Taas tuli jatkumoa varsin tasalaatuiseen "Suomen pyhäpäiväsäät"-kokoelmaan...
Kun nyt oli kerrankin paljon luppoaikaa (niin kuin sitä muka ei muulloinkin olisi kun vaan hilais ahterinsa ylös sohvalta...) niin tiput sai kokea pääsiäisen kärsimysmäytelmän, eli haavinnan kuntotarkastukseen kynnenleikkuun ja loistipan kera.
Eniten huolestuttaa tällä hetkellä rouva Ruotsalainen joka on viettänyt elämää sairashäkissä jo vaikka kuinka pitkään. Sen bumblefootit ei ny tunnu asettuvan millään konstilla, ja alkaa yleiskuntokin mennä jo aika heikoksi, voi olla ettei enää kauaa jaksa sinnitellä. :(
Muutamalla harlekiinilla on vähän
päähöyhenissä pientä sanomista ja/tai vähän röpelöä nokassa niin saivat
vielä jäädä pikkuhäkkiin paria öljyhoitokertaa varten. Enimmäkseen
nuo on todennäköisesti vaan jotain sulkasatoilua tai syksyn
haukkatörmäilyjen jälkivaikutuksia, mutta varmistetaan ny ettei ole
kalkkijalkapunkkia seassa. Teräsmuori Verna edelleen porskuttaa
lipoomamönttinsä kera, vähän harsua höyhenissä mutta muuten edelleen
pirteä.
Suurin osa porukkaa
on sentään ihan tiptopkunnossa (ainakin noin päällepäin katsoen), ja pääsi tas
normaalielämään koko katraan läpikäynnin jälkeen.
Ja saihan ne oman kaura-auringonkukkapääsiäisruohonkin, jostain syystä se ei kyllä kovin kauaa säilynyt hyvänä... :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti