Yleensä lammikon keväthuolto on osunut vapun tienoille, mutta tänä vuonna lutakko olisi ollut kokonaan sulanut jo huhtikuun alkupäivinä! Ihan siihen saumaan ei kuitenkaan ehtinyt puuhastelemaan ja sitten tuli taas kylmempi jakso, mutta viime sunnuntaina sitten olikin taas ajankäyttösuunnitelmat, säät ja viitseliäisyys yhtä aikaa kohdillaan.
Lätäkön tyhjennyksen jälkeen pohjalta pois kauhotuista lehtimutaryönäkasoista poimittiin sankoon talteen silmiin osunutta pikkuelämää odottelemaan siivouksen valmistumista.
![]() |
Vesiperhostoukalla aika hieno putkilo rakennettuna, vieressä vesisiira. |
![]() |
Sudenkorennon aihio. |
![]() |
Pari sukeltajaa, lisää vesiperhosia eri rakennustyyleillä ja yksi malluainenkin löytyi |
Allas täyteen, uusi puureunus suodatinpisteen ympärille lahonneen tilalle, varastosta suodatin huuhtelun jälkeen paikoilleen pumpun jatkeeksi ja testaus meneekö vesi sinne minne pitää. Ei mennyt, puroviritys jälleen kerran vähän falskasi reunasta ja puronpohjan kumimattoa piti pönkätä kivillä paremmin ojennukseen. Uusintayrityksellä sentään vesi kiersi taas niin kuin pitikin.
Altaan täytön ajan vesiletku kulkee avoimesta etuovesta, joten johtoporras julmasti teljettiin operaation ajaksi ulos tarhaan kärsimään vilua ja nälkää.
![]() |
Nääntyvä ja hyljätty eläinparka kieriskelee tuskissaan. |
Kun vettä oli tarpeeksi ja mylläys ohi, laskettiin ötiäiset (ja yksi sammakko) takaisin altaaseen, odoteltiin päivä-pari että kaikki asettuu (ja varmistuu että vesi edelleen pysyy altaassa) ja sitten pääsi taas kultsut ja mudut kesälaitumille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti