Lintumetsä: toukokuuta 2022

06 toukokuuta 2022

Tuleehan se kevätkin viimein hissukseen

Pikkuisen meinasi epätoivo iskeä siinä kohtaa kun metrinen hanki tontilla viimein alkoi vähän sulaa, niin tulikin toinen mokoma uutta päälle. Mut nyt viimeisimmän lämpöaallon jälkeen alkaa viimein olla tontti lumesta vapaa ja krookukset, lumikellot ja posliinihyasintit sun muut pikkukevästimet kukkii täyttä häkää ja kimalaiset pörrää. Lämpötilat kyllä heittelee vielä aika reippaasti niin että välillä on hyvinkin kalseita päiviä eikä puissa vielä näy lehtiä, mutta jotain edistystä sentään...

Koronakin alkaa ilmeisesti vähän hellittää, mutta muuten taas elämä vähän koittaa potkia päähän, pääsiäisen alla tuli eteen lähiomaisen yllättävä sairastuminen ja kuolema, ei kovin hilpeissä tunnelmissa siis pääsiäinen mennyt.

Viimein päätin kokeilla niitä kiekkokalojakin taas kerran. Otin ensin kokeeksi kolme kiekkoa eteisen tyhjään pikkualtaaseen kotiutumaan, ne tuntui asettuvan ihan hyvin niin tilasin lisää ihan parveksi asti. Vaan pari päivää uusien saapumisesta iski joku mystinen katastrofi ja tulokkaat alkoivat apaattisena kellahdella kyljelleen ja kuolla yksi toisensa jälkeen, samoin pari niistä vanhoistakin. Ei auttanut ilmastimet, vedenvaihdot, suolakylvyt tai muutkaan poppakonstit, eikä perusvesiarvoissa ollut mitään ihmeellistä mistä saisi kiinni missä vika. Neljä noita tällä hetkellä on vielä jäljellä, saas nähdä kuinka kauan. Himppasen harmittaa sekä kalojen että oman kukkaron kannalta, kun ei nuo ihan halpoja otuksia ole vaan roskiin nakattavaksi. Kauppias aikoo reklamoida tukkuun, mutta saa nyt nähdä tuleeko sieltä muuta kuin "voi voi" vastaukseksi, noiden elävien kanssa kun on niin monta muuttujaa että vaikea sanoa missä päässä on vika. Koitan varmaan jossain vaiheessa vielä kerran kun tilanne rauhoittuu mutta jos sekin menee puihin niin pitänee uskoa että tällä tontilla on joku kiekkokirous...

Tämä viimeinen huonovointinen oli pari päivää kiikun kaakun, mutta päättikin sitten lopulta toipua

Viimeiset mohikaanit, yksi punaturkoosi vielä murjottaa eikä oikein syö, mutta loput kolme sentään on virkkuja. Ainakin toistaiseksi...

Tirppa- ja kattiosastoilla sentään on kaikki OK. Kanariat karjuu kilpaa talitinttien kanssa kevätauringolle, kohtapuoliin taas pääsee aloittelemaan ulkoilukauttakin kun muuttolinnut alkaa olla palanneet ja asettuneet aloilleen.

Pesityshäkki on kesää odotellessa taimikasvatusyksikkönä...

Kaisla on edelleen vähän ADHD-tapaus, välillä loikkaa sylissä tai sohvalla makoilevan Riitun päälle ja kuristusotteen kanssa alkaa pakkonuolla. Riitu ei ihan arvosta... Pikkuriiviö on myös keksinyt että jos lattialla mariseminen ei tuota toivottua huomiota niin aina voi loikata ihmisen selkään tai olkapäälle. Kevät alkaa myös irroitella karvoja kissoista, Riitun ympärysmitta ohenee aina pari senttiä kun sitä hetken vetelee furminaattorikopiolla. Molemmat viihtyy lämpiminä päivinä tarhassa koko ajan pidempään. Vaihdoin katetun osan pohjalle ja eniten rampatuille verkonvierustoille paikoin karkeampaa koristekatetta turvepurun ja mullan sijaan, kun lumien sulaessa märissä käpälissä kulkeutui sisään ihan käsittämättömät määrät kuraa ja roskaa. Etenkin Kaisla tohkeissaan ulkoa tullessaan ensimmäisenä aina loikkaa syliin ilmoittautumaan (tai lämmittelemään jos on viileää), housuihin saa kätevästi pyyhittyä rapakäpälät...