16 maaliskuuta 2026

Maaliskuun neulepläjäys

Nyt on neuleprojekteissa meneillään villapaitakausi. Kaksi valmiina ja kolmas vielä puikoilla. Tosin välitöinä tuli tehtyä myös jämäkeristä briossipipo ja -kaluri.


Ja toki nyt edes yhdet sukat, Novita x Fazer remixboksista.

Vanhoja varastolankoja sain tuhottua siniseen riimuvillapaitaan, tämä vielä odottaa käyttäjää.

Punaiseen villatakkiin on upotettu useampi puna-oranssinsävyinen minivyyhti ja muutakin sopivansävyistä varastolankaa. Tummemmanpunaisia yksivärisiä joutui tosin ostamaan uusiakin kesyttämään kirjavuutta. Tämä oli useammassakin mielessä vähän testiprojekti. Kuviointi on kokonaan "kirjoneuletta ilman kirjoneuletta", eli mosaiikkineuletta jossa aina neulotaan vaan yhdellä langalla kerrallaan kerros-pari ja kuviointi tehdään nostamalla toisenväriset silmukat puikolle alemmalta kerrokselta (ja pari kertaa purin ja kirosin kun tajusin että pariin sekalaisilta sivuilta haalittuun kuviokaavioon olikin piirretty vain joka toinen kerros ja ne piti neuloa tuplana...). Toinen itelleni vielä ennen kokeilematon tekniikka oli steekkaus, eli suljettuna neuleena neulotun paidan muuntaminen villatakiksi leikkaamalla se julmasti auki saksilla. Vähän hirvitti mutta ihan toimiva oli lopputulos.  (Joskin hieman taas aliarvioin ohuen langan tarvitseman julmetun silmukkamäärän ja tuli vähän tyköistuvampi kuin oli suunnitelmissa, mutta mahtuu sentään...)

Ensin kuivaharjoittelua jämälankatilkulla

Jo neuloessa keskelle eteen jätin muutaman silmukan "saumanvaran". Hävettävän pitkään kaapissa pölyttyneellä ompelukoneella keskelle pujotellun merkkilangan molemmin puolin suorat ompeleet ja vielä siksakkia vahvistukseksi.

Sitten (hui ollakseen) tuhotaan vaivalla tehty neulos saksilla...
Vähän lisää siksakkia leikattuun reunaan, jonka voi sitten piilottaa nappilistan sisään onteloneuleella.
Napit paikoilleen ja valmista tuli! (Onpas kuvasssa pienen näköinen kaula-aukko, mutta ei siihen kuristu)

Viralliset avustajatkin arvostivat pahimmilla pakkasilla isompia neuletöitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti