Lintumetsä: Ruotsalaisvahvistusta lentojoukkoihin

Kardinaalipariskunnan koiras kuoli jokunen kesä sitten, ja naaras Rosa on ollut jo kolmisen vuotta ilman lajiseuraa. Vaikka tarkoituksena yleisesti onkin hiljalleen vähentää tuota lintupuolta, niin suunnitelmissa on kyllä koko ajan ollut hankkia Rosalle uusi kaveri. Oma sairastelu ja se korona on vaan varsin tehokkaasti torpannut projektia. Zwollen markkinatkin ensin vaihtoi järjestäjää ja paikkakuntaa ja sitten jouduttiin koronan takia perumaan kerta toisensa jälkeen, ja lopulta joku viranomaissäädösten muutos löi tapahtumalle lopullisen naulan arkkuun, eli sieltä suunnalta ei ainakaan ihan heti enää uusia lintuja markkinoilta haeta. Kotimaisen maahantuojan kanssa viestittelykään ei johtanut konkreettisiin tuloksiin.

Tänä keväänä Rosa-poloinen on tuntunut jotenkin erityisen yksinäiseltä ja on koittanut laulaa vuoroon kirjosiepon ja vuoroon kanarialaisten tyyliin vaan eipä ole sulhoja ikkunan alle ilmaantunut. Piti sitten lopultakin ottaa Google kauniiseen käteen ja ryhtyä kaivelemaan mistä mahdollisesti löytyisi poloiselle kumppani. Etelä-Ruotsista löytyi viimein kasvattaja, jolla oli jopa vuosikas kardinaalikoiras tarjolla, ja ahkeran sähköpostittelun seurauksena sitten sovittiin treffit. Internetin konsultaatio kertoi että ihan päivä Tukholmassa-risteily ei riitä eestaas ajeluun, joten piti buukata reittimatkat ja yksi yöpyminen Ruotsin puolelle. Viime lauantaina lopulta karautettiin Yariksella satamaan ja laivattiin itsemme Tukholmaan. Sieltä sitten seuraavana aamuna tihkusateessa suunnattiin peltilehmä etelän suuntaan.

Keskeltä melkolailla ei-mitään useamman tunnin köröttelyn jälkeen löytyi lopulta oikea osoite ja herra Johanssonin pihasta lintutalo, jossa oli sisätilojen ohessa kolme isoa ulkotarhaa ja vielä yksi erillinen ulkohäkki. Valitettavasti kuvasaldo jäi aika niukaksi kun unohtui räpsytellä kameraa siinä sivussa kun yritti saada tarpeeksi tolkkua tanakan riikinruotsalaisesta puheesta lintuesittelykierroksella. Kardinaalien lisäksi häkeissä pörräsi ainakin tulirintatimaleita (yksi pitkäaikaisista haavelinnuista, CITES-lajina vaan niiden hankinta vaatisi jo enemmänkin byrokratiaa...), sahramisirkkusia, papuankuningaskaijoja ja pihapunavarpusia. Oikein sydäntä lämmittävä kotikasvattamo, jossa linnuilla on isot tilat eikä liikaa porukkaa. Autotallin nurkalle oli väsätty myös omatekoinen hyönteispyydys lintujen ruokintaan.

Sitten kun kahvittelun ja (melko toispuoleisen) ruotsinkielisen keskustelutuokion jälkeen tirppa oli pyydystetty, pakattu kuljetuskoppaan ja rengasnumero kirjattu muistiin, ajeltiin vielä Kalmariin yöksi "lemmikkieläimet sallittu"-motelliin iloitsemaan siitä että täysin kokematon kolmas matkustaja oli yhä hengissä ja suostui jopa syömäänkin jotain illan mittaan. Kalmarista taas aamutuimaan auto kohti Tukholmaa ja parin lemmikkikauppatsekkauksen (ja navigaattorin hieman ylimalkaisten ohjeiden johdosta parin ylimääräisen kaupunkikierroksen) jälkeen iltapäivällä satamaan ja kokka kohti kotia. Ja lintukin yhä hengissä ja virkkuna!

Eipä taaskaan kukaan Suomen päässä ollut kiinnostunut tarkastamaan meidän autoa, joten ruokaviraston "vakuutan linnun täyttävän maahantuontiehdot" -lomake sai lojua rauhassa repussa. Kotiin päästyä melkein heti kun kuljetuskopan vei lintuhuoneeseen taisi Rosa kuulla jotta nyt joku ääntelee melko tutunoloisesti ja puhkesi todella raikuvaan lauluun. Sitten kun näköyhteyskin tulokkaaseen syntyi, koitti se kaikin keinoin keimailla ja väristellä siipiä jotta tervetuloa vaan peremmälle. Valitettavasti poika vaan laitettiin nyt ensialkuun erilleen pikkuhäkkiin toipumaan rankasta matkasta ja vähän orientoitumaan uuteen kotiinsa ennen kuin joutuu väistelemään puumanaisen iskuyrityksiä. Rosaa tosin tuo ei paljoa tuntunut hidastavan vaan kauppareissulta tullessa jo toiveikkaasti kanniskeli häkistä löytämäänsä paperisuikaletta jotta mihis me se pesä perustetaankaan. Että ilmeisen mieluisa ruotsintuliainen... :D