Yleensä harlekiinipeipon sukupuolen erottaa väristä varsin helposti, naaras on yleensä kaikissa variaatioissa niskan, selän ja rinnan väriltään haaleampi ja harmaampi kuin koiras. Useissa värimuunnoksissa myös naaraan nokka on väriltään harmaampi, pesimävireisellä jopa kokonaan musta. Poikkeuksen kuitenkin tekevät jotkut hyvin vaaleat keltaiset ja hopeiset pastellivärimuunnokset, joilla pelkän värin perusteella voi sukupuolen määritys joskus mennä vähän arpomiseksi. Tässä postauksessa on esitelty joitakin tavallisimpia muunnoksia joita meikäläisilläkin markkinoilla saattaa vastaan tulla.
Genetiikan perusteita
(Jos olet tarkkaan kuunnellut ja sisäistänyt koulun biologiantuntien perinnöllisyysosiot, voit hypätä tämän kappaleen yli...)
Tietty väri (tai mikä tahansa ominaisuus) on yhden tai useamman geenin toiminnan säätelemä. Yhdestä geenistä voi esiintyä useampi eri muunnos eli alleeli. Eri alleelit usein peittävät toistensa vaikutuksen, jolloin yksi toimii peittävänä eri dominoivana ominaisuutena, ja toinen väistyvänä eli resessiivisenä ominaisuutena. Alleelit voivat vaikuttaa myös yhdessä intermediaarisesti, jolloin näkyvä lopputulos on yhdistelmä eri alleelien vaikutuksesta.
Geenit sijaitsevat kromosomeissa, joista useimpia yhdellä normaalilinnulla on kaksi kappaletta, toinen peräisin isältä ja toinen äidiltä. Tällaiselle normaalille autosomaaliselle periytyvyydelle poikkeuksena ovat sukupuolikromosomeissa sijaitsevat geenit, joiden periytyvyys on erilainen koirailla (joilla lintumaailmassa sukupuolikromosomeja ja siis myös jokaista sen geeniä on kaksi kappaletta) ja naarailla (joilla kyseistä kromosomia/geeniä on vain yksi). Joskus tiettyyn ominaisuuteen voi vaikuttaa useampikin eri geeni, jotka voivat myös sijaita eri kromosomeissa, jolloin periytyvyyden ennustettavuus on luonnollisestikin varsin hankalaa.
Jos eläimellä on tietystä geenistä molemmissa kromosomeissaan sama alleeli, on tämä homotsygoottinen, ja ilmentää ulkoasultaan aina kyseisen alleelin tuottamaa ominaisuutta. Jos alleelit ovat eriparia, on lintu ominaisuuden suhteen heterotsyogoottinen ja ilmiasultaan (fenotyyppi) dominoivan alleelin kaltainen, mutta kantaa geeniperimässään (genotyyppi) myös resessiivistä ominaisuutta, jota voi periyttää edelleen omille jälkeläisilleen. Resessiivinen autosomaalinen ominaisuus voi näin kulkeutua dominoivan ominaisuuden alla piilossa eteenpäin sukupolvelta toiselle pitkäänkin, ja pulpahtaa sitten yllättäen esiin jossain poikueessa, jos sattuu esiintymään emopariskunnan molempien osapuolten geeneissä. niinpä joskus poikasten perusteella voi päätellä paljon myös emojen genotyypistä. Englanninkielisissä teksteissä heterotsygootteja kutsutaan usein resessiivisen ominaisuuden suhteen termeillä "split (blue)" tai "single factor", homotsygoottia taas termillä "double factor".
Esimerkki 1, "normaali" periytyminen
Oletetaan että autosomaalisella geenillä "G" on kaksi alleelia, joista yksi tuottaa höyheniin punaista pigmenttiä ja toinen keltaista. Oletetaan edelleen että punainen (G) on geenin normaali dominoiva muoto ja keltainen (g) on resessiivinen mutaatio. Tällöin yksittäinen lintu on siis perimältään joko GG (punainen), Gg (myöskin punainen, koska resessiivisen geenin vaikutus peittyy dominoivan alle) tai gg (keltainen). Keltaisia poikasia siis voi pesueeseen tulla ainoastaan jos g -alleeli esiintyy molemmilla vanhemmilla (siis tyyppiä Gg tai gg) ja jos jompikumpi tai molemmat vanhemmista on tyyppiä GG, ei yksikään poikanen voi olla ilmiasultaan keltainen. Kaksi punaista lintua kuitenkin voivat saada keltaisia poikasia, jos kumpikin on genotyypiltään heterotsygootti Gg, eli voivat välittää eteenpäin poikasilleen piilossa olevaa keltaista alleelia.
Esimerkki 2, intermediaarinen periytyminen
Jos oletetaankin että "punainen" ja "keltainen" alleeli vaikuttavat linnun väriin yhtä voimakkaasti, on linnulla kolme eri fenotyyppiä sen mukaan onko se genotyyppiä GG, Gg, tai gg. Eli tässä tapauksessa GG on edelleen punainen ja gg keltainen, mutta Gg onkin oranssi.
Tällöin punaisen ja keltaisen linnut poikaset ovat kaikki oransseja:
Kahden oranssin linnun poikueessa taas voi esiintyä kaikkia mahdollisia värejä:
Esimerkki 3, sukupuolisidonnainen periytyminen
Jos edellisten esimerkkien geeni sijaitseekin sukupuolikromosomissa, on periytyvyys erilainen naarailla ja koirailla. Koirailla, joilla tätäkin koromosomia on se kaksi kappaletta, menee periytyvyys edelleen samalla tavoin kuin esimerkeissä 1 tai 2. Naarailla sen sijaan kromosomia on vain yksi, jolloin ykköskohdan resessiivinen geeni tulee helpommin esiin kuin koirailla, eli se ilmentää aina sitä ainokaista alleelia jonka isältään sattuu saamaan ja äidin alleeli on tämän ominaisuuden osalta naaraspoikasilla täysin merkityksetön.
Jos isä on tyyppiä Gg (punainen) on naaraspoikanen aina joko G- (punainen) tai g- (keltainen), koiraspoikasilla väri riippuu normaalisti molempien vanhempien geeneistä.
Heterotsygootin punaisen koiraan (Gg) ja keltaisen naaraan (g-) poikasissa voi esiintyä molempia värejä molemmilla sukupuolilla:
Jos koiras on resessiivinen keltainen (gg) ovat kaikki naaraspoikaset aina keltaisia:
Oranssin koiraan (Gg) ja punaisen naaraan (G-) koiraspoikaset ovat joko oransseja tai punaisia, naaraspoikaset joko punaisia tai keltaisia:
Pää
Harlekiinipeipoilla luonnossakin esiintyy kolmea eri pään väriä, punainen, musta ja keltainen. "Keltainen" on oikeastaan tumma oranssi, ja sävy vielä vaihtelee jonkun verran yksilöllisesti niin että äkkivilkaisulla se ei aina edes kovin paljoa punaisesta poikkea. Pään värin sävyyn ja voimakkuuteen vaikuttavat myös muut tekijät, esim siniselkäisellä linnulla punainen haalistuu lohenpunaiseksi ja diluutio/pastelligeeni muuttaa linnun kaiken mustan värin harmaaksi tai valkeaksi. Pään väriä kutsutaan myös naamioksi. |
 |
 |
 |
 |
 |
| Normaalivihreät mustapää- (vasemmalla), punapää- (keskellä) ja keltapäälinnut (oikealla). Ylärivissä koiraat, alarivissä naaraat. Keltapäänaaras melko heikosti värittynyt yksilö. |
||
Musta ja punainen säätyy yhdellä geenillä, ja näistä punainen alleeli on dominoiva. Geeni kuitenkin sijaitsee sukupuolikromosomissa, jolloin resessiivinen musta tulee helpommin näkyviin naaraslinnuilla. Keltapäägeeni taas on autosomaalinen ja resessiivinen, eli sekä naarailla että koirailla vasta "tuplakeltaisen" alleelin vaikutuksesta punainen pigmentti muuttuu oranssiksi. Mustaan pigmenttiin keltapäägeeni ei vaikuta, joten kyseisen geenin vaikutus näkyy ainoastaan punapäisillä linnuilla. Mustapäälintukin voi siis geneettisesti olla myös keltapää, jolloin usein niiden nokankärki on kellertävä normaalin punertavan sijaan.
|  |
| Normaalilla mustapäällä on punertava nokankärki, keltapäisellä mustapäällä kellertävä | |
Naaraslinnuilla pään väriraja ei aina ole niin terävä kuin koirailla. Puna- ja keltapäisillä värikkäiden höyhenten määrä voi myös vaihdella huomattavasti, mikä voi vaikeuttaa niiden oikean tyypin määritystä jos vanhemmat ei ole tiedossa. Punaista/keltaista voi joskus olla lähes yhtä paljon kuin koiraalla, mutta toisessa ääripäässä naaraan päästä voi löytyä vain pari genotyypistä kielivää höyhentä. Mustan värin osuus naaraan päässä voi myös muuttua samalla yksilöllä esim iän myötä.
Rinta
Harlekiinpeipon rinnan väri määräytyy yhden autosomaalisen geenin perusteella. Geenistä on kolme eri muunnosta, normaali purppuransininen, valkoinen ja vähän harvemmin vastaantuleva lila. Sininen dominoi sekä lilaa että valkoista ja lila dominoi valkoista. Sinirintaisella linnulla siis voi olla piilossa resessiivisenä lila tai valkoinen alleeli, mutta lilalla piilossa voi olla vain valkoinen. Lila ja valkoinen rinnan väri vaikuttaa pastellilinnuilla myös muuhun väritykseen, selkä on tällöin vaaleampi sinirintaisiin verrattuna. Lilarintaisella rinnan värin voimakkuus voi myös vaihdella paljonkin yksilöittäin lähes valkoisesta lähes normaaliin. Etenkin naaraslinnuilla joilla normaalin sinisenkin värin voimakkuus vaihtelee, voi olla välillä haasteellista silmämääräisesti päätellä onko yksilö sini- vai lilarintainen.
 |
 |
 |
|
 |
 |
| Rinnan värit ylärivissä vihreillä punapääkoirailla,ja alarivissä mustapää/keltapäänaarailla: sininen (vas), lila (kesk), valkoinen (oik) | ||
Rinnan eri genotyypit (gt) ja niiden fenotyypit (ft):
| Alleeli 1 --------------- Alleeli 2 |
Sininen ✮ | Lila ✮ | Valkoinen ✩ |
| Sininen ✮ | 
gt:
✮✮
ft: sininen |
gt: ✮✮
ft: sininen |
gt: ✮✩
ft: sininen |
| Lila ✮ |
gt:
✮✮
ft: sininen |
gt: ✮✮
ft: lila |
gt: ✮✩
ft: lila |
| Valkoinen ✩ |
gt:
✮✩
ft: sininen |
gt: ✮✩
ft: lila |
gt: ✩✩
ft: valkoinen |
Selkä
Selän perusväri määräytyy yhden autosomaalisen geenin perusteella, josta on kaksi muunnosta; normaali dominoiva vihreä ja resessiivinen sininen.
|
|
| Ylärivissä vihreä koiras ja naaras, alarivissä sininen koiras ja naaras. Sinisen selän tuottava keltaisen värin puuttuminen vaikuttaa myös vatsan väriin ja vaalentaa jonkun verran myös nokkaa ja jalkoja. |
Yleisesti väriin vaikuttavat myös erilaiset vaalentavat geenit, joista tavallisin on sukupuolikromosomissa sijaiseva pastelligeeni. Joissain teksteissä tätä kutsutaan myös diluutiogeeniksi, mutta toisaalla taas tätä termiä käytetään toisesta vastaavasta, mutta hiukan eri sävyjä tuottavasta geenistä. Tavallisin muoto pastelli/diluutiogeenistä vaalentaa vihreän värin keltaiseksi ja sinisen lähes valkoiseksi hopeaksi. Pastelligeenin vaikutus on kuitenkin intermediaarinen, eli heterotsygoottina selän väri on pohjasta riippuen vaalean omenanvihreä tai pastellinsininen ja vasta homotsygoottisena keltainen/kellanvihreä tai hopea. Koska on kyse sukupuolikromosomin geenistä, näitä pastelli/diluutiomuotoja voi esiintyä ainoastaan koirailla, ja naaraat ovat aina joko puhtaita vihreitä/sinisiä tai keltaisia/hopeita.
|
|
||
Vasemmalla heterotsygootti diluutio/pastellivihreä koiras, oikealla keltainen naaras. Huomaa kuinka pastelligeeni vaalentaa myös tummat sulat ja pään rajauksen.
| |||
Valkoinen ja lila rinnanväri voimistavat pastelligeenien vaikutusta yleisväritykseen, jolloin valko- tai lilarintainen pastelli on vaaleampi selästään kuin sinirintainen. Niinpä esim puhtaimman keltainen selkä koiraalla on vihreäpohjaisella "tuplapastellilla" jolla on valkoinen rinta, muilla keltaiseen sekoittuu enemmän tai vähemmän vihreää sävytystä.
Myös perusvihreästä väristä olemassa erilaisia muunnoksia, kuten turkoosiin vivahtava merenvihreä tai rusehtava kaneli, mutta näitä erikoisempia mutaatioita ei juuri meillä näy ja ovat harvinaisempia maailmallakin. Eri maissa samoista mutaatioista voidaan myös käyttää eri nimiä, mikä saa väritietoa etsivän pään helposti pyörälle.
