2021 => 2022

Vaihtui sitten vuosikin melkein huomaamatta. Pienpeto uudenvuodeniltana korvat pystyssä vähän ihmetteli ulkoa kuulevaa pauketta ja sen verran oli jännää että normaalin iltahepuloinnin sijaan parkkeerasi varmuuden vuoksi mamman syliin torkkumaan. Mutta eipä sen suurempaa draamaa. Riitu tapansa mukaan vain murjotti jotta voisitteko vähän vähentää tuota kauneusunia häiritsevää meteliä, ja vetäytyi työhuoneen tuolille nukkumaan.

Päättynyt vuosi oli kokonaisuutena sen verran rankka kokemus, että ei tästä kyllä voi suunta olla kuin ylöspäin, eli voipi kohtalaisella varmuudella uudesta vuodesta ennustaa parempaa kuin menneestä (tähän väliin kiivasta puun koputusta, tokihan aina kohtalo voi nauraa räkäisesti ja heittää kehiin jotain uutta kivaa kompastuskiveä tai -vuorta...) 

Jo pitkään jatkuneen covidhässäkän ohessa uutenavuotena 2021 olo oli kuin tuolla lähimetsään hylätyllä autovanhuksella, kroppa romuna ja vuosi vaihtui vuodepotilaana HUSin vaativan kuntoutuksen yksikössä, joka oli vielä täydessä koronaeristyksessä ettei siellä saanut edes lähiomaiset vierailla.

Helmikuun lopussa vointi sen verran koheni että pääsi viimein kotiin jatkamaan elämää, vaikka kipeänä, väsyneenä ja lähes jalattomana alku olikin melkoista kivikossa rämpimistä.

Vaan pikkuhiljaa alkoi sekä olo että toimintakyky taas kohentua ja valo pilkahdella risukasaan. Pyörätuolista siirryttiin kesän alussa rollaattoriin ja aloitin ulkokävelytreenit raahaten jalkoja aina yhden lyhtytolpanvälin pidemmälle kuin edelliskerralla (hirveän kiva muuten tiedostaa että joka suuntaan tästä pihasta lähtiessä on vastassa ylämäki...). Ja lopulta rollaattorinkin sai jättää nurkkaan pölyttymään kun voima ja tasapaino alkoi sallia liikkumisen pelkän kävelykepin tuella.

Alkusyksyllä jalat kantoikin jo sen verran että uskalsi viimein reilun vuoden tauon jälkeen vääntäytyä ponin selkään vähän testailemaan pysyykö siellä enää ollenkaan. Ja raakata bucketlistiltä kohdan "Riitulle kaveri", joten varattiin Kaisla-kissanpentu, joka tassutteli sekoittamaan talon rauhaa ja järjestystä marraskuun alussa.  

Työtkin alkoi elokuussa, tosin alkuun osasairapäivärahalla pikkuhiljaa tuntimääriä lisäten. Periaatteessa joulusta lähtien taas täyspäiväisenä, mutta käytännössä sairastaessa rästiin jääneillä lomapäivillä voi pitää päivän-pari vapaata per viikko vielä jonkun tovin. Sitten kun ne loppuu niin pitänee vaan pitää palkattomia vapaita tai tehdä joku osa-aikaisuussopimus, jos nyt vaan jotenkin saa sumplittua niin että tämän vuoden vielä antaisi kropalle vähän lisäaikaa toipua ja tekisi vaan nelipäiväistä työviikkoa.

Mutta kun vuoden takaiseen vertaa niin onhan tilanne nyt aivan huiman paljon parempi. Kohtalainen määrä verta, hikeä ja kyyneleitä (ja noin kymmenen vuoden varasto voimasanoja) on tarvittu, mutta nyt jalat jo jotenkuten toimii ainakin muutaman kilometrin kerrallaan. Ulkosalla sauvakävelynä, ja kauppareissulla jo ilman apujakin, vaikka ilman keppiä kaupoilla vähän heikolla tasapainolla hoiperrellessa tuleekin välillä ihmisiltä semmoisia "tulikos otettua vähän liikaa glögiä"-katseita. Särkylääkkeiden määräkin vähenee koko ajan, vaikka vielä selkää paljon kolottaakin. 

Tiistaina kävin vuosikatsastuksessa selkäydinpolilla enkä tiedä pitäiskö tässä nyt olla riemuissaan vai pahoillaan, kun kuulemma olen jo ihan liian hyväkuntoinen että olisi mitään saumaa saada jatkoa Kelan korvaamalle fysioterapialle, tai kelakyydeille ynnä muille vammaistuille joita vuoden aikana on ahkerasti tullut kulutettua. Noh, jahka päivät valkenee ja kelit on taas vähemmän liukkaat niin pitää taas alkaa treenata autolla ajoakin, niin ainakin kuljetusongelmat saa taklattua (ainakin niin kauan kun ei tarvitse lähteä tuonne isolle kirkolle törmäilemään magneettikuviin ynnä muihin seurantoihin).

Tirppaosastolla on tullut vuoden mittaan jonkun verran katoa, viimeisimpänä glosterkanaria Pörri, joka täysin yllättäen löytyi yksi aamu joulun alla vainaana häkin pohjalta. Pitää nyt katsoa jatkossa mitä tuon lintuhuoneen kanssa tekee kun sen siivoilu on kuitenkin vielä kohtalainen rasite selälle ja vapaalennätys melkoista säätämistä noiden kattien kanssa. Tuskin Lintumetsä kokonaan Kissametsäksi muuttuu, mutta lintumäärä varmaan ainakin jonkun aikaa pysyy maltillisempana luonnollisen poistuman myötä (ainakin siihen asti kun taas maailma avautuu matkailulle ja turmiollisille lintumarkkinoille...).

Mutta kaikkiaan siis toiveissa ja odotettavissa valoisampaa uutta vuotta 2022!