Taas on se aika vuodesta. Siemenkatalogeja plarattu hullunkiilto silmissä heti kun ne tammikuussa postilaatikoon kolahtaa, tilauslistat raakattu johonkin järjelliseen mittaan ja lähetetty matkaan, ja viimein saa upottaa sormensa multaan ja paapoa siemenistä putkahtelevia pikkuisia viherhippusia kunnes niistä tulee komea kukkatulva kesän iloksi.
Siis noin teoriassa.
Käytännössähän yli-innokas amatööriviherpeukalo hukkaa ensin puolet 10€ pussista mikroskoopilla löytyneestä viidestä siemeneksi väitetystä pölypunkista, sitten kylvää ne ihan liian aikaisin, liian lämpimään ja liian vähään valoon ja tappaa puolet taimista liikakasteluun ja toisen puolen kastelun unohtamiseen. Jos joku touko-kesäkuulle asti selviääkin niin tuloksena on kalpeita ja honteloita auringossa palavia ressukoita jotka oikein hyvällä tuurilla saattavat kukan tai kaksi tai epämuodostuneen tomaatinraakileen ehtiä kituliaasti vääntämään ennen syyshalloja. Samalla rahalla ja huomattavasti vähemmällä vaivalla saisi puutarhalta ammattilaisen kasvattamia tanakoita ja tulvimalla kukkivia taimia. Mutta silti jokaikinen kevät sama kasvinkidutusprojekti pitää tehdä uudelleen. Ja uudelleen. Joku valuvika päässä vissiin.
Käytiin viime viikonloppuna Tukholmassa. Weibull Citybutikenissä oli taas verenpisaran pistokkaita, keräilin niitä "muutaman" matkaan... Paluumatka ei kyllä sujunut kovin leppoisasti, Itämeri myrskysi ja laiva keikkui kuin lastu laineilla. Keulahytissä jokainen aallonlyönti jysäytti kuin moukarilla olisi lyöty laivan kylkeen (käväisi jo hetkittäin mielessä jotta kestääkö keulaportti varmasti vai tehdäänkö Estoniat...), tavarat sinkoili pöydiltä ja jääkaappikin loikkasi hyllystä lattialle jossain välissä. Unet jäi varsin vähiin, eikä vatkauksen jälkeen aamiainenkaan mitenkään runsaasti houkutellut. Kotisatamaan saavuttiin melkein pari tuntia myöhässä. Mut onpahan verenpisaroita! Vieressä viimekesän bhut jolokia -chili valohoitoa saamassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti