Lupiinit on taas täydessä kukoistuksessa, niin päätin sitten kaivaa lankavuoren uumenista pari luonnonvalkoista kerää ja jatkaa juhannustaikaliemien keittelyä...
Alkajaisiksi laitoin yhden kokonaisen ja pari jämänyttöstä nallelankaa toviksi alunaliemeen porisemaan, seuraavana aamuna sitten värväsin Talonmiehen säkinkantajaksi ja kävin saksimassa läjitysalueelta aika komean läjän lupiininkukkia värjäystarpeiksi.
Ensimmäiseen varsinaiseen keitokseen meni se kokonainen nallekerä ja hiukan sitruunahappoa hautumaan noin kuudessakymmenessä asteessa sous-videvempaimen avustamana. Keittelyvaiheessa lanka näytti taittavan kovasti lilaan jota en ny tällä kertaa kaivannut, niin lisäsin vielä rippusen soodaa perään toiveena saada väriä väännettyä enemmän siniseen suuntaan. Yön yli jäähtyneestä sopasta nousi sitten lopulta vähän masentavan näköinen harmaa klöntti...
Kuivuttuaan ja pari päivää tekeydyttyään siitä tuli sitten lopulta ihan siedettävän siistiä siniharmaata. Oisko tuo nyt sitten vaikka "kyyhkynsininen" tai "jäänsininen". Pitäisi muistaa että nuo lupiinivärit saattaa elää paljonkin sen jälkeen kun ne on kuivuneet ja tekeytyneet tovin eikä kauheasti hätäillä sen suhteen mitä padassa näkyy...
Seuraavasta satsista (ne pari pikkunyyttiä nallea) halusin enemmän vihreänsävyistä ja ne sai sitten porista ihan pelkkien lupiinikukkien seurassa liedellä kattilassa niin että lämpö käväisi enimmillään jossain reilun kahdeksankympin tienoilla. Tuloksena ehkä tämänkertaisten kokeiluiden sievintä vaaleahkoa turkoosinvihreää.
 |
| Toinen pikkuvyyhti on hieman räjähtänyt ja katkeillut kun se puretuksen jälkeen kuivumassa ollessaan oli kauppareissun aikana jotenkin ryöminyt kissanluukun eteen ovelle ja vissiin matkallaan joutunut mukiloinnin kohteeksi... |
Kolmas hauduke oli pelkkää lupiinia matalassa 50-60 asteen lämpötilassa, testattavana seiskaveikkakerän puolikas, jota ei puretettu etukäteen. Puretus selkeästikin olisi kannattanut tehdä, tuloksena oli vaan haalea likaisen kellanharmaa vyyhti. Ei näin.
Kolmas kerta toden sanoo, seiskaveikat vielä kerran pataan, tällä kertaa kiltisti alunan kanssa (sekoituksena sekä kalialunaa että testiksi pelkkää alumiinisulfaattia), kuumennus reiluun kahdeksaankymppiin ja liemen jäähtyessä pikakeikka hakemaan ämpärillinen kukkia lisää. Lisäsin kukkia jäähtyvään keitokseen pikkuhiljaa ja lopulta tuli sitten kelvollista sinervänvihreää, aika lähelle nallen kakkossatsia. Toiseen vyyhtiin tein vähän likuvärjäystestailua niin että enimmäkseen vain toinen pää ui väripadassa ja toiseen jäi edelliskierroksen vaalea kellanvihreä, joka ilmeisesti alunan ansiosta vähän vielä kirkastui raikkaammaksi.
Kiva raikkaansininen (tai edes turkoosinsininen) jäi tällä kertaa löytymättä, jaksaiskohan vielä yhden kerän pilata vai jättäisikö ensi kesään... (Tai jos pakastaisi tai kuivaisi kukkia ja testaisi joskus talvemmalla tuleeko niistä mitään...?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti