Kissailua

Riitu alkaa hiljalleen kotiutua, vaikka aika paljon tuo edelleen viihtyy saunassa omassa rauhassaan (tai taitaahan nuo normaalistikin aika ison osan päivästä viettää nukkuen...). Märkäruokien suhteen vaan tuntuu olevan nirsonsorttinen ja näyttäis että ainakaan tonnikalapohjaiset muonat ei oikein uppoa (ja arvatkaas mitä nyt on tullut testipurnukoihin aika paljon valkattua...) Käytiin siis tänään hakemassa vähän enemmän lihaisempia muonia jatkotesteihin.  

Sekalaiset vanhat ja uudet kuivanappulat makutestissä, onneksi nuo jauhoisimmat latzwhiskasit ei näytä mitään erityisherkkua olevan

 Ei kait tuo pirulainen harkitse rupeavansa vielä sylikissaksikin...

 - Ihminen. Nyt. Se. Kamera. Pois.

Kehruueläin

Pikaisesti ajatellen ei välttämättä ihan maailman järkevintä ole ottaa kissaa taloon joka kuhisee pieniä saaliseläimiä. Vaan sattuneista syistä tällä hetkellä talonmies on yhden karvaotuksen ainoa oikeustoimikelpoinen omainen, eikä meistä kummallakaan ole sydäntä sitä vaan dumpata johonkin löytölään odottelemaan josko joku sen sattuisi huolimaan, saatika vielä varsin nuorta ja tervettä elikkoa piikille viedä, ilman että edes kokeillaan saako tämän yhtälön toimimaan.  Lauantaina siis äijäke palasi pohjoisen reissulta katti kainalossa, ja pari päivää on nyt mennyt lähinnä ihmetellessä puolin ja toisin. Ja käydessä elikkokaupassa kyselemässä tyhmiä kissanruokinnasta (mukana tuli lähinnä jotain latzwhiskasraksuja ja -pusseja, jotka kevyen googlailun ja tuoteselosteen perusteella on suunnilleen vihoviimeisintä kuraa mitä kissalle voi tarjota...).

Ainakin teoriassa kombinaation mahdollistaa se että lintujen asumukset on yhdessä erillisessä huoneessa, ja voidaan pitää se ovi kiinni silloin kun kissa hiippailee muualla talossa, ja toisaalta sitten taas kissan voi teljetä kylppäri-makuuhuonekomboon päiväunille silloin kun höyhenikkäitä on irrallaan (voi olla että vähän kyllä lyhenee lentoaika...).  Ja se että tuo nyt on kuitenkin jo aikuinen kissa eikä toivottavasti ihan päätöntä riekkumista ole enää odotettavissa. Käytännössä sitten ei tarvita kuin yksi auki unohtunut tai huonosti suljettu ovi väärään aikaan väärässä paikassa niin voipi tulla ruumiita. Mutta katsotaan nyt kuinka tämä alkaa rullaamaan ja ainakin on sitten tarvittaessa vähän helpompi mahdollista uutta kotia etsiä kun kissa on täällä eikä jossain puolen Suomen päässä. (Joopajoo. Itseni tuntien otus kyllä tuskin lähtee yhtään mihinkään kunhan se on parikin päivää tuossa kiehnännyt ja hyrrännyt...)

Riitu ja korvatupsut

Lintuhuoneeseen vaan pitäis kehitellä joku kissanpitävä verkko-ovisysteemi. Vaikka siellä hyvä ilmansuodatin onkin, niin vähän se menee ummehtuneeksi jos ovi on pitkiä aikoja kokonaan kiinni, eikä tähän aikaan vuodesta oikein ikkunaakaan voi kovin kauaa auki pitää. Ensi alkuun on nyt hätäratkaisuna vanhan lentohäkin päätyelementti pönkättynä oviaukkoon, mutta ei tuo sen paremmin kovin siisti kuin käytännöllinenkään ratkaisu ole (etenkään kun yläosassa on vielä teipattu pahvijatke :D ).

Lontti venyy

Kameleonttilapsi on edelleen hengissä ja terveenä ja kyllä se näemmä kasvaakin, hitaasti mutta varmasti.

21.10.

3.11.

17.11.

Vaikkei tuo edelleenkään mikään valtava ole, niin 30x30cm pohjainen vauvavaario alkoi näyttää jo jotenkin ahtaalta. Vielä en ole ihan päättänyt missä sen loppusijoituspaikka on (saati että olisi valmiina...), niin kaivelin taas vanhaa rojua varastosta ja virittelin eteiseen uuden teiniterraarion lintuhäkistä, kukkahyllykön suojamuovista, hyttysverkosta, ja pleksinpaloista. Siirsin otuksen siihen tänään, ja alkujärkytyksen jälkeen on kyllä hyvin aktiivisesti tutkiskellut uutta reviiriään. On tuossa nyt 70x40x100cm tilaa mellastaa, mun silmääni tuon kokoiselle aika sopivasti niin ettei kuitenkaan ihan häviä.

Oudossa ympäristössä saa olla silmät selässä...

Sulkijoita

"Vanhalla" kanariapoppoolla on sulkasato meneillään ja ovat enemmän tai vähemmän rähjäisessä kunnossa.

Uudet kanariat jatkaa parveen sulautumista ja harjoittelevat vapaalentelyäkin, etenkin pikkukanariat. Glosterit edelleen lentelee aika vähän, mutta silloin tällöin nekin vähän uskaltautuu tutkimusretkille lintuhuoneesta.

Näissä kuvissa näkyy noiden pikkukanarioiden omintakeinen istuma-asento hiukan takanojassa ja pyrstö taivutettuna eteen

 

Töyhtiäisetkin on sulkasatoilleet, mutta ne alkaa olla jo ihan hyvässä kuosissa taas.

 

Harlekiinipeipon väreistä

Harlekiinipeiposta löytyy lukuisia eri värimuunnoksia. Erilaiset geenimutaatiot vaikuttavat erikseen pään, selän ja rinnan väriin, ja voivat esiintyä lähes kaikissa mahdollisissa eri kombinaatioissa. Uusiakin variaatioita putkahtelee esiin maailman kasvattajilla aina silloin tällöin. 

Yleensä harlekiinipeipon sukupuolen erottaa väristä varsin helposti, naaras on yleensä kaikissa variaatioissa  niskan, selän ja rinnan väriltään haaleampi ja harmaampi kuin koiras. Useissa värimuunnoksissa myös naaraan nokka on väriltään harmaampi, pesimävireisellä jopa kokonaan musta. Poikkeuksen kuitenkin tekevät jotkut hyvin vaaleat  keltaiset ja hopeiset pastellivärimuunnokset, joilla pelkän värin perusteella voi sukupuolen määritys joskus mennä vähän arpomiseksi. Tässä postauksessa on esitelty joitakin tavallisimpia muunnoksia joita meikäläisilläkin markkinoilla saattaa vastaan tulla.

Genetiikan perusteita

(Jos olet tarkkaan kuunnellut ja sisäistänyt koulun biologiantuntien perinnöllisyysosiot, voit hypätä tämän kappaleen yli...)

Tietty väri (tai mikä tahansa ominaisuus) on yhden tai useamman geenin toiminnan säätelemä. Yhdestä geenistä voi esiintyä useampi eri muunnos eli alleeli. Eri alleelit usein peittävät toistensa vaikutuksen, jolloin yksi toimii peittävänä eri dominoivana ominaisuutena, ja toinen väistyvänä eli resessiivisenä ominaisuutena. Alleelit voivat vaikuttaa myös yhdessä intermediaarisesti, jolloin näkyvä lopputulos on yhdistelmä eri alleelien vaikutuksesta. 

Geenit sijaitsevat kromosomeissa, joista useimpia yhdellä normaalilinnulla on kaksi kappaletta, toinen peräisin isältä ja toinen äidiltä. Tällaiselle normaalille autosomaaliselle periytyvyydelle poikkeuksena ovat sukupuolikromosomeissa sijaitsevat geenit, joiden periytyvyys on erilainen koirailla (joilla lintumaailmassa sukupuolikromosomeja ja siis myös jokaista sen geeniä on kaksi kappaletta) ja naarailla (joilla kyseistä kromosomia/geeniä on vain yksi). Joskus tiettyyn ominaisuuteen voi vaikuttaa useampikin eri geeni, jotka voivat myös sijaita eri kromosomeissa, jolloin periytyvyyden ennustettavuus on luonnollisestikin varsin hankalaa.

Jos eläimellä on tietystä geenistä molemmissa kromosomeissaan sama alleeli, on tämä homotsygoottinen, ja ilmentää ulkoasultaan aina kyseisen alleelin tuottamaa ominaisuutta. Jos alleelit ovat eriparia, on lintu ominaisuuden suhteen heterotsyogoottinen ja ilmiasultaan (fenotyyppi) dominoivan alleelin kaltainen, mutta kantaa geeniperimässään (genotyyppi) myös resessiivistä ominaisuutta, jota voi periyttää edelleen omille jälkeläisilleen. Resessiivinen autosomaalinen ominaisuus voi näin kulkeutua dominoivan ominaisuuden alla piilossa eteenpäin sukupolvelta toiselle pitkäänkin, ja pulpahtaa sitten yllättäen esiin jossain poikueessa, jos sattuu esiintymään emopariskunnan molempien osapuolten geeneissä. niinpä joskus poikasten perusteella voi päätellä paljon myös emojen genotyypistä. Englanninkielisissä teksteissä heterotsygootteja kutsutaan usein resessiivisen ominaisuuden suhteen termeillä "split (blue)" tai "single factor",  homotsygoottia taas termillä "double factor".

Esimerkki 1, "normaali" periytyminen
Oletetaan että autosomaalisella geenillä "G" on kaksi alleelia, joista yksi tuottaa höyheniin punaista pigmenttiä ja toinen keltaista. Oletetaan edelleen että punainen (G)  on geenin normaali dominoiva muoto ja keltainen (g) on resessiivinen mutaatio. Tällöin yksittäinen lintu on siis perimältään joko GG (punainen), Gg (myöskin punainen, koska resessiivisen geenin vaikutus peittyy dominoivan alle) tai gg (keltainen).  Keltaisia poikasia siis voi pesueeseen tulla ainoastaan jos g -alleeli esiintyy molemmilla vanhemmilla (siis tyyppiä Gg tai gg) ja jos jompikumpi tai molemmat vanhemmista on tyyppiä GG, ei yksikään poikanen voi olla ilmiasultaan keltainen.  Kaksi punaista lintua kuitenkin voivat saada keltaisia poikasia, jos kumpikin on genotyypiltään heterotsygootti Gg, eli voivat välittää eteenpäin poikasilleen piilossa olevaa keltaista alleelia.

 

Esimerkki 2, intermediaarinen periytyminen
Jos oletetaankin että "punainen" ja "keltainen" alleeli vaikuttavat linnun väriin yhtä voimakkaasti, on linnulla kolme eri fenotyyppiä sen mukaan onko se genotyyppiä GG, Gg, tai gg. Eli tässä tapauksessa GG on edelleen punainen ja gg keltainen, mutta Gg onkin oranssi.

Tällöin punaisen ja keltaisen linnut poikaset ovat kaikki oransseja:

Kahden oranssin linnun poikueessa taas voi esiintyä kaikkia mahdollisia värejä:

Esimerkki 3, sukupuolisidonnainen periytyminen
Jos edellisten esimerkkien geeni sijaitseekin sukupuolikromosomissa, on periytyvyys erilainen naarailla ja koirailla. Koirailla, joilla tätäkin koromosomia on se kaksi kappaletta, menee  periytyvyys edelleen samalla tavoin kuin esimerkeissä 1 tai 2. Naarailla sen sijaan kromosomia on vain yksi, jolloin ykköskohdan resessiivinen geeni tulee helpommin esiin kuin koirailla, eli se ilmentää aina sitä ainokaista alleelia jonka isältään sattuu saamaan ja äidin alleeli on tämän ominaisuuden osalta naaraspoikasilla täysin merkityksetön. 
Jos isä on tyyppiä Gg (punainen) on naaraspoikanen aina joko G- (punainen) tai g- (keltainen), koiraspoikasilla väri riippuu normaalisti molempien vanhempien geeneistä.
Heterotsygootin punaisen koiraan (Gg) ja keltaisen naaraan (g-) poikasissa voi esiintyä molempia värejä molemmilla sukupuolilla:

 

Sen sijaan heterotsygootin punaisen koiraan (Gg) ja punaisen naaraan (G-)yhdistelmässä koiraspoikaset ovat aina punaisia, naaraspoikaset voivat olla joko punaisia tai keltaisia:

Jos koiras on resessiivinen keltainen (gg) ovat kaikki naaraspoikaset aina keltaisia:

 

Vastaavasti sukupuolikromosomissa sijaitsevalla intermediaarisella geenillä kakkosesimerkin oransseja Gg yksilöitä voi olla vain koiraissa, ja naaraat ovat aina joko punaisia tai keltaisia. 
Oranssin koiraan (Gg) ja punaisen naaraan (G-) koiraspoikaset ovat joko oransseja tai punaisia, naaraspoikaset joko punaisia tai keltaisia:

Pää

Harlekiinipeipoilla luonnossakin esiintyy kolmea eri pään väriä, punainen, musta ja keltainen. "Keltainen" on oikeastaan tumma oranssi, ja sävy vielä vaihtelee jonkun verran yksilöllisesti niin että äkkivilkaisulla se ei aina edes kovin paljoa punaisesta poikkea. Pään värin sävyyn ja voimakkuuteen vaikuttavat myös muut tekijät, esim siniselkäisellä linnulla punainen haalistuu lohenpunaiseksi ja diluutio/pastelligeeni muuttaa linnun kaiken mustan värin harmaaksi tai valkeaksi. Pään väriä kutsutaan myös naamioksi.

Normaalivihreät mustapää- (vasemmalla), punapää- (keskellä) ja keltapäälinnut (oikealla). Ylärivissä koiraat, alarivissä naaraat. Keltapäänaaras melko heikosti värittynyt yksilö.

Musta ja punainen säätyy yhdellä geenillä, ja näistä punainen alleeli on dominoiva. Geeni kuitenkin sijaitsee sukupuolikromosomissa, jolloin resessiivinen musta tulee helpommin näkyviin naaraslinnuilla. Keltapäägeeni taas on autosomaalinen ja resessiivinen, eli sekä naarailla että koirailla vasta "tuplakeltaisen" alleelin vaikutuksesta punainen pigmentti muuttuu oranssiksi. Mustaan pigmenttiin keltapäägeeni ei vaikuta, joten kyseisen geenin vaikutus  näkyy ainoastaan punapäisillä linnuilla. Mustapäälintukin voi siis geneettisesti olla myös keltapää, jolloin usein niiden nokankärki on kellertävä normaalin punertavan sijaan.

Normaalilla mustapäällä on punertava nokankärki, keltapäisellä mustapäällä kellertävä

Naaraslinnuilla pään väriraja ei aina ole niin terävä kuin koirailla. Puna- ja keltapäisillä värikkäiden höyhenten määrä voi myös vaihdella huomattavasti, mikä voi vaikeuttaa niiden oikean tyypin määritystä jos vanhemmat ei ole tiedossa. Punaista/keltaista voi joskus olla lähes yhtä paljon kuin koiraalla, mutta toisessa ääripäässä naaraan päästä voi löytyä vain pari genotyypistä kielivää höyhentä. Mustan värin osuus naaraan päässä voi myös muuttua samalla yksilöllä esim iän myötä.


Rinta

Harlekiinpeipon rinnan väri määräytyy yhden autosomaalisen geenin perusteella. Geenistä on kolme eri muunnosta, normaali purppuransininen, valkoinen ja vähän harvemmin vastaantuleva lila. Sininen dominoi sekä lilaa että valkoista ja lila dominoi valkoista. Sinirintaisella linnulla siis voi olla piilossa resessiivisenä  lila tai valkoinen alleeli, mutta lilalla piilossa voi olla vain valkoinen. Lila ja valkoinen rinnan väri vaikuttaa pastellilinnuilla myös muuhun väritykseen, selkä on tällöin vaaleampi sinirintaisiin verrattuna. Lilarintaisella rinnan värin voimakkuus voi myös vaihdella paljonkin yksilöittäin lähes valkoisesta lähes normaaliin. Etenkin naaraslinnuilla joilla normaalin sinisenkin värin voimakkuus vaihtelee, voi olla välillä haasteellista silmämääräisesti päätellä onko yksilö sini- vai lilarintainen.

Rinnan värit ylärivissä vihreillä punapääkoirailla,ja alarivissä mustapää/keltapäänaarailla: sininen (vas), lila (kesk), valkoinen (oik)

Rinnan eri genotyypit (gt) ja niiden fenotyypit (ft):

Alleeli 1 ---------------  Alleeli 2	Sininen   ✮	Lila   ✮	Valkoinen   ✩
Sininen ✮	gt:   ✮✮ ft: sininen	gt:   ✮✮ ft: sininen	gt:   ✮✩ ft: sininen
Lila ✮	gt:   ✮✮ ft: sininen	gt:   ✮✮ ft: lila	gt:   ✮✩ ft: lila
Valkoinen ✩	gt:   ✮✩ ft: sininen	gt:   ✮✩ ft: lila	gt:   ✩✩ ft: valkoinen

Selkä

Selän perusväri määräytyy yhden autosomaalisen geenin perusteella, josta on kaksi muunnosta; normaali dominoiva vihreä ja resessiivinen sininen.

Ylärivissä vihreä koiras ja naaras, alarivissä sininen koiras ja naaras. Sinisen selän tuottava keltaisen värin puuttuminen vaikuttaa myös vatsan väriin ja vaalentaa jonkun verran myös nokkaa ja jalkoja.

Yleisesti väriin vaikuttavat myös erilaiset vaalentavat geenit, joista tavallisin on sukupuolikromosomissa sijaiseva pastelligeeni. Joissain teksteissä tätä kutsutaan myös diluutiogeeniksi, mutta toisaalla taas tätä termiä käytetään toisesta vastaavasta, mutta hiukan eri sävyjä tuottavasta geenistä. Tavallisin muoto pastelli/diluutiogeenistä vaalentaa vihreän värin keltaiseksi ja sinisen lähes valkoiseksi hopeaksi. Pastelligeenin vaikutus on kuitenkin intermediaarinen, eli heterotsygoottina selän väri on pohjasta riippuen vaalean omenanvihreä tai pastellinsininen ja vasta homotsygoottisena  keltainen/kellanvihreä tai hopea. Koska on kyse sukupuolikromosomin geenistä, näitä pastelli/diluutiomuotoja voi esiintyä ainoastaan koirailla, ja naaraat ovat aina joko puhtaita vihreitä/sinisiä tai keltaisia/hopeita. 

Vasemmalla heterotsygootti diluutio/pastellivihreä koiras, oikealla keltainen naaras. Huomaa kuinka pastelligeeni  vaalentaa myös tummat sulat ja pään rajauksen. Punapäinen koirasharlekiini vihreänä (ylärivi) ja sinisenä (alarivi). Vasemmalla normaalit, keskellä diluutio/pastellikoiraat, joilla on vain yksi pastelligeeni, ja oikealla keltainen ja hopea koiras, joilla on kaksi pastelligeeniä.

Valkoinen ja lila rinnanväri  voimistavat pastelligeenien vaikutusta yleisväritykseen, jolloin valko- tai lilarintainen pastelli on vaaleampi selästään  kuin sinirintainen. Niinpä esim puhtaimman keltainen selkä koiraalla on vihreäpohjaisella "tuplapastellilla" jolla on valkoinen rinta, muilla keltaiseen sekoittuu enemmän tai vähemmän vihreää sävytystä.

Myös perusvihreästä väristä olemassa erilaisia muunnoksia, kuten turkoosiin vivahtava merenvihreä tai rusehtava kaneli, mutta näitä erikoisempia mutaatioita ei juuri meillä näy ja ovat harvinaisempia maailmallakin. Eri maissa samoista mutaatioista voidaan myös käyttää eri nimiä, mikä saa väritietoa etsivän pään helposti pyörälle.