Hauskaa juhannusta

 Muistakaahan ottaa rennosti!

Eikä örvelletä liikaa....

Lupiiniliemiä part II

Lupiinit on taas täydessä kukoistuksessa, niin päätin sitten kaivaa lankavuoren uumenista pari luonnonvalkoista kerää ja jatkaa juhannustaikaliemien keittelyä...

Alkajaisiksi laitoin yhden kokonaisen ja pari jämänyttöstä nallelankaa toviksi alunaliemeen porisemaan, seuraavana aamuna sitten värväsin Talonmiehen säkinkantajaksi ja kävin saksimassa läjitysalueelta aika komean läjän lupiininkukkia värjäystarpeiksi.

Ensimmäiseen varsinaiseen keitokseen meni se kokonainen nallekerä ja hiukan sitruunahappoa hautumaan noin kuudessakymmenessä asteessa sous-videvempaimen avustamana. Keittelyvaiheessa lanka näytti taittavan kovasti lilaan jota en ny tällä kertaa kaivannut, niin lisäsin vielä rippusen soodaa perään toiveena saada väriä väännettyä enemmän siniseen suuntaan. Yön yli jäähtyneestä sopasta nousi sitten lopulta vähän masentavan näköinen harmaa klöntti...

Kuivuttuaan ja pari päivää tekeydyttyään siitä tuli sitten lopulta ihan siedettävän siistiä siniharmaata. Oisko tuo nyt sitten vaikka "kyyhkynsininen" tai "jäänsininen". Pitäisi muistaa että nuo lupiinivärit saattaa elää paljonkin sen jälkeen kun ne on kuivuneet ja tekeytyneet tovin eikä kauheasti hätäillä sen suhteen mitä padassa näkyy...

Seuraavasta satsista (ne pari pikkunyyttiä nallea) halusin enemmän vihreänsävyistä ja ne sai sitten porista ihan pelkkien lupiinikukkien seurassa liedellä kattilassa niin että lämpö käväisi enimmillään jossain reilun kahdeksankympin tienoilla. Tuloksena ehkä tämänkertaisten kokeiluiden sievintä vaaleahkoa turkoosinvihreää.

Toinen pikkuvyyhti on hieman räjähtänyt ja katkeillut kun se puretuksen jälkeen kuivumassa ollessaan oli kauppareissun aikana jotenkin ryöminyt kissanluukun eteen ovelle ja vissiin matkallaan joutunut mukiloinnin kohteeksi...

Kolmas hauduke oli pelkkää lupiinia matalassa 50-60 asteen lämpötilassa, testattavana seiskaveikkakerän puolikas, jota ei puretettu etukäteen. Puretus selkeästikin olisi kannattanut tehdä, tuloksena oli vaan haalea likaisen kellanharmaa vyyhti. Ei näin.

Sama kerä pääsi sitten turkoosin ja siniharmaan keitteen jälkiliemiin vielä uudemman kerran, sen kerän toisen puolikkaan kanssa, seassa vähän uusia kukkia. Vihertävänharmaata ja hitunen kellanvihreää tällä kertaa, mutta ei edelleenkään ihan silmää miellyttävää...

Kolmas kerta toden sanoo, seiskaveikat vielä kerran pataan, tällä kertaa kiltisti alunan kanssa (sekoituksena sekä kalialunaa että testiksi pelkkää alumiinisulfaattia), kuumennus reiluun kahdeksaankymppiin ja liemen jäähtyessä pikakeikka hakemaan ämpärillinen kukkia lisää. Lisäsin kukkia jäähtyvään keitokseen pikkuhiljaa ja lopulta tuli sitten kelvollista sinervänvihreää, aika lähelle nallen kakkossatsia. Toiseen vyyhtiin tein vähän likuvärjäystestailua niin että enimmäkseen vain toinen pää ui väripadassa ja toiseen jäi edelliskierroksen vaalea kellanvihreä, joka ilmeisesti alunan ansiosta vähän vielä kirkastui raikkaammaksi. 

Kiva raikkaansininen (tai edes turkoosinsininen) jäi tällä kertaa löytymättä, jaksaiskohan vielä yhden kerän pilata vai jättäisikö ensi kesään... (Tai jos pakastaisi tai kuivaisi kukkia ja testaisi joskus talvemmalla tuleeko niistä mitään...?)

Kohtalokas huolimattomuusvirhe

Lintujen ulkoilukauden käynnistys ja lentely lintuhuoneen ulkopuolella tuo mukanaan riskin hasarditilanteisiin kissa-lintu-yhdistelmätaloudessa. Jo viime viikolla tuli paha läheltäpiti-tilanne, kun kantapään kautta tuli opittua että Kaisla todellakin saa avattua makuuhuoneen liukuoven vaikka sen on vetänyt kunnolla ihan kiinni asti niin ettei käpälää saa väliin. Siitä kuin ihmeen kaupalla selvittiin ilman vahinkoja. Samoin kuin siitä kun aiemmin kerran virheellisesti katsoin että toinen paratiisipeippo on jo turvallisesti pihalla vaikka olikin vielä jossain olohuoneen tienoilla piileskelemässä.

Nyt sitten kävi se mitä missään nimessä ei saisi käydä. Jonkun mystisen aivopierun seurauksena unohdin kokonaan seeprapeipot laskuista tarkistaessani että kaikki linnut on ulkoilun jälkeen taas sisähäkissä, ja niinhän siinä sitten kävi että Rähjä-polo olikin jäänyt huomaamatta ulkotarhaan lymyämään. Sehän on ollut ikänsä vähän raskaasti ja äänekkäästi lentävä maanantaikappale, jonka rintahöyhenet on pysyvästi epäjärjestyksessä (mistä nimikin). Kun sitten katit lintujen jälkeen pääsi pihalle, niin Kaislahan Rähjän heti huomasi ja säikäytti lentoon, joka laskusuuntaisena sitten epäonnekkaasti päätyi suoraan Riitun suuhun. :( Jos nyt edes jotain hyvää tuosta koittaa keksiä niin ainakaan ei kauaa kitunut... 

Nyt täytyy oikeasti skarpata niin ettei näitä tilanteita yhtenään pääsisi sattumaan...

RIP Rähjä 2019 - 2022

Teloitusyksikkö

Avustaja

Aurinkokylpyjä

 Viimein pääsi tirppasetkin pihalle ottamaan aurinkoa ja raitista ulkoilmaa.  🌞🐤

Hän syntynyt on vauhti kallossaan...

Kesäkelien myötä on jo vähän kattien kanssa aloiteltu valjasteluakin. Kaislalle homma on vielä aika uutta ja ihmeellistä, ja molempien talutus yhtä aikaa on vielä melko toivotonta touhua kun toinen vetää toiseen suuntaan ja toinen sinkoaa toiseen  ja sitten molemmat jäkittää kun yrittää saada niitä edes sunnilleen samoille neliöille. Niin jotenkin onnistuu että köyttää Riitun johonkin paikalleen ja koittaa saada Kaislaa johdateltua tonttia ympäri siihen suuntaan kuin olisi itse menossa. 

Sähköjänis vaan yleensä joko yrittää kieriskelemällä päästä eroon vapautta rajoittavista valjaista, tai sitten sinkoilee gaselliloikilla miljoonaa johonkin satunnaiseen suuntaan niin pitkään kuin fleksiä riittää, piti laittaa fleksin perään joustohihna että ei ihan riko itseään...

- Ai taas nää kummalliset kuristusnarut.

- Saisko ne irti kierimällä...

- Ai mut näiden kanssa pääsikin tänne pihalle, kivaa!

- Villi viidakon peto vaanii saalista

Neulansilmä vasempaan

Ja sataa oikeaan

Loiva vasen...

...antaa mennä vaan!

Ne sanoivat kaiken rajoiksi taivaan ja maan,
Häntä pysty kumpikaan ei kahlitsemaan.

- Siis onko tuo nyt varmasti ihan terve...?

Kesäkesäkesä

Kovin hurjia lämpötiloja ei vielä ole näkynyt, mutta kyllä varovasti voisi jo julistaa jotta kesä on täällä! (Juhannuksen räntäsateita odotellessa...) Kukkasten istutus on vielä vaiheessa, mutta osa on sentään jo purkitettu lopullisille kasvupaikoilleen.

Kuoppasin tarhaan perinteisen orvokkikujan ja kylvin harsuuntuneille seinustoille apilansiementä joka onkin kosteilla keleillä itänyt ihan kivasti. Saa ny nähdä kauanko kestää ennen kuin ne on syöty, revitty ja tallottu tuusannuuskaksi karvakaverien kirmaillessa ja siivekkään hunnilauman päästessä apajille... Tarhan sisustus on muutenkin ollut vähän retuperällä kun viime kesänä en sinne juuri päässyt hoipertelemaan, kevään mittaan olen nyt koittanut saada kasvustoja taas ojennukseen ja raivannut lahonneita orsia. Kissoille vois ehkä jossain välissä laittaa vähän enemmän kiipeilytasoja.

Kelit on olleet aika ailahtelevaisia enkä ole ehtinyt/jaksanut/viitsinyt laittaa tarhaan uusia orsipuita niin vielä ei ole tirpat päässeet pihalle. Tänään kaadatin Talonmiehellä tontinreunalta pari vaahteranvesaa ja nyt on orsitus taas ainakin alustavasti kunnossa, ja ensi viikoksi taitaa olla kohtuullisen lämmintäkin luvassa niin voisi viimein siipikarjan kanssakin aloitella ulkoilukautta. 

Harrikoista aika moni taas sulkasatoilee vähemmän edustavassa siilitukkavaiheessa...