 |
| Kunnon turistipönötys napapiirillä |
Yövyttiin tällä kertaa kylpylähotellissa, osaksi jotta pääsi helpolla aamiaisten suhteen ja osaksi jotta pääsi sitten veteen hautomaan päivän riennoista uupuneita lihaksia. Epäonneksi vaan edellispäivien ukkonen oli ilmeisesti hajottanut jotain säätö/mittauslaitteita, ja heti ensimmäisenä iltana porealtaat suljettiin käytöstä heittelevien klooriarvojen vuoksi ja loppureissun joutui tyytymään perusaltaaseen ja saunoihin. Noh, saihan niissäkin itsensä hyvin liotettua ja vähän erilaisissa vesisuihkuissa lihaksiakin pehmitettyä.
Ensimmäiselle kokonaiselle lapinpäivälle olin buukannut parin tunnin suokkiratsastusretken. Polaris Point Horses otti ongelmitta pararatsastajankin mukaan leppoisalle käynti-ravimaastolle (tosin jonon viimeisenä parissa ylämäessä vähän fuskasin ja testasin muutaman askeleen laukkaakin kun keventäminen alkoi uuvuttaa...). Ratsuna toimi tyyni Hege, jolla suuresta koostaan huolimatta oli varsin miellyttävän tasainen raviaskel. Selkä kesti pidemmänkin maaston ihan ok, mutta polvet ja nilkat alkoi jostain syystä loppulenkistä särkeä ravipätkillä, kait ne parin vuoden tauon jälkeen vähän ihmetteli mitäs tää kevennystouhu taas olikaan...
Talonmies puolestaan herätteli kultakuumetta Tankavaarassa vaskaamalla itselleen muutaman mikrohipun kultaa, minä toimin altaan reunalla kannustusjoukkona (ei ehkä ihan olis selkä kestänyt painavan hiekkavaskoolin ravistelua, ja todennäköisesti olisin jossain vaiheessa ollut huteroilla koivilla rähmälläni siinä altaassa...)
Yhtenä sateisempana päivänä ajeltiin Inarissa ja vierailtiin Siidassa ja kierreltiin turistikrääsäkauppoja, muuten sitten tallottiin muutama lyhyempi ja helpohko 2-7km vaellusreitti joihin minunkin jalkani jo pystyivät. Tasamaata ja alamäkeä kyllä jo tarpoisi pidemmänkin tovin, mutta ylämäet edelleen hyydyttää koneiston aika tehokkaasti. Ja pidemmän lenkin jälkeen palautuminen on vielä kovin hidasta, niin että useamman peräkkäisen kuntoilupäivän jälkeen alkaa illalla kroppaa jomottaa vähän joka kohdasta.
 |
| Pakolliset porokuvat |
Jonkinlainen henkilökohtainen erävoitto oli kavuta viimeisenä päivänä kiirunapolkua Kiilopäälle, eli käytännössä kaksi kilometriä pelkkää ylämäkeä. Meinasi jossain vaiheessa jo kroppa hyytyä, mutta onneksi reitille oli varsin tiuhaan laitettu lepotasanteita, joissa ylipainoinen ja alikuntoinen invalidi saattoi istahtaa haukkomaan happea ja tasaamaan pulssia. Päivä oli tunturissakin varsin tuuleton, joten maiseman ihastelua laella vähän häiritsi innokas sääskiarmeija. Paluuraitti oli nousua pari kertaa pidempi matkaltaan, mutta huomattavasti helpompi kävellä, joskin alamäen alkuvaiheessa polku oli varsin kivikkoinen ja sai sauvojen kanssakin aika varovasti astella ettei tuiskahda nurin.
Paluumatka oli sitten melko reipas 1100km ajomatka suoraan Saariselältä etelään. Jossain 800km:n tienoilla selkä alkoi vihjailla että tää alkais riittää jo tältä erää, mutta päästiin kuitenkin kotiin kunnialla.
