Minähän siis en pidä autolla ajamisesta yhtään, vaan pakko sitä on näillä kulmilla harrastaa jos jossain käydä haluaa. Paitsi että tiedostan että mun havainto- ja reaktiokykyni ei aina ole ihan parasta A-luokkaa ja saatan riittävän panikoituneena tehdä jotain todella kummallista, on minulla lieviä vaikeuksia hahmottaa muiden autojen vauhtia ja etäisyyttä, etenkin pimeällä ja pidänkin yleensä reilun turvavälin että aivotoiminta edes teoriassa ehtii mukaan jos jotain outoa sattuu.
Meinasin silti rusinoida Rellun. Tallilta tullessa pimeää tietä vähän ajatuksissani kahdeksaakymppiä hurruuttelin kunnes äkkiä havahduin siihen että se mun turvavälini hupeneekin huolestuttavan nopeaa tahtia. Ja sitten tajusin että edelläajaja olikin pysähtynyt ja vilkutteli kääntyäkseen vasemmalle. No vielä tässä on kohtuullisesti matkaa jarrutella, ei kun liinat kiinni. Paitsi että tien pinta olikin sopivasti jäässä ja jarrupolkimella seisomisen suurin anti oli ABSin konekiväärirätinä ja kävi tuskallisen selväksi ettei auto ehdi millään ilveellä pysähtyä ennen sen edessäolijan takakonttia.
Adrenaliinipiikin vyöryessä yli ehtii muuten parissa sekunnissa kelata yllättävän paljon asioita. Väistänkö vasemmalle? Pjärkkele auto tulee vastaan, ei onnistu, takakontti lähenee, täräytänkö suosiolla siihen. Hei, sehän onkin ryhmittynyt nätisti keskiviivalle ja oikealla saattais olla autonmentävä tila, ratti itään ja silmät kii mennäänkö ojaan vai kylki edellä siihen toiseen autoon ja koliseeko paljon vai vähän.
Ja kuin ihmeen kaupalla Rellu kiltisti suikahti noin sentin marginaalilla oikealta ohi ilman naarmun naarmua. Jos ei riekaloituneita hermoja lasketa.
Muistaapahan taas pari päivää pitää silmät auki siellä ratin takana...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti