset on hierottu palveluskunnan vaatteisiin ja mattoihin. Kaislakin toki karvaansa vaihtaa, mutta pohjavillattomana ero talven ja kesän välillä ei ihan niin dramaattinen ole ainakaan tähän mennessä ollut.
 |
| Vasemmalla niukempi ja harvempi kesäkarva, oikealla kevättalven lämpökerrastoturkis, johon sormet voi upottaa kuin pehmoiseen pumpulipalloon. |
 |
| Ylhäällä kesän solakka silakka ja alhaalla talvipallerohylje, painossa ei kuvien välillä oleellista eroa. |
 |
| Neiti kesäheinä (älkää katsoko roikkuvaa vatsanahkalerpaketta...) |
 |
| Talvimatami |
Heinäkuun alkupäivinä testailin laiskan ihmisen kylmävärjäystä ja laitoin testiksi tölkkiin pienen valkean lankavyyhdin lupiininkukkien seuraan. Ja vähän isompaan tölkkiin isomman vyydin seinustalta silputtujen keltamoiden ja samettikukan terälehtien kanssa. (Keltamon myrkynkeltainen maitiaisneste muuten oikeastikin on vähän myrkyllistä, käsittelin tuoreet rehut kaiken varalta hanskat kädessä...)
 |
| Tässä kuvassa lupiinitölkki on ässehtinyt noin viikon ja keltamotölkki pari päivää. Lanka näyttäisi jo nyt värjääntyneen, mutta kannattaa rauhassa odotella että väri ehtii kunnolla imeytyä pintaa syvemmällekin |
 |
| Juuri tölkistä tulleena lupiinilanka on vähän epämääräisen sinertävänvihertävänharmahtavaa. (Tuo vihervänrusehtava osuus ehkä ollut tölkin lasia vasten niin että on altistunut auringolle kun purkit oli hetken ikkunan edessä, tai sitten jossain kohti mössö on alkanut elää omaa elämää ja muuten muuttanut väriä) |
 |
| Ja keltamolanka kivan raikkaankeltaista |
 |
| Somasti elokuun laatikosta löytyi oheistuotteiden joukosta niin kissa- kuin lintutarrojakin :D |
 |
| Eihän näitä oikeastaan edes tarvitse neuloa, sen kun asettelee johonkin vitriiniin koristeeksi. |
- Oi, vastapestyjä mattoja!
- Tuoksuu vielä vähän mäntysaippualle, melkein yhtä hyvää kuin kissanminttu.
- Saisitte pestä matot joka viikko! Tai edes joka kuukausi.
