- Tuli talvi niin me mamman kanssa putsattiin tinttimaatit.
- Ja täydennettiin jyvävarastoja.
- Nyt on taas hyvä pihabongailla! Saa nähdä suuttuiko punatulkut kun ne kävi jo lokakuussa katsomassa onko mitään tarjolla, vaan silloin oli vielä niin lämmintä ettei ollut baari auki.
Tähän aikaan vuodesta meinaa elo olla vähän tasapaksua puurtamista. Jouluun on vielä aikaa, talvilomaan vielä enemmän, kesästä ja lämmöstä vain hailea muisto. Säät on ankeimmillaan kun harmaa pilvimassa ja kolea sumuinen kosteus syö sen vähänkin päivien lyhetessä pilkahtavan valon. Perinteinen marrasputkihaaste on loputonta veden ja liejun ja kuolleiden lehtien liukastamien polkujen kahlausta.
 |
| Suomiehen sorapohjan harmautta rikkoo viileänkosteassa kukoistavien sammalten vihreys, jonka sävy on kuin toisesta maailmasta |
 |
| Putkipolulla tarponut kanssakulkija oli jo luovuttanut, oma tunnelma välillä samaa luokkaa |
Paitsi että harmaat haivenet omassa päässä lisääntyy hitaasti mutta varmasti, alkoi toisen silmän näkökentässä häiritsevästi pyöriä jotain tummanharmaita juovia ja roskia. Siispä silmälääkärille, onhan tuo näöntarkastus ja lasien uusintakin ollut jo pitkään "pitäis"-listalla. Diagnoosina ongelmasilmässä irronnut lasiainen, tapahtuu iän myötä melkein kaikille. Oireet häviää ajan kanssa itsekseen, eikä ollut repinyt verkkokalvoa mennessään. Bonuksena kuulemma silmissä myös alkava harmaakaihi. Mielummin ottaisin kyllä niitä ikälisiä ihan vaikka rahana.
 |
| Arvatkaas kumpi harmaa oli se oireileva, joka sai tupla-annoksen tutkimustippoja? |
Vaan onhan sitä toki sentään mukavaakin harmautta. Aika tasan viisi vuotta sitten (häh, eilenhän se suunnilleen oli???) harmaa Riitu-tiikeri muutti taloon, ja molemminpuolisen alkuhämmennyksen jälkeen on suvereenisti asettunut hallitsemaan valtakuntaa. Toivomme yhteiseloa vielä monta viisivuotiskautta lisää.
 |
| Harmaasävyinen juhla-asetelma |
Sanovat, että jäniksenkäpälät tuottavat onnea. Väittäisin että vähintään yhtä paljon onnea tuottaa kissankäpälät. Etenkin kun ne tulee neljän kappaleen pakkauksissa.
Ihan kuin olis marraskuu alkanut. Joko saa mennä talviunille?
Lammikkoeläjät sai pitkään lämpimänä jatkuneen syksyn ansiosta kerrankin ihan ajoissa talteen talvikotiin varastoon. Kultakalat haaviutui varsin kivuttomasti, mutta vilkkaita ja nanosekunnissa piiloon puikahtavia mutuja joutui metsästämään useamman illan (vastahankaiset otukset löytää ja saa kiinni parhaiten pimeän aikaan tehokkaan taskulampun avulla). Mutuja on nyt löytynyt kahdeksan kappaletta, enempää ei ole enää edes vilahdellut. Ainakin yksi ehkä hävisi muonavahvuudesta jo kesän aikana, todennäköisesti se toinenkin loppukesästä. Nuo on tosiaan niin vilkasliikkeisiä ja ujojakin että niiden laskeminen lammikossa on vähintäänkin haasteellista, samoin kuvaaminen. (Saisko ne jotenkin opetettua tulemaan kauniisti riviin ja pysymään paikoillaan?)
Sisällä timanttitetrat aiheuttaa hieman päänvaivaa. Parveen on taas pulpahtanut pari minitimanttia sekaan. Jos noita tällä tahdilla ilmaantuu koko ajan uusia niin vuoden päästä altaassa on kohta sata timanttia. Ainakaan pienemmistä ei edes kovin hyvin erota mitkä on koiraita ja mitkä naaraita, että voisi erotella toiset vaikka ompeluseuralaan. Noh, pitää seurailla miten väestönkasvu etenee...
Pikkuallas on viimein asettunut, levä lähes hävinnyt ja kasvit alkaneet kasvaa, etenkin ompeluseurasta trimmattu karttulehtipusikko. Tämähän alkaa näyttää ihan kivalta! Vähän tekisi mieli jossain vaiheessa muuttaa se platylaksi, mutta ei nyt ehkä ihan lähiaikoina vielä...
Ompeluseura esittää: Hehän ovat kuin kaksi marjaa, puikkokala ja hiekkalohikäärme!
