Karvapotilaita

Keskiviikkona Kaisla erotettiin munasarjoistaan ennen kuin tulee kevät ja hormonit alkaa liikaa hyrrätä, lääkärin suosittelema kahden kilon minimipainorajakin oli jo ylitetty reilusti. Kaisla vietiin Taikatassuun kolmen aikaan iltapäivällä ja haettiin kotiin kuuden jälkeen vähän kevyempänä.

Samaan konkurssiin sitten käytettiin Riituakin tutkittavana Kaislaa noutaessa. Sillä kun on epäsäännöllisen säännöllisesti päiviä jolloin on aika huonosyöntinen ja /tai oksentelee ruokansa, joskus jopa ruokakuppiin samantien kun on syönyt. Ainakaan ihan selkeää yhteyttä tarjottavaan ruokaan ei ole löytynyt (viljattomalla mennään), joskin "paloja kastikkeessa / hyytelössä" - tyyppiset sapuskat ehkä todennäköisemmin tulee paluupostissa takaisin kuin nötköttirakenteiset.  Onko hyytelöiden sakeutusaineissa jotain vatsaa ärsyttävää vai onko liemet liian maistuvia ja katti syö enemmän kuin vatsa kerralla vetää? Mitään kalalta tuoksuvaahan se ei suostu edes maistamaan, niin että joku Riitun vatsalle sopimaton ainesosa tai närästys tms tuossa pulauttelussa mahdollisesti on takana. Mutta kun oksenteluun voi olla paljon ikävämpiäkin syitä niin tutkittiin nyt kaiken varalta tarkemmin verikokeesta maksa-, munuais-, kilpirauhas- ja haima-arvot ja kopeloitiin ettei ainakaan isompia ylimääräisiä möykkyjä sisuksissa tuntunut. 

Sinänsä mielenkiintoista, että Kaislan leikkaus nukutuksineen ja lääkkeineen maksoi vain parisataa, mutta Riitun tutkimus ja verikoe (johon tosin tarvittiin kevyt rauhoitus että ei mennyt tappeluksi) nelisensataa! Noh, jos suhteuttaa niin äkkiä elottomien peltilehmien huoltoon, tai vaikka omaan hampaanpaikkaukseen sama summa uppoaa eikä riitäkään...

Riitun kaikki veriarvot on onneksi ihan viiterajojen sisällä ja siis nuo sisäelimet kunnossa, joten jatketaan nyt toistaiseksi tarkkailulinjalla ja tutkitaan lisää (eliminaatiodieetti ja/tai röntgen mahdollisen ruokatorven laajentuman tutkimiseksi) jos oireet enemmän alkaa vaivata eikä lääkkeet auta. Saatiin matkaan pahoinvoinninestolääkettä, närästyslääkettä ja ruokahalua lisäävää lääkettä, joita voi tarpeen mukaan kuureina syöttää oksentelun ilmetessä. Ja tietty samalla jatketaan arpomista mitkä ruoat vatsalle mahdollisesti sopii tai ei. Raakaruokaa kuulemma ei kannattaisi vatsavaivaiselle antaa, eli pitänee ainakin harventaa mushpulla-possunsydänpäiviä. Ihan kokonaan niistä ei kuitenkaan haluaisi luopua kun ovat Riitun lempiruokia eikä niitä ole oksenneltukaan...

Leikkauspotilaskin voi hyvin, syö ja on toipilaaksi vähän liiankin virkeä. Keskiviikkoiltana eläinlääkäristä kotiuduttua meinasi itse jo vähän väsyneenä kyllä epätoivo iskeä, kun pieni piriorava veti kierroksille ja loikki ja hepuloi ympäriinsä niin että olin jo ihan varma että kohta päästään johonkin Viikin päivystykseen revenneiden tikkien kanssa. Koitin sen välillä laittaa kuljetuskoppaankin rauhoittumaan, mutta eipä se paljon parempi ollut kun virtaa vaan oli ihan liikaa paikallaanoloon ja yritti vaan möyriä ja raapia tiensä ulos. Ja samaan aikaan se "kevyesti rauhoitettu" seniori tönötti silmät harittaen keskellä lattiaa laskuhumalassa tuskin tajuten kun kakara ohimennen puree korvasta ja sammahteli puoliunessa nenä ruokakupissa saamatta palaa suuhunsa...

- Mittään en oo ottanu...

- Mitäsh mä olin tekemässä...

- Ai nii, pitäis syöd.... zzzzz...

Yön yli nukuttua sentään molemmat alkoi taas normalisoitua, joskaan ei tuo toipilas edelleenkään kovin rauhallisesti malta ottaa. Ihan pahimmat riekkumiset sentään on tajunnut jättää vähän vähemmälle, tiedä sitten miten suuri osuus on tuolla jumppapuvulla jonka ilkeä palvelija ainakin ensimmäisiksi päiviksi ja öiksi on pukenut päälle kun ei jaksa koko aikaa vahtia ettei potilas ala liikaa nuolla tai järsiä haavakohtaa. (Kaulurikin saatiin matkaan, mutta luulen että tuo puku on kuitenkin mukavampi ja siihen jo etukäteen totuteltiin...)

Pirioravan jumppapuku

Ihan melkein rauhallista karvamatohuiskan tappoa.

Tee tässä ny töitä kun toinen haluaa sylkkyyn lepäämään...

Karvaton maha vähän runneltuna

Kaisla on jo jonkun aikaa tiputellut maitohampaitaankin (jossain vaiheessa sillä oli neljä yläkulmuria ennen kuin vanhat tipahti, harmittaa ettei tullut otettua kuvaa :D ) ja eilen löytyi kiipeilypuun pedistä pikkuruinen irtonainen raateluhammas. Pitäiskö tuo nyt kehystää seinälle...

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

Ainakin kun pieni ja aika uusi vielä. 

Niinkuin nyt vaikka vesihana.

Tai pyykkikone.

Ja riittää niitä ihmeitä vielä isommallekin kulkijalle. Kuten Kaislan tulevaa leikkausta silmälläpitäen jämälangoista nykerretty suojapuku (joka tosin kävi jo vähän liian pieneksi, pitänee tehdä versio 2.0...)

- Siis niinkuin mitä??

- Kuka ihme tuo on?? Ja mihin on hävinnyt se ärsyttävä kakara joka täällä on pyörinyt viime aikoina?

2021 => 2022

Vaihtui sitten vuosikin melkein huomaamatta. Pienpeto uudenvuodeniltana korvat pystyssä vähän ihmetteli ulkoa kuulevaa pauketta ja sen verran oli jännää että normaalin iltahepuloinnin sijaan parkkeerasi varmuuden vuoksi mamman syliin torkkumaan. Mutta eipä sen suurempaa draamaa. Riitu tapansa mukaan vain murjotti jotta voisitteko vähän vähentää tuota kauneusunia häiritsevää meteliä, ja vetäytyi työhuoneen tuolille nukkumaan.

Päättynyt vuosi oli kokonaisuutena sen verran rankka kokemus, että ei tästä kyllä voi suunta olla kuin ylöspäin, eli voipi kohtalaisella varmuudella uudesta vuodesta ennustaa parempaa kuin menneestä (tähän väliin kiivasta puun koputusta, tokihan aina kohtalo voi nauraa räkäisesti ja heittää kehiin jotain uutta kivaa kompastuskiveä tai -vuorta...) 

Jo pitkään jatkuneen covidhässäkän ohessa uutenavuotena 2021 olo oli kuin tuolla lähimetsään hylätyllä autovanhuksella, kroppa romuna ja vuosi vaihtui vuodepotilaana HUSin vaativan kuntoutuksen yksikössä, joka oli vielä täydessä koronaeristyksessä ettei siellä saanut edes lähiomaiset vierailla.

Helmikuun lopussa vointi sen verran koheni että pääsi viimein kotiin jatkamaan elämää, vaikka kipeänä, väsyneenä ja lähes jalattomana alku olikin melkoista kivikossa rämpimistä.

Vaan pikkuhiljaa alkoi sekä olo että toimintakyky taas kohentua ja valo pilkahdella risukasaan. Pyörätuolista siirryttiin kesän alussa rollaattoriin ja aloitin ulkokävelytreenit raahaten jalkoja aina yhden lyhtytolpanvälin pidemmälle kuin edelliskerralla (hirveän kiva muuten tiedostaa että joka suuntaan tästä pihasta lähtiessä on vastassa ylämäki...). Ja lopulta rollaattorinkin sai jättää nurkkaan pölyttymään kun voima ja tasapaino alkoi sallia liikkumisen pelkän kävelykepin tuella.

Alkusyksyllä jalat kantoikin jo sen verran että uskalsi viimein reilun vuoden tauon jälkeen vääntäytyä ponin selkään vähän testailemaan pysyykö siellä enää ollenkaan. Ja raakata bucketlistiltä kohdan "Riitulle kaveri", joten varattiin Kaisla-kissanpentu, joka tassutteli sekoittamaan talon rauhaa ja järjestystä marraskuun alussa.  

Työtkin alkoi elokuussa, tosin alkuun osasairapäivärahalla pikkuhiljaa tuntimääriä lisäten. Periaatteessa joulusta lähtien taas täyspäiväisenä, mutta käytännössä sairastaessa rästiin jääneillä lomapäivillä voi pitää päivän-pari vapaata per viikko vielä jonkun tovin. Sitten kun ne loppuu niin pitänee vaan pitää palkattomia vapaita tai tehdä joku osa-aikaisuussopimus, jos nyt vaan jotenkin saa sumplittua niin että tämän vuoden vielä antaisi kropalle vähän lisäaikaa toipua ja tekisi vaan nelipäiväistä työviikkoa.

Mutta kun vuoden takaiseen vertaa niin onhan tilanne nyt aivan huiman paljon parempi. Kohtalainen määrä verta, hikeä ja kyyneleitä (ja noin kymmenen vuoden varasto voimasanoja) on tarvittu, mutta nyt jalat jo jotenkuten toimii ainakin muutaman kilometrin kerrallaan. Ulkosalla sauvakävelynä, ja kauppareissulla jo ilman apujakin, vaikka ilman keppiä kaupoilla vähän heikolla tasapainolla hoiperrellessa tuleekin välillä ihmisiltä semmoisia "tulikos otettua vähän liikaa glögiä"-katseita. Särkylääkkeiden määräkin vähenee koko ajan, vaikka vielä selkää paljon kolottaakin. 

Tiistaina kävin vuosikatsastuksessa selkäydinpolilla enkä tiedä pitäiskö tässä nyt olla riemuissaan vai pahoillaan, kun kuulemma olen jo ihan liian hyväkuntoinen että olisi mitään saumaa saada jatkoa Kelan korvaamalle fysioterapialle, tai kelakyydeille ynnä muille vammaistuille joita vuoden aikana on ahkerasti tullut kulutettua. Noh, jahka päivät valkenee ja kelit on taas vähemmän liukkaat niin pitää taas alkaa treenata autolla ajoakin, niin ainakin kuljetusongelmat saa taklattua (ainakin niin kauan kun ei tarvitse lähteä tuonne isolle kirkolle törmäilemään magneettikuviin ynnä muihin seurantoihin).

Tirppaosastolla on tullut vuoden mittaan jonkun verran katoa, viimeisimpänä glosterkanaria Pörri, joka täysin yllättäen löytyi yksi aamu joulun alla vainaana häkin pohjalta. Pitää nyt katsoa jatkossa mitä tuon lintuhuoneen kanssa tekee kun sen siivoilu on kuitenkin vielä kohtalainen rasite selälle ja vapaalennätys melkoista säätämistä noiden kattien kanssa. Tuskin Lintumetsä kokonaan Kissametsäksi muuttuu, mutta lintumäärä varmaan ainakin jonkun aikaa pysyy maltillisempana luonnollisen poistuman myötä (ainakin siihen asti kun taas maailma avautuu matkailulle ja turmiollisille lintumarkkinoille...).

Mutta kaikkiaan siis toiveissa ja odotettavissa valoisampaa uutta vuotta 2022!

Nisse-polkkaa Lintumetsän tapaan

 On villiä melskettä,

helinää, helskettä pienten tiukujen.

On korvia,

tassuja,

pulleita massuja,

häntiä vilisten.

Nuo tähtien lyhdyt ne paikalle kutsuvat polkua valaisten

On kaikki tulleet maistamaan nyt puuroa tonttujen

Kyljestä lyhdyn ne itseään peilaa ja viiksiään vääntelee

Ja seeprisherrat tyytyväiset oksilla ääntelee.

Kas nythän on joulu, ja nythän on joulu, ja nythän on joulu taas
ja Lintumetsän väki juhlii kun on rauha maas!

Kaisla EI!

- Mitään kivaa saa ikinä tehdä

Nämä paljon hehkutetut jouluvalmistelut on kyllä ihan yliarvostettuja. Vähän jotain yrittää niin heti ollaan vaan kieltämässä ja torumassa.

• Ei saa leikkiä kuusenpalloilla
• Ei saa kiivetä kuuseen, ja jos ihan  pikkuisen kiipeää niin ei kuulemma saisi kaataa kuusta
• Ei saa järsiä kuusta
• Ihan kauhea härdelli jos kuusi pimenee kun juuri ostetun valoketjun johto sattuu vahingossa menemään poikki (mitäs ovat piilottaneet johdon loppuosan kaappiin, eihän sitä pimeässä erota hiirenhännästä)
• Joulukukkia ei saa edes haistella
• Ei saa syödä olkipukkia 
• Semmoinen kiva pyörivä ja kilisevä kynttiläkellojuttu on piilotettu lasilyhdyn sisälle niin ettei sillä saa leikittyä
• Piparinleivonnassakaan ei saanut auttaa, ei edes kissapipareiden kanssa. (Ja itsehän olivat jättäneet piparipeltien jäähdytystelineen epätasapainoon niin että se päätyi vähän kenolleen kun kukaan ei ollut paikalla)
  

Iloista joulunodotusta. Just joo.

t: Kaisla melkein 5kk

Joulunamuja?

Patukka:

Salmiakki:

Hedelmäkarkkilajitelma:

Kaisla kasvaa

Matkalaukkuvaaka kertoi kassillisen pikkuangoraa painavan hitusen yli kaksi kiloa. On se siis parisataa grammaa pulskistunut sitten rokotuksen. Ruokaa Kaisla vetelee melkein enemmän kuin tuplasti painavampi Riitu, mutta tarvitseehan sitä kasvuun ja hyperaktiivisuuskohtauksiin energiaa...

Lintuhäkin pohjapapereiden leikkely on muuten hiukan haasteellista yli-innokkaan apulaisen kanssa (niin kuin mm myös kengännauhojen solmiminen, helmanyörillisen takin päällepukeminen tai hiekkalaatikkojen putsaus...)

- Ai tästäkö pitää leikata?

- Mä voin levittää tän paperin!

- Oho, se meni vähän ruttuun...
- Aina saa kärsiä ja hävetä.

Pientä leikintynkää viritellään edelleen silloin tällöin ja välillä syliin voi tulla yhtä aikaa, välillä sitten taas Riitu hakeutuu mahdollisimman toiseen päähän taloa kuin rasittava riiviökakara.

- Tää whack-a-mole -peli on kivaa!

- Siis se koskee muhun. Nyt menee kyllä taas liian pitkälle...

Rauhanomainen rinnakkaiselo

Maanantaina käytettiin Kaisla tehosterokotuksilla. Oli oikein reipas pikkupotilas ja hyrräsi lääkärille niin ettei meinannut sydänääniä saada kuunneltua.

- Siis te toitte sen takaisin? Sehän piti viedä piikille?

Sen verran hyvin on liennytyspolitiikka edennyt, että eristysselli on purettu lopullisesti ja kissat ovat ainakin toistaiseksi oleilleet samoissa tiloissa ilman catastrofeja. Kaisla on edelleen Riitun mielestä vähän epäilyttävä, mutta alkaa alistua kohtaloonsa ja voivat jopa kasautua samaan syliin kunhan säädyllinen turvaväli pysyy. Riitu seuraa pienemmän sinkoilua tarkasti ja saattaa hetkeksi jopa hiukan innostua johonkin leikintapaiseen, mutta vähän se vielä näyttää Suomi-Venäjä jääkiekko-ottelulta: periaatteessa pelkkää peliä, mutta välillä voi taklaukset olla hitusen ylimitoitettuja ja tunteet kuohahtaa...

Iltaraksut sulassa sovussa. 
(Riitu muuten EI ole lihava, luut tuntuu liiankin hyvin. Sillä on vaan todella tuuhea talvikarva :D)

- Ehkä se ny menettelee, kunhan ei lähemmäs tule...

Kaisla hoksasi viimein kissanluukun toimintaperiaatteen, vielä pitäisi vaan oppia että a) pihalla voi olla kylmää ja/tai märkää ja b) märillä tassuilla ei välttämättä kannattaisi käydä kaivelemassa kissanhiekkaa...

- Miten se Riitu-täti oikein
kulkee seinän läpi??

- Jos tästä raapii tai vetää?

- Eiku pitää työntää, jes! Riitu-tätiii, mä tuun kans!!

Tassut vois opetella pyyhkimään...

Riituparalla ei nyt enää ole yhtään pentuvapaata aluetta, onneksi on kuitenkin tilaa muuten väistellä. Ja nukkuessa toki on rauha maassa kaikilla.

Sähköjäniksen langaton latauspiste

Mut mikähän meni pieleen kun harjailun jälkeen tuo ei nyt näytä ihan siltä miltä pitää ja pari osaa tais jäädä puuttumaankin? Onko noille jossain kokoamisohjetta? 😕

Ennen

Jälkeen