Turkasen tulilintu

Syksy tuli sitten elokuun jälkeen rytinällä ja lämpötilat tippui parissa päivässä melkein kolmestakympistä vähän reiluun kymmeneen asteeseen. Pienpedot kyseli hyvin syyttävään sävyyn miksi henkilökunta on sammuttanut lämmityksen ulkotarhasta ennen kuin alistuivat kohtaloonsa ja lisäsivät sisätiloissa ihmislämpöalustalle kasautumisaikaa. Kaisla on taas pitkästä aikaa ilmaantunut saunoessa kaveriksi lauteille ja Riitu alkaa pörhistyä kun pohjavilla paksuuntuu.

Viilenevät kelit sai sitten emännänkin kaivamaan viimein esiin keskeneräisen sukantekeleen, joka on ollun työn alla keväästä lähtien ja ollut harvinaisen takkuinen neuleprojekti. Minähän siis keväällä tuumasin jotta pitää linnunomistajalla olla lintusukat, ja ihastuin "tulilintu" kirjoneulemalliin. Ensimmäinen kompastus tuli siitä että mallia ei irrallisena löytynyt mistään, vaan oli saatavilla vain kokonaisena kirjana, ja pähkäilin viitsiikö sitä ostaa vain yhden ohjeen takia. Kirjaa kaupassa plaratessa kuitenkin totesin jotta on siellä jokunen muukin ihan kivannäköinen malli ja tein lopulta investoinnin. Toinen hidaste tuli siitä, että ajattelin ensin hyödyntää lankavuoresta löytyneitä projektiin just sopivan värisiä lankoja, mutta ensimmäisen sydänkuvion jälkeen tajusin että lanka oli tähän malliin ihan liian paksua. En sitten sitä vielä kerrasta uskonut vaan purin ja aloitin uudelleen pienemmillä puikoilla josko se nyt kuitenkin jotenkin menisi. Harkitsin myös josko varren yläreunan sydänkuviot jättäisi pois jolloin saisi varresta lyhyemmän, vaan ei se ajatus oikein miellyttänyt. Sitkeästi  siis jatkoin kakkosyritystä kunnes oli pakko todeta että kinttu loppuu auttamatta kesken vaikka varresta on vielä melkein kolmannes neulomatta, ja täytyy hakea kaupasta ohuempaa lankaa jos feenikssukat haluaa. 

Tarttis ainakin viisitoista senttiä pidemmät sääret..

Kolmatta kertaa samaa sukanvartta aloittaessa alkoi vaan olla jo sen verran kyllästynyt että neulomainnostus katosi aika tyystin koko kesäksi. Ja nyt syksyllä työtä jatkaessa onnistuin tekemään vielä viimeisen virheen vaihtamalla erilaiseen pyöröpuikkoon kakkossukkaan (kun oli ihan pakko heti testata vasta hankittua nysämittaista sukkapyöröä...), ja siitä tuli sitten vähän löysempi ja jokusen sentin isompi kuin ensimmäisestä. Noh saa luvan kelvata, ei tuo omassa käytössä haittaa. Onpahan viimein valmiit ja ihan sievätkin niistä loppujen lopuksi tuli!