Petuniat alkaa viimein päästä vauhtiin kukinnassa, tai viimeisetkin ainakin aloittelee.
 |
"Daddy blue" iso ja ihana, todellakin vaivan väärti. Vaikka onkin enemmän lila kuin sininen, niin kuin kukat usein ovat. |
 |
"Ingrid", näemmä aika lailla variaatiota noissa kukissa. Vähän pienempiä kuin kuvittelin ja ajattelin että tuo tumma suonitus olisi ollut selvempi niin kuin tuossa daddy bluessa. Ihan ok muiden seassa, mutta tuskin jatkoon ensi kesänä. |
 |
Pikkutaimina ostettu "Bee's knees" on jo tuttu edellisvuodelta, pirteä ja ahkerasti kukkiva pikkuaurinko. |
 |
"Easy wave red velour", juuri aukeamassa, nimensä mukaan hienon samettisen punainen. |
 |
Ja vielä myöskin pikkutaimina ostettu "orange star" miljoonakello, sievä tuokin. |
 |
Vettä on kyllä riittänyt, etenkin rikkaruohot kiittää... |
 |
Ensimmäinen daaliannuppu alkuun näytti keskaria jatkuvalle sateelle... |
 |
Vaan aukesi sitten kun vähän aurinkokin pilkahti... |
 |
Viime kesän lopulla jostain poistorullakosta tarttui matkaan muutaman euron kärhönraaskuja, jotka vielä pyöri pitkään puolikuivina ja puoliksi unohdettuina nurkissa ennen kuin sain ne istutettua johonkin. En kovin paljoa olisi vetoa lyönyt että edes talvesta selviävät, vaan taisivat kaikki vihertyä keväällä ja tämä pukkasi ensi töikseen ihan valtavan kukankin. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti