Harlekiiniharmeja, orsiongelmia ja siivetön seepra

Ylimpänä isä ja poika,
keskellä kaljukerho,
alla äiti

Ei nyt taas tämä linnupito ihan vastustelematta suju.

Silloin kun joku tipu on kipeänä on aamuisin yön jälkeen ja taas illalla töistä tullessa aina pieni jännitysmomentti kurkata lintuhuoneeseen onko potilas edelleen hengissä. Perjantai-iltana oli huojentavaa nähdä että Ruska on edelleen pirteä ja toivottavasti jo toipumaan päin vaikka välillä vielä yskänpuuskiakin tulee. Vaan sitten muuta porukkaa tervehtiessä sattuikin yllättäen silmiin pieni eloton mytty häkin pohjalla. Isäharrikka, veljeskolmikosta elinvoimaisin, juuri höyhenet vaihtanut ja komeimmillaan, ilman mitään ennakkovaroitusta oli ottanut ja kuollut noin vaan. : (

Ei tämä harlekiinien kasvatusharrastelu näin oikein etene, talossa on nyt sitten yksi oikein komea nuori diluutiokoiras ja yksi hyvä keltainen naaras (joskin juuri nyt vielä sulkasato kesken eikä ulkoasultaan ihan parhaimmillaan). Ne vaan  on siis äiti ja poika eikä keskenään pesitettävissä eli molemmille pitäisi nyt hommata oma puoliso jotta jotain kasvatusta voisi edes harkita. 

Onhan tuolla häkissä vielä sitten yksi normaalikoiras (kuolleen veli), ja se sininen naaras, mutta molemmat taas jumittavat höyhenten uusintaa ja kaljuilevat, eli kun tuo näyttää olevan toistuvaa eikä ruokintarytmirukkauskaan ainakaan vielä ole noille kahdelle tepsinyt, niin ei noita geenejä kannata eteenpäin siirtää, etenkin kun naaraalla on vielä pientä alanokan liikakasvuakin. Ja kun niitä jo pari vuotta metsästettyjä sinisiä pareja ei mistään tunnu ilmaantuvan on nyt sitten pesitykset jäissä niin kauan kun jostain saa uusia jäseniä parveen (jos ny ei jotain kanariavirityksiä talven mittaan tee...).

Toinen päänvaivaa aiheuttava aihe on sitten ollut lentohäkin vuotuinen uudelleensisustus. Käytännön hygienian kannalta paras olisi kylmän askeettisesti muutama suora orsi riittävällä etäisyydellä toisistaan ja identtiset varakappaleet jotka saa vaihtaa pesua varten parissa minuutissa paikoilleen. 

Esteettisutopistinen minäni taas haluaisi sellaisen vehreän minieedenin jossa onnelliset tirpat vemmeltävät luonnollisen kasvillisuuden lomassa. Karu todellisuus vaan lyö silmille siinä vaiheessa kun elävät kasvit nypitään hengiltä hitaasti mutta varmasti ja tekokasvitkin on noinkin rajalliseen tilaan aika mahdoton asetella niin etteivät ne peity vähemmän hehkeään guanokerrokseen varsin vauhdikkaasti ja niiden ja muiden sisusteiden jatkuva suihkuun raahaaminen ja taas paikoilleen asettelu tipujen säntäillessä paniikissa ei nyt vaan ole pidemmän päälle kovin antoisaa puuhaa, eikä uusien isojen elävien tai muovisten ostaminen muutaman kerran vuodessa olisi ihan halpaa lystiä. Kompromissiratkaisuna tällä sisäpelikaudella päätin jättää häkin sisälle lintujen leikkipaikaksi enää yhden tekofiikuksen häkin nurkkaan survottuna mahdollisimman vähien orsien alla. Orsiksi vanhojen köysilenkkien lisäksi muutama rankasti karsittu kirsikanoksa höystettynä parilla pikaliimalla kiinnitetyllä tekoviikunanlehdellä niin että bambutapetin avustuksella edes pienenpieni illuusio vihreästä pusikosta säilyy...

Tänään on sitten viimeinen loishäätötippa annettu koko porukalle ja suurin osa tipusista päässyt taas normaalielämään ja puunattuun lentohäkkiin asustelemaan, ja voi taas vapaalennätyksetkin aloittaa. 

Kanarianherrasväki jää vielä erilleen pienempään häkkiin ainakin antibioottikuurin loppuun asti, ja Ruska pääsi teho-osastolta minieristyssellistä kaverinsa seuraan. 

Halla on myös yhä omassa yksiössään, viime talven sulkasadon jälkeen se ei ole saanut kunnolla kasvatettua uusia pitkiä sulkia ja on siis ollut jo pitkään lentokyvytön reppana. Kevään tehoruokintakuurin jälkeen näytti että vähän olisi taas uusia alkanut kasvaa, ja laitoin sen sitten kesäksi pihahäkkiin muiden seuraan aurinkoa ottamaan, mutta siellä onkin suojattomat ja pehmeät alut jälleen katkeilleet ja pudonneet pois niin että saa taas aloittaa kasvattelun ihan nollasta. 
Ikävin mahdollinen syy tuohon tilaan on virus, jolloin sulat ei välttämättä ikinä kasva enää takaisin ja pitää sitten jossain välissä vakavasti miettiä onko seepriksen elämä elämisen arvoista ihan siivettömänä... Mutta seuraillaan nyt vielä tovi tilannetta josko olisi vaan joku yksilöllinen ravinnehäiriö tai sulkatuppien tulehdus tms korjattavissa oleva syy (nythän on sitä antibioottiakin niin että sillekin samalla riittää...). Nuo pikkutipujen sulkia tiputtelevat virukset kuitenkin yleensä on lähinnä ihan pienten poikasten jo ensimmäisessä sulkasadossa tuleva ongelma, hieman epätodennäköistä että nyt yhtäkkiä jo reilu parivuotiaalla linnulla alkaisi vaivata semminkin kun muilla ei ole ollut vastaavaa ongelmaa... Nyt kun pääjoukkio on lentohäkissä saa tuolle taas tehtyä pikkuhäkkiin tämänhetkistä tilapäissäilöä isomman oleskelutilan ihan matalilla orsilla ettei koko ajan telo siipiään lisää.

Halla, sulaton seepra