Hiivataikinat ja minä ei sovi yhteen. Jostain syystä olen täysin kykenemätön arvioimaan paljonko jauhoja tarvitaan että taikinasta tulee sopivaa, ja lopputulos on sitten aina joko mallia "blob, valuva kuolema" tai "karjala takaisin, tykinkuulia piisaa".
Sain sitten kuningasajatuksen illalla ennen nukkumaanmenoa pikaisesti tekaista pitkästä aikaa itse ruisvuokaleipää, jälleen yksi lukuisista yritelmistä saada aikaan semmoinen täydellinen rukiisen makuinen, mutta mehevä eikä liian hapan, eikä luojan tähden ainakaan makea lopputulos. Edelleenkään ei oikein onnistunut.
Meinasin ensin tehdä pohjaksi semmoista hyvin hautunutta puuroa, jossa rukiin maku oikein tehostuu. Vettä kattilaan ja kaapista sekalaisia ruistuotteita perään. Päätin myös testata tuota psylliumia, josko sillä saisi vähän paremmin sitkoa ruistaikinaan, ruokalusikallinen puoleen litraan vettä. Noh, puurossa oli noin litra vettä, joten pari ruokalusikallista, sen voinee kostuttaa jossain parissa desissä vettä etukäteen. Tai sit ei, se pentelehän turposi ja turposi niin että varmaan toinen litra piti vettä lisätä ettei se ole ihan jankkia. Ja sillä aikaa tietysti se puuronviritelmä kärähti kattilan pohjaan kiinni (oli siihenkin tullut sitä jauhoa ropsautettua vähän turhan runsaasti vesimäärään nähden..). Kiroillen nakkasin siihenkin lisää vettä perään ja arvioin jotta pienen hiiltymisen takia en kyllä ala koko satsia aloittaa alusta.
Noh, kuten tarkkaavainen lukija voi tässä vaiheessa päätellä oli taikinanaihiossa jo nestettä ja muutakin tavaraa aika paljon reippaasti enemmän kuin alunperin oli suunnitelmissa, ja siinä vaiheessa kun puuropohjan, hiivan ja erehdyttävästi paksua tapettiliisteriä muistuttavan psylliumin sai taikinakulhoon, alkoi jo reunat paukkua vastaan. Kenwood veivaamaan ja jauhoa sekaan niin kauan että sotkun sai edes vähän sakenemaan, siinä sivussa telkusta leffaa seuraten. Ja sitten hetki kohotusta, se sentään kerrankin näytti sujuvan hyvin.
Leivontavaiheessa kävi pian tuskallisen selväksi että taikina oli ihan liian löysää ja liisterimäistä, vaan kun kello alkoi olla jo aika paljon, upotin köntin vaan jauhokasaan sen verran että sen sai pyöriteltyä vuokaan jonkunlaisena kiinteänomaisena pallerona, jämistä pari litturieskaa pellille. Ja vielä toinen hetki kohotusta.
Littanat oli uunista tultua ihan lähes leivän näköisiä, mutta testiyksilöä halkaistessa totesin jotta sisällä oli edelleen raakaa mönjää. Reilun tunnin paistamisen jälkeen unijukka alkoi kolkutella ja otin vuokaversiotkin pois uunista, pinta oli kyllä kauniin ruskea. Vaan seuraavana aamuna totesin jotta raakoja nekin oli edelleen sisältä. Ja kaiken kukkuraksi se penteleen liisteri oli jymähtänyt teflonvuokiin niin tiukasti ettei sitä saanut irti kuin haarukalla kaivamalla sentin paloina.
Että saiskos olla maukasta ruisvuokaleipää...
Jospa tuo edes kuivuisi kunnialla sen verran että voi viedä hevosille järsittäväksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti