Taparikollisia

Viimeviikkoinen kyyepisodi kirvoitti pientä moraalipohdiskelua. Suurin osahan Suomen selkärankaisista, ja osa rangattomistakin on rauhoitettuja, ja jokaiselle näistä on laissa ja asetuksissa määritetty lajikohtainen  korvaussumma. 

Kissa on kuitenkin tehokas saalistaja, joka ei pahemmin suojelumääräyksistä piittaa ja jahtaa kaikkea mikä on sopivankokoista ja liikkuu. Periaatetasolla jos kissa tappaa rauhoitetun eläimen, on omistaja korvausvelvollinen. Enimmäkseen vahingot (ja monen muunkin ikävän asian) voi välttää ulkoiluttamalla kissaa vain valvottuna valjaissa tai tarhassa.

Vaan aina ei tämäkään auta, valjaissakin voi pienpeto huomata ja niitata jotain nopeammin kuin ihminen ehtii kissaa sanoa, ja tarhan pitäisi olla melkeinpä hermeettinen lasikuutio jotta sisäpuolelle ei ikinä mitään sinne kuulumatonta elämää eksyisi.

Meidän ulkotarha on alunperin lintujen ulkoilutusta silmälläpitäen tehty seeprapeipon pitäväksi, joten höyhenkansaa sinne ei pääse (muuten kuin  talon sisäpuolelta). Mutta niin tiivis se ei ole etteikö ajoittain jostain raosta jotain pikkuotusta sinne survoudu. Myöskään ihan niin velvollisuudentuntoinen en ole että joka hetki vahtisin mitä tarhan puolella puuhataan, joten valitettavasti "sallittujen" hiirien ja myyrien ja kärpästen lisäksi rauhoitettujakin otuksia on hengestään päässyt. Eipä noille kattiloille oikein voi opettaa että tämän näköisen hiiren saatte metsästää mutta tuota ette. Ja siinä vaiheessa kun luonnoeläin ei pysy luonnossa vaan tunkee tarhaan nostan kyllä kädet pystyyn asian suhteen.

Luvallinen saalis, metsähiiri (vaikka vähän liian sieviä huvin vuoksi murhattaviksi nekin on...)

Jos nyt joku viranomainen tulisi ovelle kolkuttelemaan luonnonsuojelurikkeiden tähden, niin kyllähän noista kissain sisään kantamista kalmoista varmaan jo ihan komea sakkolappu kertyisi...

Tavallisilla metsäpäästäisillä (korvaussumma16 €) on tainnut olla hyvä vuosi ja niitä on tänä kesänä jäänyt kiinni huomattavan monta, jo niistä kertyisi kohtalainen lasku. Myös vaivaispäästäinen (10 €) hiljattain kiikutettiin sisälle (ja karkuutettiin eikä etsinnöistä huolimatta löytynyt kuin vasta viikon päästä vainajana), montako lie nielaisseet kokonaisina... Vaivaishiirikin (17e) on muistaakseni viime vuosina ainakin pari kertaa päässyt hengestään.

Kovin vaivaisen kokoinen on vaivaispäästäinen

Sisilisko (31 €) harhautuu tarhan puolelle pari kertaa kesässä. Onnekkaimmat selviää vain hännänmenetyksellä, mutta on jokunen niitäkin mennyt enemmänkin rikki...

Sitten oli se kyy (70€), myös jokunen pikkusammakko (29€) on välillä ollut saalislistalla. 

Ja ihan mahdotonhan on tietää onko ehkä joskus käpäliin osunut joku näillekin kulmille vaellellut arvokkaampi ötökkä, niin kuin vaikka tammikukkajäärä (1671 €) tai sinilehtimittari (2 698€)?

Tarhan tuottama hyöty kissojen virikkeistyksessä kuitenkin on niin suuri, että jatkamme edelleen tätä paatuneen rikollista elämää, koittaen kuitenkin samalla viattomia sivullisia suojata parhaamme mukaan.

Kukkaiskatsaus

Nyt kun syyskuu jo kolkuttelee ovelle, taitaa olla hiljalleen pakko henkisesti valmistautua siihen että kasvukauden loppu alkaa vääjäämättä lähestyä. Tänä kesänä kaikki lämpö taisi konsentroitua parille heinäkuun viikolle, ja ihan optimaalista se ei ole kasveille ollut. Mutta kyllähän moni on ihan hyvin jaksanut kukkiakin. 

Ahkeraliisat on kukkineet ihan nimensä mukaisesti

Ahkeraliisojen takana olevat köynnökset ei oikein tuossa puolivarjossa jaksa kukkia, kelloköynnös on ihan viherkasvi, vaulasta on jopa kaksi kukkaa löytynyt : D

Auringonkukkia on tuulet ja sateet vähän riepotelleet niin sojottavat mihin sattuu, mutta kukkivat kyllä ihan kauniisti.

Samaten daalioita on säät pyöritelleet ja vähän tuo paikka on liian varjoinen niin kasvavat aika pitkää ja honteloa vartta. Kukkia on tullut lähinnä yksittäisiä ja vasta nyt alkaisi noissa olla enemmän nuppuja, katsotaan kauanko niistä ehtii iloita ennen kuin syksy vie...

Daddy blue -petuniat on rehottaneet niin että olen niitä jo välillä leikellyt lyhyemmiksi

Vähän myöhässä kylvetty pikkuinen kesäkukkapenkki alkaisi vasta päästä kunnolla vauhtiin

Piti ostaa koristehaikara kesälomareissun jälkimainingeissa... 😁

Ovenpielipurkeissa petuniat rehottaa oikein hienosti, rusokit ei pitäneet helteistä ja alkaa vasta nyt taas toipua ja kasvaa kunnolla.

Nämäkin on pitkän mietinnän jälkeen päässeet vauhtiin

Tämä ruukku on paahteisella paikalla päässyt pariin kertaan pahasti kuivahtamaan, mutta sinnittelee sekin

Samettikukan "Strawberry blonde" lajikkeen nimeä alkuun vähän ihmettelin kun useimmat kukat on alkujaan todella tummanpunaisia, vaan kas, ikääntyessään ne vaalenee.

Miksei aina voi olla kesä ja kukkasia...

Syötävistä tomaatteja on jonkun verran tullut, rastaat vei mustikat ja herukat, maissi ei taatusti ehdi mihinkään kun vasta yrittää emikukkia viritellä (puhumattakaan kurpitsoista jotka ei edes kuki vielä...), hernepottupenkissä ei ole kuin rikkaruohoja. Porkkanoista mahdollisesti jokunen saattaa vielä ehtiä yli viisisenttisiksi. Ehkä pari palkoa härkäpapujakin saadaan. Viinirypäleet alkaa kohtapuoliin kypsyä, jos ehditään osingoille ennen lintuja. Ehkä pitäisi suosiolla keskittyä ihan noihin kukkasiin vaan. :D

Loppukevennyksenä läheisen kesantopellon pinkkinä pilvenä kukkivaa virmajuurta, pitäisköhän muutama käydä nyhtämässä kissoille impattavaksi...

Kauhunhetkiä kartanolla

 - Yritin pari iltaa sitten hypätä sohvalla istuvan mamman syliin, mutta siellä olikin jo joku ihan kamala hirviö, joka tuijotti vastaan valtavilla punahehkuisilla silmillä. Säikähdin ja loikkasin äkkiä karkuun. 

- Mamma vaan nauroi ja tarjosi namia, niin tulin katsomaan uudestaan ja läpsin vähän tassulla mörköä että oppii olemaan. Ei se sitten hyökännytkään päälle, niin varovasti asetuin sen päälle makaamaan.

Tokihan tuo kaapin kätköistä kaivettu intialainen kaftaani aika ilkeästi tuijottaa ja saattaa popsia  pieniä kissoja iltapalaksi.... 

- Me sitten tehtiin tänään vastajekku ja laitettiin tarhasta löytynyt sahamato esille niin että mamma sen näki heti kun meni siivoamaan meidän ulkovessalaatikkoa. Vaikka me oltiin se huolellisesti pureskeltu hiljaiseksi niin mamma meni ihan vakavaksi ja monta tuntia vaan vauhkoili ja  kyseli että eihän meillä ole huono olo tai kipeitä ja turvonneita kohtia missään. Ei sitten niin mitään huumorintajua.

Just kun keväällä julistin Riitun häntälääkärille että ei meidän tontilla ole ikinä kyitä näkynyt. (Olisi kai pitänyt koputtaa puuta) Julmetun kokoisen rantakäärmeen kanssa kyllä viimeksi pari viikkoa sitten toisiamme säikyteltiin kasvimaalla. Pitänee jatkossa koittaa tilkitä  käärmeenmentäviä rakoja tarhan perustuksissa ja seurailla ettei myyrät kaiva kulkutunneleita.

Vähän turhan lähelle myrkyllisiä osia purtu... Sen verran kuivahtaneelta näytti että tuo on kyllä saattanut olla sivupuskissa jemmassa jossain jo pari päivää ennen kuin aseteltiin näytille keskelle tarhan polkulaattaa.

Rakkaat karvakasat, nämä sahamadot (ja muutkin isot madot) saisitte kyllä jatkossa kiertää kauempaa tai voi tulla iso itku kaikille osapuolille!
- Pah, seuraava tuodaan sisälle!

Silakkahylje

Talvella Riitulla on hurjan paksu ja tuuhea turkki, ja koko otus on pyöreä ja pörheä kuin kuutti konsanaan. Tänä vuonna viileä kesäkuu varmaan vähän hidasti karvanvaihtoa, ja heinäkuussa sitä aluskerrastoa pudoteltiin sitten sitäkin ahkerammin, ja harjatessa pohjavillaa on irronnut kourakaupalla.

Nyt loppukesästä Riitu onkin melkein kuin eri kissa ja olemus sirompi kun karvapeite on huomattavasti harvempi. Ihan sileä ja siisti sen karvapeite ei kyllä juuri missään vaiheessa ole, kun uuden talviturkin kasvatus alkaa pohjalla melkein samantien kun edelliset on hierottu palveluskunnan vaatteisiin ja mattoihin. Kaislakin toki karvaansa vaihtaa, mutta pohjavillattomana ero talven ja kesän välillä ei ihan niin dramaattinen ole ainakaan tähän mennessä ollut.

Vasemmalla niukempi ja harvempi kesäkarva, oikealla kevättalven lämpökerrastoturkis, johon sormet voi upottaa kuin pehmoiseen pumpulipalloon.

Ylhäällä kesän solakka silakka ja alhaalla talvipallerohylje, painossa ei kuvien välillä oleellista eroa.

Neiti kesäheinä (älkää katsoko roikkuvaa vatsanahkalerpaketta...)

Talvimatami

Lankasäilykkeitä ja -laatikoita

Heinäkuun alkupäivinä testailin laiskan ihmisen kylmävärjäystä ja laitoin testiksi tölkkiin pienen valkean lankavyyhdin lupiininkukkien seuraan. Ja vähän isompaan tölkkiin isomman vyydin seinustalta silputtujen keltamoiden ja samettikukan terälehtien kanssa.  (Keltamon myrkynkeltainen maitiaisneste muuten oikeastikin on vähän myrkyllistä, käsittelin tuoreet rehut kaiken varalta hanskat kädessä...)

Ainekset asetellaan tölkkiin mahdollisimman tasaisesti kerroksittain ja kaadetaan päälle lämmintä alunalla maustettua vettä niin että purkki täyttyy.

Sitten vaan annetaan tölkkien muhia hiljakseen jossain nurkassa useampi viikko. (Tölkinkannen tiiviyden mukaan ehkä jollain kosteudenkestävällä alustalla siltä varalta että liemi alkaakin vaikka käydä ja tirsuta purkista...)

Tässä kuvassa lupiinitölkki on ässehtinyt noin viikon ja keltamotölkki pari päivää. Lanka näyttäisi jo nyt värjääntyneen, mutta kannattaa rauhassa odotella että väri ehtii kunnolla imeytyä pintaa syvemmällekin

Kuukauden kuluttua loppui kärsivällisyys, ja lupiinitölkki alkoi mennä vähän harmahtavan sävyiseksi joten avasin säilykkeet (voisi joku kerta testata jäisikö lupiinin kanssa väri raikkaammaksi lyhyemmällä haudutusajalla, tuo lupiinin pigmentti on kuitenkin helposti hajoava ja sillä on taipumus joka tapauksessa elää valon ja ilman vaikutuksesta)

Juuri tölkistä tulleena lupiinilanka on vähän epämääräisen sinertävänvihertävänharmahtavaa. (Tuo vihervänrusehtava osuus ehkä ollut tölkin lasia vasten niin että on altistunut auringolle kun purkit oli hetken ikkunan edessä, tai sitten jossain kohti mössö on alkanut elää omaa elämää ja muuten muuttanut väriä)

Ja keltamolanka kivan raikkaankeltaista

Pesun, huuhtelun ja parin päivän kuivattelun jälkeen lupiinilanka on tasoittunut vaalean turkoosinsiniseksi, ja keltamolanka ihan sieväksi peruskeltaiseksi.

Langoista puheen ollen, saatan olla koukuttunut Naurava lankakerän  yllätyslaatikoihin. Silmäähivelevän kauniisti käsinvärjättyjen lankojen (ihan kuin niitä ei muutenkin olisi haaliutunut tarpeeksi...) lisäksi on laatikoissa mukana pientä enemmän tai vähemmän tarpeellista hyvän mielen tilpehööriä. Tilasin parin kuukausilaatikon setin kokeeksi, mutta kunhan illat pimenee ja säät ankeutuu niin voi olla että noita joutuu jatkossakin pikku piristeeksi lisää tilaamaan. 

Somasti elokuun laatikosta löytyi oheistuotteiden joukosta niin kissa- kuin lintutarrojakin :D

Eihän näitä oikeastaan edes tarvitse neuloa, sen kun asettelee johonkin vitriiniin koristeeksi.

Mattoaddikti

 - Oi, vastapestyjä mattoja!

- Tuoksuu vielä vähän mäntysaippualle, melkein yhtä hyvää kuin kissanminttu.

- Saisitte pestä matot joka viikko! Tai edes joka kuukausi.

Punnituspäivä

Karvaotuksia punnitessa ensin laitetaan lattialle kevyt kassi ja odotellaan muutama sekunti sen täyttymistä.

- Nytkö täältä jo pitää tulla pois?

Sitten ripustetaan pussi sisältöineen matkalaukkuvaakaan roikkumaan. Kassillinen maatiaista painaa tänään tasan neljä ja puoli kiloa. Tiedä sitten kuinka tarkka tuo on, mutta eipä se niin gramman päälle ole...

Toistetaan seuraavan kohteen kanssa (jolla on tosin usein vaikeuksia pysyä paikoillaan tarvittava aika). Angorakassille vaaka antaa lukemaksi noin 3,6 kg.

- Joko täältä saa tulla pois?

Hiukan taas nousujohteista, ehkä pienennetään vähän iltapalan raksuannoksia, märkäruokaahan nuo saa käytännössä niin paljon kun vaan kelpaa (mikä yleensä on 2-3 pussia päivässä yhteensä)