Jääkauden loppu

Riitu aiemmin pääsääntöisesti nukkui yöt meidän kanssa samassa sängyssä, yleensä jommankumman polvitaipeeseen asettuneena. 

Kunnes tuli Kaisla. 

Kun pikkuriiviökin ensimmäisen kerran yritti tunkea pyhään polvitaipeeseen, pahoitti Riitu mielensä sen verran kovasti, että sitä ei sen koommin ole sängyssä nukkumassa näkynyt, aika harvakseltaan edes koko makuuhuoneessa yöaikaan.  Ja Kaislaakin vissiin pienenä on tullut unissaan sen verran potkittua, että sekin useimmiten mielummin on nukkunut sängyn viereisen hyllyn päällä, eli sängyssä ei vuoteen ole montaakaan kertaan kuorsannut muita kuin ihmisiä.

Vaan joulun aika vissiin on pehmittänyt Riitunkin murjotusmielen, ja pari viikkoa sitten se yhtäkkiä päätti jotta voisi ehkä olla aika taas palata samalle patjalle. Ja kun kerran Riitu, niin Kaislakin on alkanut testailla siskonpetiä parina yönä, ei toki sentään ihan Riitun kanssa läjässä, mutta sängyssä kuitenkin. Nyt sitten on välillä kyljen kääntäminen haasteellista kun kummallakin puolella on kissakerä jota ei haluaisi häiritä. Onneksi ei ole tanskandoggeja.

- Jaa miten niin pitkävihainen?

Joulun taikaa

 

Joulupönötykset

 Hyvää joulua kaikille Lintumetsän väeltä!

Lahjatoive

Rakas Joulupukki

Haluasin saada lahjaksi tänä(kin) vuonna uuden palveluskunnan, joka osaa kunnioittaa kissamaista arvokkuutta.

t: Riitu

p.s. Turha lähettää enempää niitä tonttuja, miespalvelija viritti pihalle verkon niiden pyydystämiseen. Saalistakin on tullu jo.

Kaisla, tontut näkee kyllä!

Rakas Joulupukki,

Nyt olis pieni ongelma, saatoin eilen olla ehkä hiukan tuhma. 

Aamulla ensin akvaarion päältä vahingossa tipahti yksi kasvi (siis akvaarion päällinenhän ei ole "kiellettyä" aluetta silloin kun kukaan ei näe, eihän?). Mamma heräsi siihen räsähdykseen ja oli aika nyrpeä kun multa, kasvi ja suojaruukunsirpaleet oli levinneet pitkin mattoa ja  lattiaa, ja se ruukku oli kuulemma vielä mamman lempijoulupurkki, eikä niitä enää ole myynnissä missään. Mamma uhkaili jotta vie minut metsään ja hylkää hankeen, tai vähintäänkin lukitsee loppuvuodeksi komeroon, mutta kyllähän mä tiedän ettei se niin kuitenkaan tee, kun minä olen niin söpö ja suloinen.

Mut sitten vielä samana päivänä kaadoin pari kertaa sen kivan mutta huteran joulukiipeilypuun joka juuri pystytettiin (mitä se haittaa kun ei siinä vielä ole edes koristeita, mamma mutisee jotain siedätyksestä), ja taisin vielä vähän nakerrella rönsyliljaa kun normaalikiipeilypuu oli siirretty sen viereen tuon joulukiipeilypuun tieltä (onko se nyt mun syy jos se on siinä just kuonon edessä...). Ja siinä vaiheessa mamma sanoi jotain ihan kamalaa, että tähän aikaan vuodesta ei kyllä kauheasti kannattaisi kolttosia tehdä, kun on jotain tonttuja liikkeellä ja tuhmat kissat voi jäädä ilman jouluherkkuja ja lahjoja. 

Mut eihän nyt niin sentään voi käydä, eihän? Olenhan mä ainakin puolet ajasta melkein kiltti? Ja ihan aina söpö? Auttaisko jos mä menisin vaikka vähäksi aikaa sinne komeroon, siellä on oikeastaan ihan kivaakin?

t: Kaisla 1v ja melkein 5kk

p.s. Lahjaksi voisin sitten ottaa ainakin jauhelihaa ja possunsydäntä ja paljon kuivakananameja

Keveät kaviot

Issikkalenkeillä on tullut käytyä taas muutaman kerran, ensin pari kertaa marraslenkeillä ennen lumentuloa. Luottoratsuksi on tullut tuo Vertti joka on hyvin leppoisa eikä pelkää yhtään mitään. Satulassa onkin jo taas hyvin kotoinen olo (normaalimpi kuin omilla jaloilla rämpiessä...)

 

Viimeisin keikka tosin tarjosi jo vähän liikaakin vauhtia ja vaarallisia elämyksiä, kun odotin vaan leppoisaa tepsuttelua tuoreessa lumessa ja pikkupakkasessa. Alkulenkistä poni oli jopa vähän laiskan oloinen ensimmäisillä laukkapätkillä. Sillä on muutenkin tapana jäädä vauhdikkaammilla osioilla vähän jälkeen muista, eikä välimatka haittaa sitä lainkaan. Vaan loppupuolella tuli pitkä ylämäkipätkä, jossa koitin vähän nojata eteen ja antaa ratsulle enemmän ohjaa jotta nyt sais vähän revitelläkin. Vertin tulkinta revittelystä olikin sitten painaa niska alas ja heittää laukan sekaan iloinen pukkihyppy, jonka seurauksena täti selässä elämä silmissä vilisten sai tovin keräillä itseään takaisin tasapainoon. Onneksi jäi siihen yhteen pukkiin niin pysyin kuitenkin satulassa... 

Loput laukat sitten mentiinkin varsin tukevalla tuntumalla hallitumpaa harjoituslaukkaa, kunnes vihoviimeisellä laukkapätkällä kodin jo häämöttäessä poni taas alkoi jo heti alussa ottaa aika ilmavia askelia, jolloin pysäytin hetkeksi ja koitin aloittaa rauhallisemmin uudestaan. Vertti kuitenkin tuntui edelleen olevan enemmänkin rodeomoodissa (etenkin kun siinä vaiheessa ne muut oli jo aika kaukana edellä), joten katsoin viisaammaksi sitten vaan ratsun pää tiukasti ylhäällä töltätä sen loppuosan. En kovin vahvasti luota omaan tasapainooni pukkiloikissa ja maahan mätkähtäminen ei välttämättä edistäisi selkäterveyttä...

Noh, hengissä selvittiin ilman putoamista ja suurimmaksi osin kivaakin taas oli. Pitää vaan nyt miettiä pitäisikö näiden pirteiden talvikelien ajaksi pyytää joku toinen poni tai mennä vaan hyvin rauhallisia pikkulenkkejä.

6.12.

 - Mitäs ny....?

- Jaa itsenäisyysposeeraus? Ainahan mä olen ylväs ja itsenäinen!

- Riitu, hymyiles nyt vähän edes...
- Häh, eikös suomalaisen itsenäisyydenjuhlinnan kuulu olla vähän ryppyotsaista murjotusta?

- Tämän enempää ei irtoa. Itsenäisyys on vakava asia!
- Ok, tuo on ihan hyvä. Hyvää itsenäisyyspäivää!

Joulukalenterointia

Meillä meni ehkä pikkuisen överiksi joulukalenterien kanssa tänä vuonna. Talosta löytyy nimittäin lakritsikalenteri, suklaapatukkakalenteri, teekalenteri (ja hillitön läjä jouluisia ja talvisia irtoteepusseja seurauksena vierailuista sekä Forsmanin myymälässä että Nordqvistin popup-teeshopissa...) ja vielä puurokalenteri. 

Ja olihan meillä vielä myös kissannamijoulukalenteri. Siis oli...

Viime vuonna hommattiin joku lidukan kissakalenteri, jonka kovaa valkosuklaata muistuttavat napit ei kelvanneet kummallekaan katille. Tänä vuonna otettiin sitten tuommoinen lihaisempia nameja sisältävä, vaikka en nyt ihan ihmeitä odottanut siitäkään noitten nirppanokkien kanssa. Eilen ensimmäisen luukun sisältö kuitenkin revittiin käsistä ennen kuin ehdin niitä kunnolla vakuumimuovipussukasta irroitella. No kiva, ainakin kelpaa! Hälytyskellojen ehkä olisi pitänyt soida siinä vaiheessa kun eilen kaupasta tultua olkkarin pöydällä majailevasta kalenterista oli mystisesti auennut toinenkin luukku, muovipussia kuitenkaan eivät saaneet auki ja namipussukka löytyi lattialta ja palautettiin kalenteriin... Aamulla kakkosluukku saatiin ihan normaalisti auki, vaikkakin sen namipussi oli valunut lokerostaan jonnekin kalenterin pohjalle ja sen joutui ravistelemaan esille. Mutta hyvin kelpasi taaskin.

Kalenteri olisi ehkä kannattanut nostaa johonkin kissanpitävään paikkaan viimeistään siinä vaiheessa kun aamupäivällä Riitu vaivihkaa rapsutteli sitä käpälällä jotta "täälläkös niitä nameja oli...".  

Kalenterinmetsästäjä tarkkailee saalista...

Puoliltapäivin tuli tunnit täyteen joten lopetin työt ja lähdin käymään marrasputkikävelyllä (joo, se jatkuu vielä tämän viikon vaikka marraskuu meni jo...). Palattua talonmies kertoi jotta oli ihmetellyt pitkään kuuluvaa rapinaa ja sitten löytänyt kalenteriparan raadeltuna lattialta. Noh, vielä ne namipussit on tallessa, mutta epämääräisessä läjässä laatikon pohjalla, ei paljoa enää tartte luukkuja aukoilla...

- Siis mitä? Ihan hyvin voitais avata kaikki samana päivänä! Kärsivällisyys? Onks se jotain syötävää?

Noh, nythän nuo ois joka paikassa jo tarjouksessa jos jaksaa uuden hakea...