Lintumetsä: Syysretki Zwollen lintumarkkinoille

Olen jo jonkun aikaa ollut kovin ryytynyt siihen että täkäläiset kaupat myy eioota harlekiinien osalta, eikä jo muutaman vuoden voimassa ollut tilaukseni sinisistä harrikoista ole tuottanut mitään tulosta. Tuossa joskus keväällä googlaillessa sattui silmään pari kertaa vuodessa Hollannissa järjestettävät isot lintumarkkinat ja tuli mieleen jotta kait se on itse lähdettävä tirpat hakemaan jos tuota kasvatustouhua mielii edes teoriassa käyntiin saada. Talonmiehelle onneksi aina kelpaa mikä tahansa tekosyy matkailulle, joten ei kun tuumasta toimeen. Pieni chättäily finskin asiakaspalvelun kanssa vahvisti epäilyni siitä ettei siivekkäät käsimatkatavarat ole kovin toivottuja lentokoneessa, joten piti sitten kinuta muutama päivä ylimääräistä vapaata pidempää viikonloppureissua varten ja lastata auto laivaan Itämeren yli. Toinen vaihtoehto olisi tietty ollut ajaa Ruotsin ja Tanskan halki, mutta ajateltiin jotta vähän helpommalla pääsee Finnlinesin kyydissä.

Viime keskiviikkona sitten lopulta reissu alkoi Vuosaaren satamasta. Yön ja puuduttavan tylsän meripäivän jälkeen päädyttiin Travemündeen ja lyypekkiläisen hotelliyön jälkeen jatkoimme autobahnia pitkin Hollannin suuntaan. Koska ajomatkaa pääkallonpaikalle Zwolleen ei ollut kuin nelisensataa kilometriä ja aikaa kokonainen päivä, laitettiin navigaattoriin ohjeeksi "lyhyin reitti", sillä konstilla saa välillä matkan varrella vallan mielenkiintoisia koukkailuja vähän pienemmille teille :D. Perille päästyä parkkeerattiin tavarat hotellille, ja käytiin tekemässä ensimmäiset tuliaisostokset raidaamalla paikkakunnan puutarhaliikkeitä, oli siellä jo tulppaanit ja narsissit myynnissä, mutta avopin tilaamia amarylliksensipuleita ei vielä näkynyt missään.

Lauantaiaamuna viimein koitti se h-hetki ja heti puoli yhdeksältä oltiin tikkana IJsselhallenin parkkipaikalla ja roikkumassa messukeskuksen ovenkahvassa kuljetusboksi kainalossa noin tuhannen muun lintuharrastajan kera. Aikamme jonoteltua saatiinkin liput ostettua ja leimat käteen ja itse asiaan. (Survival note 1: osta lippu etukäteen netistä, olisi päässyt huomattavasti nopeammin sisään...)

Eteen aukeni valtava halli tupaten täynnä häkkejä notkuvia pöytärivistöjä ja niitä tutkivaa yleisöä kanniskellen jos jonkinlaista kuljetuskoppaa. Sekä yleisön että myyjien koostumuksen perusteella tuolla Keski-Euroopan puolella linnunpitoa harrastaa enimmäkseen keski-ikäiset ja sitä vanhemmat miehet, ja tämmöinen tipitäti oli vähän kummajainen siellä seassa. Talonmies hoiti hallissa kameranheiluttelun (messukuvien copyright Keijo Karvonen), ja minä keskityin harrikanmetsästykseen sen verran kiivasti että jäi muiden tirppojen tuijottelu turhankin vähälle.

Pallopanoraamavideota paikan päältä, hiirellä voi pyörittää kuvakulmaa (copyright Keijo Karvonen)

Olihan siellä lintuja, jopa niitä harlekiinejakin useammalla kujalla tarjolla, piti sitten vaan arpoa pitääkö heti haalia matkaan jos jotain kiinnostavaa näkee, vai kotsooko ensin läpi tarjonnan ja riskeeraa että joku toinen on sillä aikaa ostanutkin ne vähänkään kiinnostavat otuksen ja jääpi kokonaan ilman. Perusharrikoita oli kuitenkin ihan reilusti tarjolla, joten päätin sitten keskittyä ensin niiden sinisten metsästykseen josko niitä ylipäätään löytyy ja sitten katsella mahdollisia muita. Olihan niitäkin, mutta ei nyt vallan pilvin pimein ja ostin sitten hätäpäissäni suunnilleen ensimmäiset mitä vastaan tuli kaivatussa värissä. Vähän tuolla Faunattaren hintatasoihin tottuneella meinas karata mopo käsistä kun harrikkapariskunnan sai parhaimmillaan 40 eurolla, eikä nuo erikoisemman värisetkään mitenkään maltaita maksanut. Ei mitään hajua olisiko tuolla pitänyt tingata, eipä tuota tullut tehtyä kun pyydetyt hinnat tuntui jo valmiiksi lähes naurettavan halvoilta, ja jonniin verran kielimuurikin haittasi syvällisempiä keskusteluja kun ei tuo hollanti ihan hanskassa ole ja monen kauppiaan englanti tuntui olevan aika rajallinen mallia "koiras", "naaras", "pari" "x euroa"...

Muutakin siivekästä löytyi laidasta laitaan niin että pohjolan perukoiden "kaksi kanariaa, seeprapeippo ja undulaatti" -valikoimiin tottunut vallan oli pyörällä päästään. Oli siellä toki ihan niitä perinteisiä kanarialintuja, neitsikoita ja undulaattejakin, ja muitakin parakiitteja, loistopeippoja ja pikkupapukaijoja. Ja sekin nyt oli tiedossa että noissa maissa pidetään ihan punatulkkuja ja tiklejä yms meikäläisiä luonnonlintujakin lemmikkeinä. Mutta tuli vastaan monia muitakin vallan hämmentäviä lajeja, kuten pikkutikka, harjalintu ja jotain pitkäkoipisia kahlaajia.

Kardinaaleja... Mä kun jo jonkun aikaa olen haaveillut jotta nuo ois vallan söpöjä ja passeleita tipuja hyödyntämään pihahäkkiä vähän nykyistä linnustoa pidempään... aargh...

Hallin laidoilla oli myös sekalaisia tarvikekauppiaita myyden kaikkea mahdollista ja mahdotonta linnunpidossa käytettävää ruokaa, kilkettä ja troppia.

Muutaman tunnin kuumassa ja tungoksessa pujottelun jälkeen alkoi olla kuljetusboksi täysi, lompakko tyhjä, väsy ja nälkä ja kädet ja olkapäät huusi armoa sen boksin kanniskelusta (Survival note 2: jätä mahdollisella seuraavalla kerralla isot ja painavat kopat suosiolla autoon ja keräile ostoksesi kevyempiin pahvilaatikoihin ja siirrä kunnon boksiin vasta lähtiessä...), ja osa myyjistäkin alkoi jo pakkailemaan tavaroitaan. Tuumasin jotta viedääs elävät autoon rauhoittumaan ja käydään sitten vielä vähän kurkkimassa niitä tarviketiskejä. Ja siinä vaiheessa sitten vasta huomattiin että toisessa päässä hallia olisi ollut vielä toinen samankokoinen sali myöskin täynnä myyntipöytiä. Se puoli tuli sitten käveltyä aika pikaisesti läpi, ja oli jo puolityhjäkin.

Loppujen lopuksi lintutorista jäi vähän ristiriitainen tunnelma. Toisaalta ihan elämys nähdä paljon samanhenkistä porukkaa ja hienoa että on mahdollisuus hankkia lemmikkejä näppärästi yhdellä keikalla usealta eri kasvattajalta ja nähdä vähän erikoisempiakin lajeja. Toisaalta vaikka näytteilleasettajille on suht tiukat säännöt ja eläinten hyvinvointia tarkkaillaan kiitettävästi, niin kovin säälittää ne linnut jotka selvästi stressaantuvat pienissä näyttelyhäkeissä hälinän seassa, ja etenkin todella ahtaat kuljetusboksit mihin joitakin niistä sitten survottiin ties kuinka pitkää kuskailua varten. Päivän pari tilapäisesti vähän ankeampiakin oloja terve lintu kyllä kestää, mutta toisaalta ei taas ole mitään tietoa millaisista oloista ne tulevat ja miten paljon niitä pitkin ja poikin kuskaillaan muihin mahdollisiin vastaaviin tapahtumiin. Eikä noinkin lyhytkestoisessa ja hektisessä tilaisuudessa tosiaankaan paljoakaan ole aikaa harkita ostoksiaan.

Mutta ainakin sieltä nyt sitten lähti matkaan sitä mitä haettiinkin, niitä harlekiinipeippoja, joista nyt toivottavasti ainakin jokusen pesitysparinkin saa. Ja bonuksena pariskunta punakardinaaleja, kun ne ny vaan oli niin vastustamattomia töyhtötirppoja... Sundanparatiisipeippopariakin harkitsin, mutta ne olivat ehtineet hävitä sillä aikaa kun mietin ottaisko niitä vai ei, eikä niitä ollut enempää sitten tarjolla (muita paratiisipeippoja kyllä olisi ollut) (Survival note 3: jos jotain hyväkuntoista kiinnostavaa näkyy niin osta se heti, harkitsevainen turisti jää täällä äkkiä nuolemaan näppejään). Hetken aikaa fiilistelin rillihäkin edessäkin, mutta onnistuin kuitenkin ainakin tällä kertaa pitämään itseni kurissa niiden suhteen.

Messukiertelyn jälkeen köytettiin kuljetuskoppa takapenkkiin ja lähdettiin ajelemaan ostosten kanssa takaisin satamaa kohti.

Lemmikkihytin ikkunalauta oli juuri sopivan kokoinen ostoskassin säilytykseen :)

Harrikat matkasivat varsin rauhallisesti triplalokerossa, kardinaaleja selvästi tympäisi kahden siivun pikkukoppi, mutta hyvin nekin söivät ja nukkuivat

Kardinaalipojan uusi elämä vaan ei alkanut kovin ruusuisesti, ensin onnistuin jotenkin jättämään sen yhden varpaan kopan takaluukun väliin, ja huomasin sen vasta automatkan alussa kun ihmettelin miten se niin omituisesti kopan pohjalla kiemurtelee, noh, ei siitä onneksi isompaa vauriota näytä tulleen vaikka onkin vähän mustelmilla... Lisäksi laivan lähtiessä matkaan joskus aamuyöllä kaikki tirpat vähän säikähtivät moottoreiden tärinää, asettuivat kyllä muuten nopeasti, mutta puolinukuksissa ihmettelin kun kardinaalipää ei tuntunut rauhoittuvan ollenkaan. Lopulta sitten katsoin mikä siellä oli hätänä, ja poika olikin säikkyessään jotenkin survonut itsensä kannelliseen ruokakuppiin niin ettei päässyt sieltä omin avuin pois, pyrstö vaan sojotti kiposta ja jalat kaaputti hyödyttömästi liukasta muovipintaa. En kyllä vieläkään ymmärrä miten se sinne ylipäätään mahtui... Muutenkin tuo poika tuntuu vähän aremmalta, tyttö on hyvinkin uteliaan oloinen ja varmaan aika pian tulisi ottamaan herkkua kädestä jos löytyisi riittävän hyvää tarjottavaa. Molemmat on ihan kakaroita, tämän (vai pitääkö nyt jo sanoa viime...) kesän poikasia ja vähän höyhenet reissussa rähjääntyneet, mutta eiköhän ne siitä nopeasti siistiinny. Vähän parempihöyhenisiä parejakin olisi ollut tarjolla, mutta niiltä puuttui renkaat, enkä halunnut ottaa riskiä että eivät sitten pääsekään maahan tuontisäädösten vastaisina, ja höyhenet kuitenkin on uusiutuva luonnonvara muuten terveellä otuksella.

Harlekiineja sitten tuli ostettua lopulta kahdeksan kappaletta, pari sinistä paria, yksi komea ihan peruspunapääpari, yksi keltainen naaras ja todella upea normaali mustapää jolla on sininen geeni piilossa, siis "splitti". Nuo kokosiniset ei ainakaan tällä hetkellä ihan priimaa ole vaikka syynäsin ostaessa yleiskunnon ja nokkien tilan (Survival note 4: Koita kaikesta huolimatta malttaa kunnolla tarkkailla tipujen tilaa ja kauppiaan muidenkin lintujen kuntoa ennen hankintaa ja jätä epävarmat tapaukset ostamatta, joskin siinä on sitten riski että jää hankinnat tekemättä...) . Kotona tarkemmin tutkaillessa parilta linnulta löytyi kuitenkin jalkapaiseita, useammalla mahdollisesti vähän kalkkijalkapunkkiakin ja ainakin yhdellä rengas vuodelta 2011. Jos paikkansa pitää niin saa nähdä kauanko jaksaa vielä ylipäätään edes elää, saati onko toivoakaan edes yhtä poikuetta enää saada. Noh, onhan nyt ainakin silmänilona jos ei muuta. Hiukan näin jälkikäteen harmittaakin ettei tuon hienon splitin kauppialta tullut ostettua vielä yhtä sinistä naarastakin, mutta siinä vaiheessa arvelin jotta on noita sinisiä nyt jo riittävästi tähän hätään...
Mutta eiköhän noista pienen kuntoutuskuurin jälkeen sopivasti yhdistelemällä jokusen kelvollisen parinkin saa ja viimeistään parin sukupolven päästä (jos ny pesityksistä mitään tulee...) ala hyviä sinisiäkin irrota. Tai sitten pitää käydä uudella keikalla vuoden tai parin päästä...