Party animals

Maanantaina on Kaislan yksivuotissyntymäpäivä, ja sen kunniaksi laitettiin pystyyn pienet juhlat vähän etuajassa jo nyt sunnuntaina. Alkajaiseksi viralliset synttäripönötyskuvat (joita on epätoivoisesti yritetty napsia pitkin viikkoa...):

Juhlija 1: Kaisla
Ikä: 1v (s. 25.7.2021)
Paino: 3,5kg
Lempilelu: pallorata... eiku höyhenhuiska... eiku kengännauhat... eiku kangastunneli... eiku hei mitä sulla on kädessä? Niin mikä olikaan kysymys? Hei, kato, kärpänen!!
Eniten inhoan: paikallaan oloa silloin kun ei nukuta (toim huom: sisältää poseerauksen valokuvissa mistä johtuen 99% otoksissa kohde on joko epäterävä, paennut paikalta tai näyttää siltä että sitä piestään vähintään kolmesti päivässä)
Harrastuksia: kiipeily, hippapaini Riitun kanssa, ihmisten käyttö trampoliinina 04:00 aamulla, ötököiden jahtaaminen, pitkät päikkärit mieluiten sylissä, osallistuminen ihan kaikkeen (paitsi jos se vaatii yli 10 sekuntia paikallaanoloa), mielipiteiden jatkuva tiedottaminen pörinällä ja marinalla

Juhlija 2:  Riitu
Ikä: 7v (s. joskus kesällä 2015)
Paino: 4,4kg
Lempilelu: mustavalkoiset leluhiiret, muovipurkkien tiivisterenkaat
Eniten inhoan: imuria, pahaa ruokaa, sitä kun Kaisla tunkee samaan syliin
Harrastuksia: hippapaini Kaislan kanssa, hiirien jahtaaminen (ne voi myös tuoda elävänä sisälle virikkeistämään ihmisiä), pitkät päikkärit mieluiten sylissä huolellisen alustan leipomisen jälkeen, naapurikyttäys makuuhuoneen verhojen raosta, paheksuva tuijotus (esim jos on pahaa ruokaa, tylsää tai ulkona sataa)

Ja vielä yhteiskuva (huomatkaa etenkin Riitusta ylitsepursuava innostus):

Koska Riitun tarkka syntymäpäivä ei ole tiedossa, niin saavat nyt sitten juhlia molemmat samana päivänä Kaislan kanssa. Ja tokihan sankareille piti tehdä syntymäpäiväkakutkin (sis jauhelihaa, possunsydäntä, maustamatonta jogurttia ja herkkutankoa). :D

Perhejuhlissa voi joskus tulla vähän kärhämää

Ja eihän ne ole pirskeet eikä mitkään jossei joku oksenna pöydän alla (Riitu) ja joku sammu kesken illan (Kaisla)...

Kissanmintun, virmajuuren ja matatabin sekakäyttäjä?

Ja meillä kaikilla oli niiin mukavaa!
(Eläimiä saatettiin vähän henkisesti vahingoittaa kuvauksissa)

Lomailu jatkuu

Pohjoisen reissun jälkeinen viikko meni lähinnä sadetta pidellessä ja toipuessa kuntoilun yliannostuksesta. Viikonloppuna sitten käytiin laivalla päiväretkellä Gotlannissa. Paikan päällä lähinnä ajeltiin vuokra-autolla pitkin ja poikin maisemia katselemassa ja bongailemassa russeja ja raukkeja. Russeista ei kyllä näkynyt muuta kuin kavionjälkiä ja pari lantakasaa (ei kyllä mitenkään pitkälle kesälaitumen reunaa käveltykään) raukkeja sentään löytyi... Itse Visby jäi vähän heikolle tutustumiselle, mutta ihan pikaisesti käytiin Kränku-teekaupassa hakemassa vähän maistiaisia matkamuistoksi.

Reissun jälkeen talonmies lähti taas Kajaaniin setvimään asioita, ja minä käväisin moikkaamassa vanhaa tuttua Verttiä kun bongasin netistä viime hetken äkkilähtötarjouksen parin tunnin maastolle. Eka "oikea" maasto vähän pidempien töltti- ja laukkapätkien kera sitten selän hajoamisen! Pientä jumitusta ja väsymistä loppuvaiheessa alkoi tulla, mutta kaikkiaan hyvinkin hyvin kroppa kesti ja kivaa oli.

Lapinlomailua

Kunnon turistipönötys
napapiirillä

Keväällä tuli puolivitsillä veljentytölle heitettyä jotta haluaisiko tulla kissa/lintu/kala/kukkavahdiksi kesän aikana ja kun sitten erehtyi tarttumaan syöttiin niin alettiin puuhata pientä pohjoisen reissua heti loman aloitusviikolle. Sunnuntaina siis ajeltiin ensin Kuopion nurkille yhdeksi yöksija maanantaina jatkettiin matkaa pohjoiseen ja tehtiin vielä yksi yöpyminen Kajaanissa, mistä jatkettiin Oulun ja Rovaniemen kautta Saariselälle. 

Yövyttiin tällä kertaa kylpylähotellissa, osaksi jotta pääsi helpolla aamiaisten suhteen ja osaksi jotta pääsi sitten veteen hautomaan päivän riennoista uupuneita lihaksia. Epäonneksi vaan edellispäivien ukkonen oli ilmeisesti hajottanut jotain säätö/mittauslaitteita, ja heti ensimmäisenä iltana porealtaat suljettiin käytöstä heittelevien klooriarvojen vuoksi ja loppureissun joutui tyytymään perusaltaaseen ja saunoihin. Noh, saihan niissäkin itsensä hyvin liotettua ja vähän erilaisissa vesisuihkuissa lihaksiakin pehmitettyä.

Ensimmäiselle kokonaiselle lapinpäivälle olin buukannut parin tunnin suokkiratsastusretken. Polaris Point Horses otti ongelmitta pararatsastajankin mukaan leppoisalle käynti-ravimaastolle (tosin jonon viimeisenä parissa ylämäessä vähän fuskasin ja testasin  muutaman askeleen laukkaakin kun keventäminen alkoi uuvuttaa...). Ratsuna toimi tyyni Hege, jolla suuresta koostaan huolimatta oli varsin miellyttävän tasainen raviaskel. Selkä kesti pidemmänkin maaston ihan ok, mutta polvet ja nilkat alkoi jostain syystä loppulenkistä särkeä ravipätkillä, kait ne parin vuoden tauon jälkeen vähän ihmetteli mitäs tää kevennystouhu taas olikaan...

Talonmies puolestaan herätteli kultakuumetta Tankavaarassa vaskaamalla itselleen muutaman mikrohipun kultaa, minä toimin altaan reunalla kannustusjoukkona (ei ehkä ihan olis selkä kestänyt painavan hiekkavaskoolin ravistelua, ja todennäköisesti olisin jossain vaiheessa ollut huteroilla koivilla rähmälläni siinä altaassa...)

Yhtenä sateisempana päivänä ajeltiin Inarissa ja vierailtiin Siidassa ja kierreltiin turistikrääsäkauppoja, muuten sitten tallottiin muutama lyhyempi ja helpohko 2-7km vaellusreitti joihin minunkin jalkani jo pystyivät. Tasamaata ja alamäkeä kyllä jo tarpoisi pidemmänkin tovin, mutta ylämäet edelleen hyydyttää koneiston aika tehokkaasti. Ja pidemmän lenkin jälkeen palautuminen on vielä kovin hidasta, niin että useamman peräkkäisen kuntoilupäivän jälkeen alkaa illalla kroppaa jomottaa vähän joka kohdasta. 

Pakolliset porokuvat

Jonkinlainen henkilökohtainen erävoitto oli kavuta viimeisenä päivänä kiirunapolkua Kiilopäälle, eli käytännössä kaksi kilometriä pelkkää ylämäkeä. Meinasi jossain vaiheessa jo kroppa hyytyä, mutta onneksi reitille oli varsin tiuhaan laitettu lepotasanteita, joissa ylipainoinen ja alikuntoinen invalidi saattoi istahtaa haukkomaan happea ja tasaamaan pulssia. Päivä oli tunturissakin varsin tuuleton, joten maiseman ihastelua laella vähän häiritsi innokas sääskiarmeija. Paluuraitti oli nousua pari kertaa pidempi matkaltaan, mutta huomattavasti helpompi kävellä, joskin alamäen alkuvaiheessa polku oli varsin kivikkoinen ja sai sauvojen kanssakin aika varovasti astella ettei tuiskahda nurin.

Paluumatka oli sitten melko reipas 1100km ajomatka suoraan Saariselältä etelään. Jossain 800km:n tienoilla selkä alkoi vihjailla että tää alkais riittää jo tältä erää, mutta päästiin kuitenkin kotiin kunnialla.