Tuleehan se kevätkin viimein hissukseen

Pikkuisen meinasi epätoivo iskeä siinä kohtaa kun metrinen hanki tontilla viimein alkoi vähän sulaa, niin tulikin toinen mokoma uutta päälle. Mut nyt viimeisimmän lämpöaallon jälkeen alkaa viimein olla tontti lumesta vapaa ja krookukset, lumikellot ja posliinihyasintit sun muut pikkukevästimet kukkii täyttä häkää ja kimalaiset pörrää. Lämpötilat kyllä heittelee vielä aika reippaasti niin että välillä on hyvinkin kalseita päiviä eikä puissa vielä näy lehtiä, mutta jotain edistystä sentään...

Koronakin alkaa ilmeisesti vähän hellittää, mutta muuten taas elämä vähän koittaa potkia päähän, pääsiäisen alla tuli eteen lähiomaisen yllättävä sairastuminen ja kuolema, ei kovin hilpeissä tunnelmissa siis pääsiäinen mennyt.

Viimein päätin kokeilla niitä kiekkokalojakin taas kerran. Otin ensin kokeeksi kolme kiekkoa eteisen tyhjään pikkualtaaseen kotiutumaan, ne tuntui asettuvan ihan hyvin niin tilasin lisää ihan parveksi asti. Vaan pari päivää uusien saapumisesta iski joku mystinen katastrofi ja tulokkaat alkoivat apaattisena kellahdella kyljelleen ja kuolla yksi toisensa jälkeen, samoin pari niistä vanhoistakin. Ei auttanut ilmastimet, vedenvaihdot, suolakylvyt tai muutkaan poppakonstit, eikä perusvesiarvoissa ollut mitään ihmeellistä mistä saisi kiinni missä vika. Neljä noita tällä hetkellä on vielä jäljellä, saas nähdä kuinka kauan. Himppasen harmittaa sekä kalojen että oman kukkaron kannalta, kun ei nuo ihan halpoja otuksia ole vaan roskiin nakattavaksi. Kauppias aikoo reklamoida tukkuun, mutta saa nyt nähdä tuleeko sieltä muuta kuin "voi voi" vastaukseksi, noiden elävien kanssa kun on niin monta muuttujaa että vaikea sanoa missä päässä on vika. Koitan varmaan jossain vaiheessa vielä kerran kun tilanne rauhoittuu mutta jos sekin menee puihin niin pitänee uskoa että tällä tontilla on joku kiekkokirous...

Tämä viimeinen huonovointinen oli pari päivää kiikun kaakun, mutta päättikin sitten lopulta toipua

Viimeiset mohikaanit, yksi punaturkoosi vielä murjottaa eikä oikein syö, mutta loput kolme sentään on virkkuja. Ainakin toistaiseksi...

Tirppa- ja kattiosastoilla sentään on kaikki OK. Kanariat karjuu kilpaa talitinttien kanssa kevätauringolle, kohtapuoliin taas pääsee aloittelemaan ulkoilukauttakin kun muuttolinnut alkaa olla palanneet ja asettuneet aloilleen.

Pesityshäkki on kesää odotellessa taimikasvatusyksikkönä...

Kaisla on edelleen vähän ADHD-tapaus, välillä loikkaa sylissä tai sohvalla makoilevan Riitun päälle ja kuristusotteen kanssa alkaa pakkonuolla. Riitu ei ihan arvosta... Pikkuriiviö on myös keksinyt että jos lattialla mariseminen ei tuota toivottua huomiota niin aina voi loikata ihmisen selkään tai olkapäälle. Kevät alkaa myös irroitella karvoja kissoista, Riitun ympärysmitta ohenee aina pari senttiä kun sitä hetken vetelee furminaattorikopiolla. Molemmat viihtyy lämpiminä päivinä tarhassa koko ajan pidempään. Vaihdoin katetun osan pohjalle  ja eniten rampatuille verkonvierustoille paikoin karkeampaa koristekatetta turvepurun ja mullan sijaan, kun lumien sulaessa märissä käpälissä kulkeutui sisään ihan käsittämättömät määrät kuraa ja roskaa. Etenkin Kaisla tohkeissaan ulkoa tullessaan ensimmäisenä aina loikkaa syliin ilmoittautumaan (tai lämmittelemään jos on viileää), housuihin saa kätevästi pyyhittyä rapakäpälät...

- Yäääh, pentubakteereita

- Vähän etäisyyttä kiitos!

- Ai miten niin ei saa kiusata Riitu-tätiä? Mähän vaan vähän halin!

- Mamma tilasi meille ruokaa, mut sieltä paketista tulikin kauhea kuristajakäärme!

- Mut minäpä urheasti puren sen hengiltä! Mammaa ei kuristeta!
- Öö, tää on kyllä pakkausmuovia...

- Rankkaa tää kodinturvajoukoissa toimiminen.

Käsityöblokkaajat

 - On taas koko päivän se pahuksen tietokone vallannut sylipaikan. Mä tuun tähän NYT. Ai haittaa neulomista? No voi voi.

Käsityön vastustajat r.y.:n perustaja

Kannatusjäsen

- Parempi. Vielä kun tuo kakara tajuaisi olla tunkematta päälle...

Helmikuun höpinät

Hupsista, meinasipa helmikuu hurahtaa kokonaan ohi ihan huomaamatta. Maailma on taas mullin mallin mutta Lintumetsän arki rullaa tasaista tahtia. Tässäpä sitten taas vähän sillisalaattina kuvia ja kuulumisia...

Selkäkontrolli tuli ja meni. Ihan stabiililta tilanne kuulemma näyttää ja ortopedi oli kovasti ilahtunut kohtuullisen hyvin palautuneesta toimintakunnosta. Laskinpa muuten että tulee tässä reilun puolen vuoden sisään rampattua sekalaisissa kontrolleissa kuudella eri erikoislääkärillä (osalla pariinkin kertaan), ja vielä työterveyslääkäri päälle, plus fysioterapeutti (Keusote armollisesti myönsi vielä muutaman lisäkerran kun Kela tuumasi jotta liian terve, ei enää jatkoon). Ja siinä sivussa lukuisia verinäytteitä ja magneetti/TT/röntgenkuvia. Että turha kuulkaa valittaa ettei Suomessa hoitoon pääse...

Aika häijyn näköinen tuo ruuvattu ruoto röntgenissä...

Kaisla on parantunut leikkauksestaan mainiosti, huolimatta siitä että toipilasta ei kyllä edes hyvällä mielikuvituksella voinut rauhalliseksi kutsua. Massuun on jo karvatkin ihan kivasti kasvaneet taas.

Oli tässä orava-akrobatianäytöksessä varmaan jo melkein viikko leikkauksesta...

Karvamaha alkukuusta

Riitukin alkaa vähitellen varovasti myöntää että on tuo pikkuriiviö ainakin ajoittain ihan OK kaveri, etenkin painihippavaanintaotteluihin. Ja silloin kun se nukkuu. Koitin räpsiä jotain kuvia leikeistä, vaan aika epätoivoista niihin on ehtiä kameralla mukaan.

Hippa!

Geroonimooo!

Painiotteluissa vielä Riitu jyrää massalla... 

Talonmies lähti käymään Kajaanissa, pakko jakaa sylipaikka...

Joku kiipeilykausi tuolla pirioravalla on meneillään, harva se hetki löytyy jostain katonrajasta keikkumasta.

-Siis kato mitä tuo ny taas tekee...

- Höh, tästä ei pääse eteenpäin...

Lintuhuoneessa on edelleen aika staattinen tilanne, osa sulkasatoilee niin ei ihan edustavimpia kuvia niistä nyt saa. Positiivisena puolena kynsi/loistippasulkeisiin alkaa mennä enää se normaali pari tuntia kun on taas paremmin jaloillaan ja selkäkin kestää koko ajan paremmin haavilla huitomista.

Resu-Rosa sulkasatoilee,,,

Fisualtaaseen tekisi mieli vielä kerran kokeilla paria kiekkoa sekaan, raaskiskohan niitä itselleen synttärilahjaksi hommata...

Tomaattejakin olis taas tulilla (ja muutamaa muutakin rehua, mihinkähän nekin saa kissa/lintusuojatusti mahtumaan valohoitoon sitten kun alkaa olla koulimisen aika). Saas nähdä tuleeko tänäkin vuonna vaan viherkasveja vai ehtiskö jopa joku tomaatti kypsyäkin.

Karvapotilaita

Keskiviikkona Kaisla erotettiin munasarjoistaan ennen kuin tulee kevät ja hormonit alkaa liikaa hyrrätä, lääkärin suosittelema kahden kilon minimipainorajakin oli jo ylitetty reilusti. Kaisla vietiin Taikatassuun kolmen aikaan iltapäivällä ja haettiin kotiin kuuden jälkeen vähän kevyempänä.

Samaan konkurssiin sitten käytettiin Riituakin tutkittavana Kaislaa noutaessa. Sillä kun on epäsäännöllisen säännöllisesti päiviä jolloin on aika huonosyöntinen ja /tai oksentelee ruokansa, joskus jopa ruokakuppiin samantien kun on syönyt. Ainakaan ihan selkeää yhteyttä tarjottavaan ruokaan ei ole löytynyt (viljattomalla mennään), joskin "paloja kastikkeessa / hyytelössä" - tyyppiset sapuskat ehkä todennäköisemmin tulee paluupostissa takaisin kuin nötköttirakenteiset.  Onko hyytelöiden sakeutusaineissa jotain vatsaa ärsyttävää vai onko liemet liian maistuvia ja katti syö enemmän kuin vatsa kerralla vetää? Mitään kalalta tuoksuvaahan se ei suostu edes maistamaan, niin että joku Riitun vatsalle sopimaton ainesosa tai närästys tms tuossa pulauttelussa mahdollisesti on takana. Mutta kun oksenteluun voi olla paljon ikävämpiäkin syitä niin tutkittiin nyt kaiken varalta tarkemmin verikokeesta maksa-, munuais-, kilpirauhas- ja haima-arvot ja kopeloitiin ettei ainakaan isompia ylimääräisiä möykkyjä sisuksissa tuntunut. 

Sinänsä mielenkiintoista, että Kaislan leikkaus nukutuksineen ja lääkkeineen maksoi vain parisataa, mutta Riitun tutkimus ja verikoe (johon tosin tarvittiin kevyt rauhoitus että ei mennyt tappeluksi) nelisensataa! Noh, jos suhteuttaa niin äkkiä elottomien peltilehmien huoltoon, tai vaikka omaan hampaanpaikkaukseen sama summa uppoaa eikä riitäkään...

Riitun kaikki veriarvot on onneksi ihan viiterajojen sisällä ja siis nuo sisäelimet kunnossa, joten jatketaan nyt toistaiseksi tarkkailulinjalla ja tutkitaan lisää (eliminaatiodieetti ja/tai röntgen mahdollisen ruokatorven laajentuman tutkimiseksi) jos oireet enemmän alkaa vaivata eikä lääkkeet auta. Saatiin matkaan pahoinvoinninestolääkettä, närästyslääkettä ja ruokahalua lisäävää lääkettä, joita voi tarpeen mukaan kuureina syöttää oksentelun ilmetessä. Ja tietty samalla jatketaan arpomista mitkä ruoat vatsalle mahdollisesti sopii tai ei. Raakaruokaa kuulemma ei kannattaisi vatsavaivaiselle antaa, eli pitänee ainakin harventaa mushpulla-possunsydänpäiviä. Ihan kokonaan niistä ei kuitenkaan haluaisi luopua kun ovat Riitun lempiruokia eikä niitä ole oksenneltukaan...

Leikkauspotilaskin voi hyvin, syö ja on toipilaaksi vähän liiankin virkeä. Keskiviikkoiltana eläinlääkäristä kotiuduttua meinasi itse jo vähän väsyneenä kyllä epätoivo iskeä, kun pieni piriorava veti kierroksille ja loikki ja hepuloi ympäriinsä niin että olin jo ihan varma että kohta päästään johonkin Viikin päivystykseen revenneiden tikkien kanssa. Koitin sen välillä laittaa kuljetuskoppaankin rauhoittumaan, mutta eipä se paljon parempi ollut kun virtaa vaan oli ihan liikaa paikallaanoloon ja yritti vaan möyriä ja raapia tiensä ulos. Ja samaan aikaan se "kevyesti rauhoitettu" seniori tönötti silmät harittaen keskellä lattiaa laskuhumalassa tuskin tajuten kun kakara ohimennen puree korvasta ja sammahteli puoliunessa nenä ruokakupissa saamatta palaa suuhunsa...

- Mittään en oo ottanu...

- Mitäsh mä olin tekemässä...

- Ai nii, pitäis syöd.... zzzzz...

Yön yli nukuttua sentään molemmat alkoi taas normalisoitua, joskaan ei tuo toipilas edelleenkään kovin rauhallisesti malta ottaa. Ihan pahimmat riekkumiset sentään on tajunnut jättää vähän vähemmälle, tiedä sitten miten suuri osuus on tuolla jumppapuvulla jonka ilkeä palvelija ainakin ensimmäisiksi päiviksi ja öiksi on pukenut päälle kun ei jaksa koko aikaa vahtia ettei potilas ala liikaa nuolla tai järsiä haavakohtaa. (Kaulurikin saatiin matkaan, mutta luulen että tuo puku on kuitenkin mukavampi ja siihen jo etukäteen totuteltiin...)

Pirioravan jumppapuku

Ihan melkein rauhallista karvamatohuiskan tappoa.

Tee tässä ny töitä kun toinen haluaa sylkkyyn lepäämään...

Karvaton maha vähän runneltuna

Kaisla on jo jonkun aikaa tiputellut maitohampaitaankin (jossain vaiheessa sillä oli neljä yläkulmuria ennen kuin vanhat tipahti, harmittaa ettei tullut otettua kuvaa :D ) ja eilen löytyi kiipeilypuun pedistä pikkuruinen irtonainen raateluhammas. Pitäiskö tuo nyt kehystää seinälle...

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Ainakin kun pieni ja aika uusi vielä. 

Niinkuin nyt vaikka vesihana.

Tai pyykkikone.

Ja riittää niitä ihmeitä vielä isommallekin kulkijalle. Kuten Kaislan tulevaa leikkausta silmälläpitäen jämälangoista nykerretty suojapuku (joka tosin kävi jo vähän liian pieneksi, pitänee tehdä versio 2.0...)

- Siis niinkuin mitä??

- Kuka ihme tuo on?? Ja mihin on hävinnyt se ärsyttävä kakara joka täällä on pyörinyt viime aikoina?

2021 => 2022

Vaihtui sitten vuosikin melkein huomaamatta. Pienpeto uudenvuodeniltana korvat pystyssä vähän ihmetteli ulkoa kuulevaa pauketta ja sen verran oli jännää että normaalin iltahepuloinnin sijaan parkkeerasi varmuuden vuoksi mamman syliin torkkumaan. Mutta eipä sen suurempaa draamaa. Riitu tapansa mukaan vain murjotti jotta voisitteko vähän vähentää tuota kauneusunia häiritsevää meteliä, ja vetäytyi työhuoneen tuolille nukkumaan.

Päättynyt vuosi oli kokonaisuutena sen verran rankka kokemus, että ei tästä kyllä voi suunta olla kuin ylöspäin, eli voipi kohtalaisella varmuudella uudesta vuodesta ennustaa parempaa kuin menneestä (tähän väliin kiivasta puun koputusta, tokihan aina kohtalo voi nauraa räkäisesti ja heittää kehiin jotain uutta kivaa kompastuskiveä tai -vuorta...) 

Jo pitkään jatkuneen covidhässäkän ohessa uutenavuotena 2021 olo oli kuin tuolla lähimetsään hylätyllä autovanhuksella, kroppa romuna ja vuosi vaihtui vuodepotilaana HUSin vaativan kuntoutuksen yksikössä, joka oli vielä täydessä koronaeristyksessä ettei siellä saanut edes lähiomaiset vierailla.

Helmikuun lopussa vointi sen verran koheni että pääsi viimein kotiin jatkamaan elämää, vaikka kipeänä, väsyneenä ja lähes jalattomana alku olikin melkoista kivikossa rämpimistä.

Vaan pikkuhiljaa alkoi sekä olo että toimintakyky taas kohentua ja valo pilkahdella risukasaan. Pyörätuolista siirryttiin kesän alussa rollaattoriin ja aloitin ulkokävelytreenit raahaten jalkoja aina yhden lyhtytolpanvälin pidemmälle kuin edelliskerralla (hirveän kiva muuten tiedostaa että joka suuntaan tästä pihasta lähtiessä on vastassa ylämäki...). Ja lopulta rollaattorinkin sai jättää nurkkaan pölyttymään kun voima ja tasapaino alkoi sallia liikkumisen pelkän kävelykepin tuella.

Alkusyksyllä jalat kantoikin jo sen verran että uskalsi viimein reilun vuoden tauon jälkeen vääntäytyä ponin selkään vähän testailemaan pysyykö siellä enää ollenkaan. Ja raakata bucketlistiltä kohdan "Riitulle kaveri", joten varattiin Kaisla-kissanpentu, joka tassutteli sekoittamaan talon rauhaa ja järjestystä marraskuun alussa.  

Työtkin alkoi elokuussa, tosin alkuun osasairapäivärahalla pikkuhiljaa tuntimääriä lisäten. Periaatteessa joulusta lähtien taas täyspäiväisenä, mutta käytännössä sairastaessa rästiin jääneillä lomapäivillä voi pitää päivän-pari vapaata per viikko vielä jonkun tovin. Sitten kun ne loppuu niin pitänee vaan pitää palkattomia vapaita tai tehdä joku osa-aikaisuussopimus, jos nyt vaan jotenkin saa sumplittua niin että tämän vuoden vielä antaisi kropalle vähän lisäaikaa toipua ja tekisi vaan nelipäiväistä työviikkoa.

Mutta kun vuoden takaiseen vertaa niin onhan tilanne nyt aivan huiman paljon parempi. Kohtalainen määrä verta, hikeä ja kyyneleitä (ja noin kymmenen vuoden varasto voimasanoja) on tarvittu, mutta nyt jalat jo jotenkuten toimii ainakin muutaman kilometrin kerrallaan. Ulkosalla sauvakävelynä, ja kauppareissulla jo ilman apujakin, vaikka ilman keppiä kaupoilla vähän heikolla tasapainolla hoiperrellessa tuleekin välillä ihmisiltä semmoisia "tulikos otettua vähän liikaa glögiä"-katseita. Särkylääkkeiden määräkin vähenee koko ajan, vaikka vielä selkää paljon kolottaakin. 

Tiistaina kävin vuosikatsastuksessa selkäydinpolilla enkä tiedä pitäiskö tässä nyt olla riemuissaan vai pahoillaan, kun kuulemma olen jo ihan liian hyväkuntoinen että olisi mitään saumaa saada jatkoa Kelan korvaamalle fysioterapialle, tai kelakyydeille ynnä muille vammaistuille joita vuoden aikana on ahkerasti tullut kulutettua. Noh, jahka päivät valkenee ja kelit on taas vähemmän liukkaat niin pitää taas alkaa treenata autolla ajoakin, niin ainakin kuljetusongelmat saa taklattua (ainakin niin kauan kun ei tarvitse lähteä tuonne isolle kirkolle törmäilemään magneettikuviin ynnä muihin seurantoihin).

Tirppaosastolla on tullut vuoden mittaan jonkun verran katoa, viimeisimpänä glosterkanaria Pörri, joka täysin yllättäen löytyi yksi aamu joulun alla vainaana häkin pohjalta. Pitää nyt katsoa jatkossa mitä tuon lintuhuoneen kanssa tekee kun sen siivoilu on kuitenkin vielä kohtalainen rasite selälle ja vapaalennätys melkoista säätämistä noiden kattien kanssa. Tuskin Lintumetsä kokonaan Kissametsäksi muuttuu, mutta lintumäärä varmaan ainakin jonkun aikaa pysyy maltillisempana luonnollisen poistuman myötä (ainakin siihen asti kun taas maailma avautuu matkailulle ja turmiollisille lintumarkkinoille...).

Mutta kaikkiaan siis toiveissa ja odotettavissa valoisampaa uutta vuotta 2022!