Vauvakuumetta

Käytiin katsomassa pieniä angorapentusia. Kunnon kamera tietysti unohtui matkasta, heikko valo ja varsin eläväistä porukkaa, eli kuvat on aika onnettomia.

Tää tumma pikkuankerias vois olla tulossa meille Riitulle kaveriksi, ehkä vähän saatoin rakastua...

Silmälle tuo on vielä aika musta, mutta kamera löytää vaaleampia kilpparilaikkuja.
Jännä nähdä millaiseksi väri kehittyy kun kokoa tulee lisää ja pentukarva väistyy.

Silmien päällä on vaaleat laikut jotka tällä hetkellä saa pienen näyttämään koko ajan hyvin huolestuneelta  :D (Ei vaan malttanut olla hetkeäkään paikoillaan että olis saanut kunnolla kuvaan)

😘💘😻

Äiti oli kovin rauhallinen eikä näyttänyt juurikaan välittävän että ventovieras käpälöi lasta (seurasi kyllä tarkasti tilannetta) ja keskittyi lähinnä hoitamaan muita sisaruksia (oli siellä kaksi muutakin tummempaa mutta nukkuivat pesässä enkä muistanut sitten kuvata kun ne oli näkysällä:

Toipumistilanne

Kotiutuksesta alkaa olla kohta puoli vuotta, ja kunto kohenee koko ajan hitaasti mutta varmasti. Selkä ja selän ruuvikiinnitys on viimein alkanut luutua lonksumisen sijaan ja kipuilukin vähenee pikkuhiljaa koko ajan. Aloitin jopa työt taas, tosin vielä hyvin varovaisesti osapäiväisenä 15h verran viikossa.

Pyörätuolipotilaasta on edetty rollaattorimummuksi, ja nyt testaillaan varovaisesti jo kävelyä ilman apuvälineitä. Melkoisen hoippuvaa meno kyllä edelleen ja jalat kovin tönköt etenkin pidemmän paikallaanolon jälkeen, joten pidän vielä kotitreeneissä kepin vähintään henkisenä tukena matkassa. Fysioterapeutti sitten kiusaa päätä ja kroppaa enemmänkin erilaisten tasapainoharjoitusten avulla.

Ulkomaailmassa edelleen on rollaattori pääsääntöinen liikkumaväline, ja sen kanssa kyllä jaksaa köpötellä jo reilun parin kilometrin lenkkejä ennen kuin lihakset uupuu ja alkaa polvet lonksua. Ihan paras perustreenimaasto löytyy tuosta läheisestä maanläjitysalueesta, jossa on ristiin rastiin sorateitä, vähän ylämäkeä ja vähän alamäkeä ja vähän epatasaista maastoa joilla saa heräteltyä jalkojen lihaksia ja hermotusta taas toimintaan. Ainoa miinus on että kovin pehmeällä tai kivikkoisella alustalla rollaattori muuttuu raahattavaksi malliksi ja sen nostelu sitten taas väsyttää selän aika tehokkaasti.

Läjitysalueelta löytyy sekä helpompaa...

...että vähän haastavampaa polkua tallattavaksi

Tappohelteillä tai sadekelillä kävelytreenit on mukavin tehdä jonkun isomman  kauppakeskuksen käytävillä, mutta loppukesällä on jo päässyt tekemään kunnon  ekskursioitakin helppokulkuisemmille luontopoluille ja on käyty mm, Porvoossa (jonka mukulaisimmat kohdat on kyllä himpan haasteellisia rollaattorille...), Billnäsissä, Raaseporin linnassa ja Hangossa (jossa oli kyllä turhan paljon populaa kasassa koronamielessä, onneksi on nyt molemmat rokotepiikit tuikattu lihaan niin ei ehkä enää hengityskoneeseen päädy jos viruksen jostain nappaa matkaan...).

Suomiehen karunkaunis luontopolku kiertää tasaisena reittinä vanhan sorakuopan pohjalla,
miinusta polun pehmeästä irtosorasta johon rollan pyörät uppoaa ja sandaaleista saa kopistella kiviä metrin välein.

Suomiehen polun varrelta löytyy myös ympäristötaidetta.

Raaseporin linnan tiluksia on hyvä kierrellä rollallakin, ramppi linnaan menee puolijalkaisena vähän jalkaprässitreenin puolelle ja linnan sisällä ei sisäpihaa pidemmälle pääse.

Salmen ulkoilualueella on paljon helppokulkuisia polkuja,
ja elokuun alussa niityillä pyörimässä miljoona perhosta ja hepokattia

Uusi tulokas

Ulpukan kipeä jalka oli taas parempi pikkuhäkissä, kunnes sitten yhtäkkiä koko lintu väsähti ja kuoli. Ilmeisesti joku yleisinfektio siitä jalasta sitten lähti vaikka näytti ihan siistiltä. 

Siinä vaiheessa oli jo viikate heilunut sen verran tiuhaan, että piti piristykseksi lähteä kaupoille katselemaan vähän täydennystä parveen. Mukaan lähti sitten ruskeaan taittava oranssi kanarialintu himmeällä selkäkuviolla. Työnimenä on nyt Pihka, mutta osa höyhenistä on tummemman punaisia joten voi olla että tuo ei enää parin sulkasadon ja karoteenilisien jälkeen ole oikein kuvaava nimi. Lopputulos saattaa olla aika lähellä Roihu-vainaan väriä. Mutta aika näyttää...

Sinnehän tuo taas muutaman päivän karanteenin jälkeen solahti muiden sekaan ongelmitta.

Kaupassa oli myös yksi aika hieno "lizard"-kanarialainen joka jäi hiukan jäytämään mieltä, mutta jos ny koittaisi edes hetken vähän taas hillitä itseään...

No ny on lankaa...

Nettituttu kyseli josko olisi tarvista ylimääräisille langoille, no ainahan noista voi vaikka sukkia tikutella telkuntuijottelun ohessa. Oravannnahkakauppoina vastineeksi lähtee neulelambeja jahka saan ne tehtyä. 

Talonmies vaan myös samaan aikaan kantoi pohjoisen reissulta äitinsä varastoista pari säkkiä lankoja. Eipähän ihan heti lopu kesken...

Lankoja lajitellessa avustaja väsähti heti alkuun kun olin tyhjentämässä omaa lankalaatikkoa uusien sekaan.

Sen verran lankavuorta on louhittu että lupiinilangat muuntui revontulihuiviksi (tehosteena seassa myös yksi vaaleansininen alpakkakerä)

Keskikesän kuulumisia

Tirppaosastolla on taas ollut vastoinkäymisiä. Ensin tulostansa lähtien vähän epäterveen oloinen sininen harlekiini Sirius lopulta otti ja kuoli. Roihun rohinat alkoi asettua, mutta muuten sen käytös alkoi mennä vähän vaisuksi, ja siinä vaiheessa kun se ei olisi millään halunnut lähteä häkistä ulkoilemaan aloin huolestua jo enemmänkin. Lopulta se sitten oli selvästi väsynyt ja tokkurainen, mutta ilman sen kummempia muita ulkoisia oireita niin eipä tuolle taaskaan oikein muuta voinut tehdä kuin ottaa sairashäkkiin tarkkailuun, missä se nopeasti vain hiipui pois. Noh, vanhin tuo kanarioista oli, niin voi olla että on jokin sisuksissa vaan pettänyt. Lisäksi Ulpukka joka oli tervehtyneenä jo laskettu lentohäkkiin alkoi uudelleen aristaa jalkaansa, ja on nyt taas pakkolevossa sairashäkissä. 

Ja kaiken kukkuraksi tirppojen nautiskellessa pihalla hellekeleistä tuli haukkakin jälleen vierailulle. Seurauksena paniikkitörmäilystä nenä verillä Hillalla ja Herra Ruotsalaisella ja taas muutama päivä sisälläpysyttelyä että peto ehtii katsella jonkun toisen kohteen metsästykseen.

Pieniä ja hauraitahan nuo pikkutirpat on, eikä kovin pitkäikäisiä, mutta kyllä se silti vähän syö naista kun koittaa hyvin hoitaa ja silti niitä vaan tipahtelee vähän väliä tai tulee jotain tapaturmia tai vähintään on joku punkki riesana.

Noh positiivisena puolena on noita kivoja ulkoiluilmoja kuitenkin piisannut, ja kanarialinnutkin alkaa hiljalleen taas viritellä laulukoneistoa sulkasatohiljaisuuden jälkeen.

Hilla poseeraa ennen törmäilyä

Juhannustaikoja lupiiniliemillä

(Joskin tarkkaan ottaen noitaliemet keiteltiin jo edellisellä viikolla, nyt helteiden jälkeen lupiininkukat alkaa olla jo mennyttä tälle kesälle)

Kasvivärjäys on aina vähän kiehtonut, mutta tuntunut turhan työläältä. Lisäksi niitä värjäysaineita tarvitaan yleensä tolkuttomat määrät, mistä sitä edes saisi vaikka ämpärillistä sipulinkuoria kun oma sipulinvihaajan kulutus on noin viisi sipulia vuodessa? Sitten jostain netin syövereistä sattui silmään että lupiininkukilla saa väriä, ja vielä sinistä joka on ihan kiva poikkeus niihin kasvivärien keltaviherpainotteiseen valikoimaan. Ja lupiinejahan kyllä riittää! Innostus vaan viime kesänä iski auttamattoman liian myöhään ja maastosta sai nippanappa muutaman jälkikukinnon haalittua pientä testailua varten. Testailun tein pienillä alpakkalangan pätkillä ja vaikka jo silloin huomasin pH:n vaikuttavan kukista irtoavaan väriin, en saanut aikaan kuin epämääräisiä vihertävänharmaita sävyjä. Ja kun kukkiakaan ei riittänyt testaamaan enempää onko vika värjärissä vai värjättävässä, hautasin haaveet itsevärjätystä sinisestä alpakasta. Turhan arvokasta lankaa tuhlattavaksi epäonnistuneisiin kokeiluihin.

Tänä kesänäkin vasta aika viime tingassa hoksasin, että voisihan testejä kuitenkin jatkaa halvemmalla villalangalla, ja kun kaapissa oli pikkupurkki akvaarioalunaa puretusta varten, niin eiku äkkiä pari kerää Nallea lähikaupoista ja alunapata hellalle. Puretuksen jälkeen varustin rollaattorin jätesäkillä ja köpöttelin aamutuimaan läheiselle maanläjitysalueelle, missä lupiinia kasvaa yllin kyllin suht tasaisella sora-alustalla niin ettei tarvitse rämpiä ojien yli. Osa lupiineista alkoi tälläkin kertaa olla jo ylikukkineita ja alaosissa komeita siemenkotia, mutta oli siellä vielä kunnollisia kukkiakin ihan riittävästi pariin värjäyserään.

Riivin kukat irti varsista pariin ämpäriin ja pyörittelin sekaan vähän vettä pitämään kukat tuoreina siihen asti kun ehtii varsinaiseen värjäykseen. Kuivista tai nahistuneista ei kuulemma väriä irtoa enkä alkanut nyt sen todenperäisyyttä testaamaan (toimiskohan pakastetut..?). Samaten netti kertoo että liika lämpö hajottaa väriaineen ja tuloksena on sinisen sijaan vihreää. Onneksi Talonmies harrastaa filminkehitystä ja omistaa sous vide -laitteen, jolla veden saa pidettyä halutussa lämpötilassa, ja kun tarvittava lämpö oli alhainen niin värjäykseen sai viriteltyä sopivan vesihauteen ihan muoviastioilla.

Ensimmäinen värjäysliemi sisälsi ihan vaan lupiininkukkia sadevedessä, värjättävänä 100g kirkkaanvalkoista nallea ja haudevesi 50 asteista, jolloin itse värjäysliemi muhi noin 45 asteisena pari tuntia ja lanka sai lilliä jäähtyvässä liemessä yön yli. Olin henkisesti valmistautunut epämääräisen likaisenharmaaseen lopputulokseen ja yllätys olikin iloinen kun padasta nousi lopulta aika huikaisevan sinivihreää lankaa. Väri oli tarttunut hieman epätasaisesti, mutta tasaantui langan kuivuttua ja seisottua pari päivää. Lopputulos taittoi enemmän turkoosiin kuin heti padasta noustua ja valosta riippuen lanka on joko sinertävän vihreää tai vihertävän sinistä. Ämpärissä oli testiksi seurana myös pieni pätkä valkoista puuvillaa, josta tuli hyvin vaaleaa jäänsinistä, ja pätkä vaaleanbeigeä alpakkalankaa, johon väri ei edelleenkään tarttunut kunnolla, tuloksena epämääräisen vaaleanvihertävä lanka.

Sisäinen tutkija halusi sitten testata enemmän myös pH:n vaikutusta, ja toinen värjäyserä sai seurakseen kraanaveteen pari teelusikallista sitruunahappoa. Lämpötila edelleen sama, lankana puolikas kerä hyvin vaalean kellervänharmaata nallea ("pellava"), ja lopputuloksena ihan kivannäköistä lilaa lankaa (violetin sävystä ei netti lupiinien yhteydessä jostain syystä maininnut mitään, en tosin googlannut kuin suomeksi eli voi oikeasti olla ihan vanha juttu). 

Sitruunahapolla saa värjäysliemestä violettia

Ja koska piti sitten toinenkin pää tutkia niin viimeisenä siivilöin alkuperäisen sinisen liemen, lisäsin siihen vähän uusia kukkia, pari teelusikallista soodaa ja sen pellavanallekerän toisen puolikkaan. Tällä kertaa tuli odotetusti sitten vaaleahkonvihreää lankaa. Tähän ilmeisesti päästäisiin myös ilman soodaa keittelemällä liemi vaan korkeammassa lämpötilassa.

Kaiken kaikkiaan lopputulos oli siis yllättävänkin hieno, ainakin näin noviisivärjärinä. Vielä kutkuttelisi tehdä joku erä johon laittaisi ihan vaan hipun sitruunahappoa, josko saisi vähän purppuraisemman sinistä. Tosin lopputulos voi olla sinisen sijaan se epämääräisen harmaa... Ja alkaa niiden tuoreiden lupiininkukkien löytyminenkin olla jo aika hakusassa. 

Ei myöskään ole mitään tietoa miten tuo pieni happo/emäslisäys vaikuttaa esim langan kestävyyteen tai värin valonkestoon. Pikaisessa testissä pieni neulottu koetilkku ainakin hyvin kesti yhden ei-kovin-hellävaraisen käsinpesun fairyllä ja niin kuumalla vedellä kuin kärsi pyöritellä. 

Kameralla jostain syystä on todella hankala saada lankojen värit näyttämään samalta kuin luonnossa omaan silmään. Näissä sävyjä korjailtu edes vähän sinne päin... Lilan pitäisi olla vähän sinisempää ja sinisen vihertävämpää ja kaikkien yleisesti vähän kirkkaamman näköisiä.

Tarjoilija, tortillassani on tassu!

Kuvan kissapeto liittyy vahvasti tapaukseen.

Oli eilen tortillailta. Istuskeltiin sohvalla, toisella polvella kerällä torkkuva Riitu, toisella lautanen. Lautasella tortillalätty johon levittelin täytteitä. Yhtäkkiä vaivihkaa sivusta ojentautuu käpälä, kissa venyttelee vissiin kun ei muuten juuri liiku. Osui varmaan ihan vahingossa tortillatäytteisiin, no sattuuhan näitä. 

Kunnes se sama käpälä uudestaan hitaasti ja tyynen laskelmoidusti pyyhkäisee ranskankermaa tortillan päältä. Penteleen pihistelijä, eihän tuolle voi kuin nauraa.

Pöllö ja pupu

Totesin että elämästäni puuttuu pieni kännykkäpussukka, semmoinen jossa saa ihan vain sen kännykän mukaan jos vaikka sattuu lankeamaan ojanpohjalle rollaattorilla treenaillessa tai muuten on liikenteessä ilman isompaa rojuarsenaalia. Vähän googlea avuksi miten olisi moinen näppärin toteuttaa, ja niin syntyi pöllöpussukka ja samalla opin jotain uutta; krokotiilivirkkauksen jolla pöllön höyhenet on tehty.

Fysioterapeutti ihastui pöllöön ja kysyi josko saisi tytölleen samanlaisen, mutta voisko tehdä pupun. No mikäs siinä, pupulla vaan ei ole höyheniä ja läppäkiinnitys ei ehkä toimi kun korvatkin pitäis johonkin saada, eli piti taas tehdä pieni ideointikierros internetin ihmeellisessä maailmassa. Pienen tee-pura-tee uudestaan ähellyksen jälkeen olin lopulta riittävän tyytyväinen lopputulokseen (miten muuten voikin olla vaikeaa tehdä esim kaksi samankokoista silmää...) ja pinkki pupupussukka lähti maailmalle.

Varaslähtö

Tuli sitten yllättäen kesä ja puihin plopsahti lehdet. Pari viikkoa olisi vielä toukokuun loppuun, mutta pakkohan se näin hienoilla keleillä oli tirpatkin pitkästä aikaa päästää pihalle ottamaan aurinkoa edes yhtenä päivänä. Tai ainakin suurin osa, pari harrikkaa ja Trilli eivät halunnut poistua häkistä ja viiriäiset jätin vielä tarkoituksella häkkiin, kun niiden sisäänpaimennus on vähän työläämpää kuin muiden. Ja Ulpukka on vielä sairashäkissä, vaikka jalka onneksi näyttäisi olevan parantumaan päin ja sitä jo käyttää melkein normaalisti. Ja pahiten rohissut Roihu on vielä pikkuhäkissä tarkkailtavana, josko tarvitaan vielä neljäs punkkitippaus. Ja  Pörri joka ei vaan halunnut säällisessä ajassa siirtyä muiden matkassa lentohäkkiin niin jäi sitten Roihulle seuraksi.

Hyvin kantaa jo koipi :)

Vähän vielä turvoksissa ja kesii, joku murtuma siinä taisi olla...

Pörri

Rohina-Roihu

Pihalla porukka nautiskeli leppeästä ulkoilmasta, peipot keskittyi auringonottoon ja kanariat pohjan kaiveluun 😁.

Tiputurinat

Olen aktiivisesti lykännyt tirppojen kynsienleikkuuta ja loishäätöjä, mutta pakkohan ne viimein oli taas ohjelmaan ottaa. Jalattomana otusten kiinnihaavinta oli himpan haasteellista, mutta kyllä se hissuksiin onnistui hätistelemällä siivekkäät häkistä lintuhuoneen puolelle ja siitä huitomalla jatkovarsin varustetuilla haaveilla. Aikaa kyllä paloi suunnilleen tuplasti normaaliin nähden (talonmies sentään jossain neljännen tunnin paikkeilla tuli avustamaan viimeisten pyydystämisessä), joten jätin peipot ja kanarialaiset suosiolla pikkuhäkkiin odottelemaan kakkospunkkitippaa, niin että sen saa jossain järjellisessä aikataulussa hoidettua kiusaamatta heti uudestaan jo kovasti armoa huutanutta selkää.

Arestiyksikkö

Peippoloosin porukkaa

Viime viikon lopulla kakkostippaillessa vaan sen verran moni kanarialainen  edelleen pärski selvästikin kuolevien ilmapussipunkkien vaivaamana, että jätin ne vielä pikkuhäkkiin kolmatta kierrosta varten, ja palautin lentohäkkiin vasta peipot. 

Hiisi

Hippu

Sakura, Hilla, Ulpukka ja Roihu

Pilli ja Pulla..., eiku Siru ja Pörri

Kaiken lisäksi Ulpukka-rassu on jotenkin telonut toista jalkaansa, varmaan joko jossain kiinniotossa tai sitten rymeltänyt jotenkin sen pikkuhäkin pinnojen väliin tms. Ei siinä päällepäin ihmeempiä ruhjeita näy, mutta mustanpuhuvankirjava koipi on eikä Ulpukka sille halua laittaa painoa juuri lainkaan. Eipä tuolle juuri muuta voi tehdä kuin pitää se nyt rauhassa sairashäkissä niin että ruokaa ja vettä on lattiallakin tarjolla, missä nyt makoilee paljon jalkaa lepuuttamassa. Suht virkeä se kuitenkin on ja räpiköi urhoollisesti orrelle häkkiä huoltaessa. 

Muutenkin tipuosasto on nyt vähän odotteluvaiheessa. Talven aikana ne ei nyt ole pihalla käyneet, joten pitää odotella kunnolla lämpimiä kelejä ennen kuin voi taas ulkoilua aloitella. Tai olishan tuossa välillä jo lämpimiäkin päivä ollut, mutta kun näemmä  lintuinfluenssaakin on ollut taas liikkeellä tänä keväänä, niin odotellaan nyt rauhassa että ainakin suurin osa muuttajista on ohi mennyt, ihan kaiken varalta. Kyllähän tuossa joka puolelta sentin silmäkoolla verkotetussa häkissä saisi lintuja ulkoiluttaa (viimeistään jos ilmoituksen tekisi), mutta eipä tässä nyt hengenhätää ole.

Edellistalvi jäi välistä pesityksissä kissallista elämää opetellessa ja kulunut sairastellessa, niin vähän alkaisi jo kutista testailla poikastuotantoakin vaihteeksi. Harrikoilta vaan alkaa olla jo kausi ohitse ja kun toinen gloster otti ja kuoli niin ei nyt oikein ole kanarialaisiakaan, joita edes haluaisin pesitellä. Tai Hiisi ja Sakura ehkä saattaisi jotain kohtuukivoja poikasia tuottaa, mutta ensin pitäisi nuo loishäädöt vetää loppuun, ja sitten alkaa kyllä jo se ulkoilukausikin vahvasti kolkutella ovelle. Pitänee siis suosiolla odotella syksyä. Glostereita haluaisin jokusen lisää, vähintään yhden tukallisen, ja Rosalle uuden kardinaalikaverin.  Mutta eipä nuo lemmikkilähetyksetkään kauheasti liiku niin kauan kuin korona vielä jyllää, saati että itse pääsisi mistään kauempaa hakemaan. Noh, kivahan se on vaan istuskella lintuhuoneessa noiden touhuja katselemassa kesää odotellessa.