Päivän lööppi

 "Asuintiloihin tunkeutunut villieläin raateli naisen lääkärihoitoa vaativaan kuntoon. 
  Kuvan lemmikki liittyy tapaukseen ja säilyi vahingoittumattomana."

- Olisiko teillä hetki aikaa keskustella hiirivarkauksista?

Maanantain arkisuunnitelmat siis meni vähän uusiksi kun karvakasat oli aamusella taas kerran yhyttäneet tarhasta hiiren. Ensin sisään luukusta rynnisti Kaisla hiiri suussaan ja Riitu perässä, pyydystysyrityksiä pakoillessa laukkoivat takaisin ulos. Hetken päästä sama toistui mutta toisinpäin, nyt ensimmäisenä hiiren kanssa kirmasi Riitu.

Riitu saatiinkin kiinni ja alettiin perinteiseen tapaan irroitella saalista suusta ämpäriin. Tällä kertaa vaan hieman huolimaton palvelija onnistui tunkemaan sormensa myös vielä erittäin elävän ja kiukkuisen metsähiiren hampaisiin, seurauksena pikkuruinen mutta vertavuotava purema.

 

Terveydenhuollon kanssa chättäily vahvisti että vanhentuneeseen jäykkäkouristusrokotteeseen kannattaisi hakea tehoste, joten puolenpäivän palaverin jälkeen suunnistin terveyskeskuksen päivystykseen "on lähellä niin käy nopeammin" (näin jälkiviisaana vauhdikkaammin olisi kyllä lopulta varmasti selvinnyt pidemmän ajomatkan päässä sijaitsevassa työterveydessä...). Muutaman tunnin jonottelun jälkeen rokotteen lisäksi tuli kaupan päälle antibioottikuurikin varmuuden vuoksi. 

(Se metsähiirikin muuten saatiin palautettua takaisin metsän puolelle.)

Näin vakavien vammojen kanssa täällä painitaan tällä kertaa.

Viisi vuotta viikatteen väistelyä

(Tylsää ihmiseliön sairastelumuisteloa, hypätkää yli jos ei nappaa)

Pyhäinpäivän ja halloweenin teemoihin sopien tuli sateisen ja harmaan lokakuun lopulle taas muistutus omasta kuolevaisuudesta, eli kutsu magneetti- ja TT-kontrollikuvauksiin. Lääkäriaika tuomion kuulemiselle oli sopivasti halloweenin aattona...

Kaikkihan alkoi melko tasan viisi vuotta sitten syksyllä kun joku yllättäen tuikkasi kesken ratsastustunnin virtuaalipuukon selkään lapojen väliin. Parin viikon "liike on lääke" -mantran kuuntelun jälkeen lopulta infernaalisten kipukramppien myötä paheneva "lihasjumi" paljastuikin "otetaan nyt kaiken varalta" -magneettikuvassa rintarangan pahanlaatuiseksi kasvaimeksi, joka oli alkanut murtaa nikamaa. Kasvaimen sädetyksen jälkeen hapertunut nikama vielä painui lopullisesti kasaan puristaen selkäydintä, jolloin jalat lakkasi toimimasta ja ranka jouduttiin pikaisesti operoimaan ruuveilla uudestaan ojennukseen (luonnollisesti pienen "infektio leikkaushaavassa" -jälkinäytöksen kera, minkä ansiosta antibioottikuuri kesti vuoden...). 

Nehän ovat kuin kaksi marjaa: selkäselfie vuodelta 2020 ja elokuvajuliste vuodelta 2024

Noin vuosi yhteensä kului ensin sairaaloissa ja kuntoutuksessa ja sitten helmikuun lopulta alkaen jo kotona kun hoitajat, lääkärit, jumpparit, fysioterapeutit, toimintaterapeutit ja sosiaalineuvojat kiskoivat puolikoomaisen potilaan mallia rantautunut ryhävalas sängynpohjalta ylös ensin pyörätuoliin ja hiljalleen siitä taas ihan kohtuullisen toimivaksi ja käveleväksi. Viimeiset vuodet on sitten kuluneet edelleen opetellessa uutta normaalia oman kropan hiukan vähemmän ytimekkäässä toiminnassa, ja samalla roikuttu löyhässä hirressä odotellessa alkaako kasvain aktivoitua uudestaan. 

 

Vaan nyt oli sitten se viimeinen kontrolli, jossa ei edelleenkään mitään uutta hälyttävää ilmaantunut ja kasvaimen osalta tauti julistettiin lopullisesti parannetuksi, jos ei tähän mennessä ole uusinut niin tuskin enää uusiutuu ainakaan se sama.  Vaikka (onneksi varsin lievä) selkäydinvamma edelleen on ja pysyy, niin se on sentään enemmänkin hidastava kuin potentiaalisesti tappava vaiva...

Lääkäri totesi jotta onnittelut tästä ja potilas lasketaan takaisin luontoon. Tervemenoa, nyt saa käydä ottamassa lasin skumppaa, toivottavasti ei tavata enää.  

Paluumatkalla yllättäen sininen taivas ja aurinko pilkahti esiin tasaisen syysharmauden keskeltä ja maailma tuntui muutenkin ainakin hetken ja ainakin hitusen valoisammalta elää. Noudatin kiltisti lääkärin määräystä ja ajelin alkon kautta kotiin. Tässäpä olisi tarjolla virtuaaliskumppaa sen kunniaksi että edelleen jatketaan sätkimistä:

Ennallistettu

 - Huh, onneksi halloweenkirous poistui keskiyöllä ja olen taas ihan normaali.

- Siis ihan.... normaali....

***

Hämiksen kosto

 - Jättihämis sanoo että olen syönyt liian monta sen pikkuserkkua ja jos en lupaa parantaa tapojani niin se langettaa halloweenkirouksen.
- Oho, no kai lupasit?

- No en! Eihän semmoista kirousta ole olemassakaan, kuinka tyhmänä se minua pitää, hahhahhah!

- Hah.....?
- Jepjep. No jääpähän enemmän karkkeja minulle.

- Riitu on kyllä varmasti syönyt ihan yhtä monta hämähäkkiä...

Vaikea vastustaja

 - Jee, hämispainikausi on täällä taas!

- Tää on aika vaativaa puuhaa.

- Mutta varmaan selviän voittajana tänäkin vuonna!

Toinenkin maastoretki

Heppakerho kävi yksi viikonloppu myös tuossa läheisessä issikkatallissa Hersisissä syysmaastoilemassa. Tuuli meinasi välillä viedä hiuksetkin päästä, mutta muuten kiva sää ja alla tuttu ja turvallinen Vertti. Oikein mukava lenkki. Pitäisi vaan ryhdistäytyä ja käydä nyt loppuvuodesta vielä pari kertaa itsekseenkin törsäämässä e-passirahat ennen kuin happanevat...

Betoniporsas

 - Vessaan menossa?

- Valitettavasti kulku tästä ovesta on estynyt viimeisten auringonsäteiden imeytyksen ajan.

Ottaisin mielenrauhaa kolmellasadalla

Riituhan täytti siis kesällä kymmenen, ja vähän on puhuttu pitäisikö sille tehdä vähän perusteellisempi lääkärintarkastus ettei sisuksissa muhi mitään ikäviä yllätyksiä. Ja samalla kysyä pitäiskö niitä hampaita viimein tutkia jotenkin tarkemmin kun joka toisella tohtorointireissulla mainitaan että on vähän hammaskiveä ja joka toisella että on siistit hampaat. Lääkäriasemaltakin tuli sattumalta juuri viestiä jotta voisitte ehkä tulla  senioritarkastukselle, niin varattiinpa sitten sekin keikka.

- Missä päiväruoka? Missä ruokakupit?

- Nyt ei näytä hyvältä.

- Ei ollenkaan hyvältä

Kohde ei edelleenkään arvosta tutkimuksia, mutta alistui kohtaloonsa ja kiroili huomattavasti vähemmän kuin edelliskerralla. Verinäytekin saatiin kolmen käsiparin varmistuksella otettua ilman rauhoitusta samalla reissulla.

- Pahoinpitely, rääkkäys, murhayritys! 

- Mamma, MIKSI?

- Rikoitte mun tassun.

Tuloksena tilanne ok, kaikki veriarvot viiterajoissa ja päällisin puolin muutenkin kaikki kunnossa, etenkin tuon ikäiseksi. Hiukan vaan se hännätyvi vieläkin aiheutti reagointia. Joko muistaa että siinä kohdassa oli kipeää ja varalta murahti tai sitten jotain siinä on edelleen vähän vialla vaikka normaalisti näyttää kaikki toimivan. Tarkkaillaan tilannetta ja jos näyttää että tulee jotain ongelmaa hännässä tai takapäässä ja liikkumisessa muuten, niin kuvataan ettei ole rangassa mitään kipulääkitystä kaipaavaa häröä. 

Ja ne hampaat, lääkäri katsoi niitä vähän tarkemmin siinä muun tutkimuksen ohessa. Nyt ensimmäistä kertaa kuultiin että kaksi hammasta puuttuu ja todennäköisesti niissä on ollut syöpymä 😮🙀😮.Mutta nyt ne kohdat on rauhallisessa tilassa ja ikenet ummessa ja loput hampaat kuulemma niin siistit ja kivettömätkin että ei ole tarvis enempiin operaatioihin. Eli vain seuraillaan itse niissäkin kuntoa (joo, hyvinpä on onnistunut tähänkin asti jos hampaita vaan häviää ihan huomaamatta...). Plaque-offiahan meillä käytetään säännöllisesti, ja vaikka se kuulostaa vähän huuhaakamalta niin ilmeisesti se oikeasti jopa ainakin jonkun verran auttaa tuohon hammaskiven hallintaan...

Siispä jos ei mitään erityistä tarvetta ilmaannu niin seuraava tsekkaus (ja rokotukset) vuoden kuluttua.  Hinnaksikin jäi vain viidesosa yariksen huollosta viime kuussa...

- Huh, ei viety karvoja eikä hampaita, ei tullu huumeita tai tötteröitä, mutta saako tätä tassua ikinä ennalleen?

Syksyn neulepläjäys

Kesän ja syksyn aikana on taas tullut puikkojakin heiluteltua. Tämän välipalatyön idean kopioin härskisti jonkun kaupan näyteikkunasta:

Enimmäkseen taas on syntynyt sekalaisia sukkia:

Ylärivissä "häävalssi" , "siilejä ja särkyneitä sydämiä" (joista tuli jotenkin kummallisen löysät) ja körttisukat. Alarivissä parit sukat yllätyslaatikkolangoista ja yhdet viime vuoden joulukalenterin minivyyhdeistä.

Toisetkin minivyyhtisukat.

Lisäksi talven varalle  jostain ikivanhoista varastolangoista villahame, ja edelleen minivyyhdeistä ohut pipo Talonmiehelle pyöräilykypärän alle.

Yksi virkkaustyökin tuli kesällä nykerrettyä, "elämänpuu" näytti kivalta mutta työläältä. Testasin onnistuuko moinen ylipäätään ja kaivelin jämäkerän tarpeeksi ohutta lankaa, vähän vaan oli liian kirjava niin kuvio hukkuu värien alle. Vastavalossa on vähän parempi, pitänee ripustaa johonkin ikkunaan. Ja ehkä tehdä jossain vaiheessa toinen parempi ihan oikeasta virkkauslangasta...

Karvakahvakuula

Tämmöisellä pehmustetulla kahvakuulalla onkin kätevä tehdä lihaskuntoharjoituksia, ei kolise lattia tai naarmuunnu parketti. Toimii myös tyynynä tai jalkarahina treenien välissä.

 

Jättejä ja omenoita

Kim Simonssonin sammaljätteihin ihastuin jo viime vuonna, kun ne jonkun aikaa majailivat Amos Rexin takapihalla (/katolla?) Narinkkatorilla. 

Jostain sattui hiljattain silmään että nyt ne majailevat Kemiönsaaressa Söderlångvikin kartanolla, ja siellä on joulukuulle asti näyttelyssä muitakin kyseisen taiteilijan teoksia. Tuumasin jotta tuonne voisi jossain välissä syksyn aikaan tehdä päiväretken. 

Viimein sattuikin sopivan aurinkoinen viikoloppu, ja kartanolla oli samalla perinteinen omenapäivä, joten sinne suunnattiin. Kaunis sää olikin houkutellut paikalle hurjasti muutakin porukkaa. Melkein olisi pitänyt noiden teosten katseluun valita joku vähän hiljaisempi ja rauhallisempi viikonloppu, mutta hauskat nuo omenamarkkinatkin oli.

Jätit majailivat lyhyen polun varrella kartanon sivumetsissä, esitevihko antoi ymmärtää että ne olisivat tuonne nyt jäämässä pysyvästi kasvattamaan oikeaa sammalta.

Ja pienempiä teoksia oli siroteltu kartanoon sisälle perusnäyttelyn sekaan. Outoja, hauskoja, haikeita, kiehtovia ja lähes pelottaviakin osa.

 

Tuliasiksi tuli markkinoilta ostettua - kuinkas ollakaan - pari kassia omenoita. (Ja matkan varrelta Salon Voimaeläimestä kissoille vähän herkkuruokatölkkejä.)

Maastoretki

Pitkästä aikaa maastoilemassa työpaikan heppakerhon mukana Lohjalla viime viikonloppuna . Ja piiiiiitkästä aikaa yli ponikokoisen kaviokkaan kyydissä. Deittikaverina maastotalli Preryassa  toimi superkiltti suokki Aaron. Kivaa ja rentoa oli kun viikon sateen jälkeen aurinko suostui sopivasti paistamaan ja leppeä tuuli puhalsi hirvikärpäsetkin pois!

Kuva maaston vetäjältä, allekirjoittanut tuolla jossain jonon hännillä

Pitävä todiste

- Nojoo, ehkä ihan pikkuisen kävin kaivelemassa pullokassia...

 

- Että voisitko vähän avustaa sen irroituksessa...? 

Tomaattitulva

Tomaatit on viimein huomanneet että syksy on saapunut ja pitäis vissiin koittaa kypsyä jos meinaa ennen talvea. Onpa taas hetkeksi voileivälle kuorrutetta.

 

Virallinen verottaja kyllä taitaa havitella leivästä vähän muita elementtejä...

 

  

 

Heihei mutsi, mä en oo syöny mun lääkkeitä...

Nukkuisitko samassa tilassa tämän näköisen otuksen kanssa? Hämäävän söpö pinkki nenu ja pehmotassut yrittävät harhauttaa huomion pois kaulavaltimoon kiinnittyneestä maanisesta katseesta ja suusta pilkottavista vampyyrihampaista.

 

- Mitäs siinä taas hihitellään ja sohitaan kameralla?

Kolme tenoria

Hilla kanarialintu kuoli kevätkesällä ihan yllättäen, ja loppukesästä viimeinen Siru-kanaria vähän vähemmän yllättäen (se on ollut koko ikänsä hyvin vaisu ja hiljainen ja lähinnä yllätti että se on näinkin kauan elänyt). Ihan jopa monta viikkoa sinnittelin "ei uusia lintuja"-ajatuksessa, kunnes tuli niin ikävä kanarianlaulua että löysin itseni eläinkaupan lintuhäkin edestä ja poikakolmikko sieltä lähti matkaan. Kerranhan täällä vain eletään ja siihen eläkkeeseenkin, jolloin ainakin teoriassa voisi pidempiäkin reissuja tehdä, on vielä aikaa hyvinkin nykyajan keskivertokanarian elinikä tai parikin...

Keltainen kanarialintu olla pitää, se on klassikko. Katselin ensin tummemmankeltaisia, vaan yksi vaaleammista puhkesi siinä nenän edessä niin pehmeään ja kauniiseen lauluun että se nyt oli aivan pakko kotiin saada. Ihan priimahankinta.

Havittelin myös vähän tummempaa akaattikuvioista haileasti pronssinsävyistä lintua (siis tumma punatekijäinen tiilen/oranssinsävyinen tummalla selkäkuvioinnilla), mutta se ei ainakaan siinä katsellessa suostunut laulamaan niin vähän mietin onko se naaras, jolloin ei kovin todennäköisesti ole laulua luvassa, vaikka mahdollista sekin on. Myyjä sanoi jotta takahuoneessa olisi yksi pronssikoiras jos kiinnostaa, ja tuumasin jotta otetaan sitten se jos on varmempi laulaja. Kävi sen paketoimassa kuljetuslaatikkoon niin etten sitä nähnyt ennen kuin kotona, jolloin kävi ilmi että tumma akaatti se kyllä on, mutta vihreä eikä ole pronssinsävyä nähnytkään (jossei seuraava sulkasato jotain yllätystä tarjoa). Noh sievähän tuokin, terve ja laulaa niin ei välitetä pienestä erheestä. Ja onpahan hyvä tekosyy vielä joku punasävyinen lisätä porukkaan jos sopiva vastaan tulee....

Kolmas kaveri on sitten punainen mosaiikki, eli valkoinen punaisilla kuvioilla ihan ulkonäkösyistä matkassa. Noita on ollut pari ennenkin mutta jääneet aika lyhytikäisiksi (liekö geneettisesti vähän heikkoja). Viime hetkessä päätin jotta kokeillaan nyt kerran vielä ja arvoin vaan jonkun poikien joukosta. Tämä nyt on toki ulkoasultaan sitä mitä pitää, mutta eläinkaupan naapurihäkin papukaijakakofoniassa jäi huomaamatta että pienenkin liikkumisen  jälkeen sen hengitys kuulostaa lähinnä kehräävältä Riitulta ja ääni on enemmän raakuntaa kuin laulua. Periaatteessa tuon varmaan olisi saanut palautettua, vaan kun kauppa ei ihan kulman takana ole niin tuumasin jotta olkoon. Heitin ensiavuksi punkkilääkkeet kehiin (ilmapussipunkki kun on aika tavallinen rohinan syypää kanarioilla, mut ei toki ainoa). Jos ei auta niin voi olla että tuokaan ei kauhean kauaa  ilonamme ole, aika harvoin noilla pienillä mitään isompaa vaivaa saa hoidettua ilman että potilas hyytyy matkalle. Tällä hetkellä kuitenkin rahinoista huolimatta on ihan virkeä ja eläväinen.

Saavat nyt vielä oleilla jonkun aikaa tarkkailussa tuossa pienemmässä häkissä ja totuttautua muihin kavereihin pienen turvaetäisyyden takaa. Nimetkin pitäisi vielä keksiä.

Oven takana joku kovasti haluaisi tulla sanomaan tulokkaille käspäivää taspäivää...