Lauantaina kukonlaulun aikaan pakkauduttiin tätiporukalla autoon ja hurautettiin Pieksämäen takametsiin koko päiväksi issikoilla rälläämään (ei kyllä aiemmin olekaan autoeväänä tarjoiltu kinkku-tomaatti-kurkku-mozzarellavoileipiä jälkiruoan ja hedelmien kera :D ).
Omaksi ratsuksi päätyi suloinen Vikingur, joka alussa oli vähän turhankin rauhallisen oloinen, mutta kyllä sekin vauhtiin päästyään pinkoi reippaasti minkä pienillä jaloillaan vaan pääsi ja sen töltti oli hyvin miellyttävän pehmoista ja tasaista. Sää ei olisi voinut parempi olla, maaliskuinen kevätaurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta, aamun pikkupakkanen kipusi päivän mittaan plussan puolelle eikä tuultakaan ollut juuri nimeksikään. Ponit oli innolla menossa ja virkuimmat otti vähän varaslähtöjä laukalle jo alkumatkasta, ja sitten vasta riemu repesi kun päästiin jäälle nelistämään. Ei siinä mistään rauhallisesta mummomaastoilusta ollut tietoakaan, mut sehän ei toki meitä vähääkään haittaa.. :D Minun ratsuni kyllä olisi ihan mielellään jäänyt vauhdikkaampien kaverien perään jäänyt kopsuttelemaan vaikka leppoisaa tölttiä, mutta kyllä siitäkin vauhtia irtosi kun vähän patisteli, ettei ihan kilometritolkulla etujoukoista jälkeen jääty.
Loppupäivänä vaan sitten alkoi huonon tuurin putki, kun ensin yksi hepo kompuroi ja alkoi vähän aristaa jalkaansa (ei ollut ihan Mian viikko, jo toinen kerta muutaman päivän sisään kun onnistui heittämään kuperkeikan kavioeläimellä, onneksi ei kuitenkaan mitään käynyt ratsastajalle). Kotalounaan jälkeen käveleskeltiin siis rauhallisesti tallille ja vaihdettiin nilkuttava poni terveeseen, minkä jälkeen hetki taas maastoiltiin ihan kunnialla, kunnes yllättäen toinenkin hepo hyytyi niin, että piti hakea kopilla kotiin toipumaan. Mahdollisesti kyseessä joku lämpimän sään, paksun talvikarvan, vauhdikkaan menon ja vähän huonon juomahalukkuuden yhdistelmänä tullut lihaskramppaus. Eli vähän ikävästi lopulta päättyi retkeily, mutta superhauskaa kyllä siihen asti oli, ja takuuvarmasti tuossa paikassa hevoset kyllä saavat hoitoa ja lepoa ihan niin kauan kuin on tarvis.
Lintujen jatkuva innostus kasvien raastamiseen on alkanut muodostua jo sen mittaluokan ongelmaksi, että pakko alkaa kehittää joku ratkaisu jos ylipäätään kukkia ja lintuja haluaa samassa kämpässä pitää. Niin tiiviisti ei lentoaikoina voi tipuja vahtia ettei jossain välissä aina joku rehuparka saa termiittejä kimppuunsa, eikä tuommoiselle laumalle mitkään kiellot ja kehotukset mitenkään mene perille. Jos ei vuori tule Muhammedin luo niin eipä juuri muuta vaihtoehtoa jää kuin jatkuva häkitys.
Ja kun kasvit vähemmän kaipaavat liikuntaa kuin linnut, niin häkitetään kuitenkin mielummin ne kasvit. Klaussa oli edelleen myynnissä (ja juuri sopivasti tarjouksessakin!) noita pari vuotta sitten löytyneitä kasvihyllyköitä, joten ostin olemassaolevalle toisen kaveriksi, pari alumiiniputkea ja rastasverkkoa. Pari isompaa kasvia tuohon viritykseen ei nyt enää mahdu, pitää niille kehittää joku vähän tipujen pesätarvemetsästysreiteiltä sivummassa oleva sijoituspaikka, tai julistaa menetetyiksi tapauksiksi...
Repikääs siitä pikkupenteleet, nih! (Noista hyllyistähän jos ottais tasot pois ja laittais kunnollisen verkon niin tuohan ois ihan sievä tipuhäkkinäkin :D )
