Luukku 16: Possut lätissä

Hiemanhan nuo liejuryömijät on olemukseltaan kuin mutalätäkössä lojuskelevat jouluporsaat...?

Luukku 15: Karvakorvat

Vuonotalli Solsikken keltaiset plussapallerot eivät toki kirjaimellisesti katsoen Lintumetsän eliöstöön kuulu, mutta ovat sen verran oleellinen osa lintutädin fyysisen ja psyykkisen hyvinvoinnin ylläpitoa, että ansaitsevat kyllä paikkansa kalenterissa. Siispä tässä luukussa muutama räpsy tallin joulukoulukisoista, ensin poneista joiden selässä itsekin on tullut viime aikoina matkusteltua. :)

Udna on pätevä esteponi, mutta sujuu peruskoulukiemuratkin

Valkohallakko Nasu, etenkin laukka vaatii ratsastajalta vähän totuttelua ja kunnon istuntaa

Entinen jalostusori Sigurd, on hieno kaveri,
mutta välillä vähän haastava saada kulkemaan rentona ja oikeinpäin

Katla, herkkä ja hienoravinen tamma, ei ihan aloittelijoille

 Ja vähän muitakin pikkujoulutunnelmia:

 

Luukku 14: Salakalat

Normaalinäkymä plekosta

Plekot akvaariossa ovat vähän kuin tonttuja. Niitä kyllä nurkissa hiippailee, ja niille jätetään yöksi ruokaa tarjolle, mutta hyvin harvoin niitä oikeasti näkee.
Suurella kärsivällisyydellä ja pienellä väijynnällä voi joskus onnistaakin...

Verkkopiikkipleko, ujo hämärän hiippari

Partamonnia vähän useamminkin näkee, mutta sekin vetäytyy vauhdikkaasti lymypaikkaansa
jos epäilee että siihen kiinnitetään huomiota

Luukku 13: Timanttien säihkettä

Lintumetsän Lucia-neitona saa toimia parven tuorein tulokas (jos vielä pöntössä olevia karvattomia rääpäleitä ei lasketa), nuori ja sievä timanttikyyhkyneiti Tiffany.
Ja missä on Tiffany on siellä myöskin Herra Huu, jonka tyttö jo tukevasti kietaissut pikkusiipensä ympärille. Timantit liikkuvat lentelyn lisäksi paljon myös ihan kävellen, eikä ole harvinaista nähdä ne marssimassa pitkin lattioita tiluksia mittaillen. Vähän hömelöitähän nuo kyyhkyläiset ovat, mutta kovin sympaattisia.

Pulupartio kierroksella

Herrasmies vie neidolle kukkia...

Ja vielä kuuma lahjavinkki:
Kaikkihan muistaa takavuosien bonsaikissat? Nyt saatavilla myös bonsaipulu, sievä koriste kirjahyllyyn eikä vie paljoa tilaa!

Luukku 12: Punakuonot

Eilisen mustan haamun vastapainoksi tänään esitellään pari valkoista Petteri Punakuonoa. Tuisku ja poikansa Tiera ovat viimeiset jäänteet vanhasta seeprapeippoparvesta, ja ovatkin tämänhetkisen lintuparven vanhimmat (Tuisku ehkä noin vajaa 7v jos on samana vuonna kuoriutunut kuin on hankittu, tarkemmasta syntymäajasta ei ole tietoa). Reipas äijäkaksikko viihtyy aina yhdessä ja tööttäilee toivottavasti vielä pitkään ilonamme.

Tuisku

Tiera Tuiskunpoika

Luukku 11: Mustan joulun kärsäkäs

Musta joulu on näillä kulmilla enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta eipä hätää, löytyy siihenkin teemaeläin. 

Mustanorsukala Ronsu taitaa olla tällä hetkellä talouden vanhin lemmikki. En edes muista kauanko se on isossa altaassa kärsinyt (pun intended), ainakin kymmenen vuotta, todennäköisesti kuitenkin lähemmäs viittätoista. Sekin on enemmän hämärän otus ja viihtyy päivällä enimmäkseen varjoisen juurakon suojissa. Mikä tahansa ruoka, ja etenkin pakastesurviaiset, saa sen kyllä vauhdilla piilostaan ja herkkä kärsä löytää herkkupalat lennossa jo välivedessä vajotessa, eikä pohjaltakaan mikään jää löytymättä. Ronsulla on hiukan kärttyisä luonne ja liian lähelle tulevat rauhaa häiritsevät häsläkalat palautetaan nopeasti ruotuun kevyellä sähkönapauksella. Nopeat liikkeet ja hämärän suosiminen tekevät Ronsustakin hieman haasteellisen kuvattavan, eikä sitä siksi kovin paljoa blogissa näy.

Luukku 10: Pinkki joulutähti

Joulu on pienten ihmeiden aikaa. Alkuviikosta Freijan ja Odininkin pöntöstä löytyi yksi poikanen. Peipot yleensä alkaa hautoa vasta kun munaluku on täynnä ja poikaset normaalisti kuoriutuvat suunnilleen saman vuorokauden sisällä. Olinkin vähän pettynyt tulokseen kun seuraavana aamuna tilanne oli ennallaan. Kunnes sitten seuraavassa tarkistuksessa rääpäleitä olikin yllättäen kolme. Noh, vähän viivettä siis. Hiukan hämmentynyt olin seuraavana päivänä kun poikasia olikin neljä, ja eilen piti jo vähän hieraista silmiä kun kaikki viisi munaa olivatkin muuntuneet pinkeiksi nahkakääryleiksi. Ja vielä asettautuneet sievään joulutähtiasetelmaan, sinisillä ledeillä koristeltuna. :D

 

Ja ihan hyvin nuo Lunan Ja Trollenin joululapsetkin kasvavat, vaikka toinen parin päivän ikäisenä nakattiin pöntöstä häkin pohjalle. Onneksi oli vielä hengissä ja ihan virkeä kun sen huomasin. Palautin omistajalle ja on sitä sen jälkeen hoidettu ihan normaalisti. Hiukan pienempi tuo toinen kyllä on, liekö ottanut kuitenkin vähän osumaa pudotuksessa vai oliko sen takia heitetty menemään  että on ollut alkujaankin vähän vaisumpi. No aika näyttää mitä sitä tulee, kyllä sekin kuitenkin koko ajan kasvaa.

Luukku 9: Kinkun korvikkeet

Hyönteisravintohan on nyt sitä kuuminta hottistrendiä ihmiselintarvikkeiden puolella, vaikka ei ehkä ihan vielä joulukinkun asemaa meikäläisissä joulupöydissä horjutakaan. Lintumetsässä sirkkalounaassa ei kuitenkaan ole mitään uutta, hyönteisiä popsivia otuksia kun on nurkissa pyöriskellyt jo vuosia, jossei kymmeniä. Itse ötökkäsnackejä ei kyllä ole tullut maisteltua (jossei lasketa afrikkalaisia mopanimatoja...).

Olen ehkä hiukan turhan herkkänahkainen elävän ravinnon otuksien pitäjäksi, kun aina vähän säälittää ne teloituslistalle joutuvat pikkuotukset, mutta onneksi syöjäoliot ovat sen verran ahneita että eipä nuo yleensä kauaa joudu kitumaan... Ja tuomiopäivää odotellessa ötöillekin kyllä pyritään järjestämään ainakin kohtuullisen mukavat olot ja ravitsevaa ruokaa mahan täydeltä.

Vakiokalustona talosta löytyy nykylemmikeille yleensä ainakin jättijauhomatoja, tavallisia jauhomatoja ja ruusukuoriaisia. Samaten suhteellisen säännöllisesti tarjolla on joko kenttäsirkkoja tai kulkusirkkoja. Satunnaisesti voi vaihteluna löytyä myös vaikkapa vahakoisan toukkia tai banaanikärpäsiä.

Melkein täysikokoinen kenttäsirkkakoiras, siivet vielä puuttuu

Jättijauhomato (Zophobas morio -kuoriaisen toukka)

Aikuinen jauhopukki (Tenebrio molitor), sen toukka "jauhomato" ja kotelo, lintujen herkkupaloja

Ruusukuoriainen ja toukka. Toukka voi puraista kipeästi vahvoilla leuoillaan,
joten hieman varovaisuutta tarvitaan sekä sen käsittelyssä että tarjoilussa

Luukku 8: Viirulliset joulupallerot

Nyrkinkokoiset idänsiniviiriäiset ovat ehkä maailman söpöimpiä lintuja, tai vähintäänkin maailman söpöimmät kanalinnut. Viirut ovat myös kovin kesyjä ja uteliaita, aina kun häkin luo menee ne juoksevat toiveikkaina katsomaan onko mamma tuomassa jotain hyvää. Häkkiä siivotessa saa tosissaan varoa ettei tallo niiden päälle tai kolkkaa niitä pohjaa pöyhiessä. Hulda-kana on myös vakuuttunut siitä että paljaat ihmisvarpaat saattavat olla jotain isoja ja meheviä toukkia joita tulee koittaa nokkia hengiltä aina havaittaessa.

Ja mikään ei ole niin sydäntäsulattava näky kuin kylki kyljessä rypytuokiota pitävä viirupariskunta. 

Luukku 7: Keisarillinen uimajoukkue

Keisaritetroista oli juttua jo vähän aikaa sitten, mutta kerrataan nyt vielä sinisten ajatusten jälkimainingeissa. Nämä kalat siis ovat viime aikoina viihtyneet isossa altaassa vähän liiankin hyvin, ja lisääntyivät itsekseen ihan mahdottomaksi parveksi. Suurin osa niistä on nyt taas ainakin toistaiseksi haavittu pois ja kaupiteltu uusiin koteihin, mutta vielä tuolla joku parinkymmenen pään parvi uiskentelee. Kauniitahan ne ovat kuin karkit, silloin kun sopivassa valossa hienostuneen sinervä kuosi näkyy. Ja kun ne ylipäätään piiloistaan sattuvat esillä pyörähtämään.