Eristyssellit

Viikonloppuna koko poppoolle tehtiin kuntokartoitus ja kynsisulkeiset (paitsi Ulpukalle ja töyhtähyypille, jotka pääsi jossain välissä luikahtamaan lintuhuoneen ovesta ennen kuin ne oli haavittu kiinni ja Trillille joka muuten vaan katosi jäljettömiin kun alettiin haavin kanssa heilua. Noh pitää ottaa hyypät ja Trilli projektiksi joku toinen päivä, Ulpukalla nyt ei päältä katsoen ole erityisempää trimmaustarvetta).  Samalla jaottelin alustavasti harrikoita pesityshäkkeihin pönttöjen kera.

Todennäköisimmin poikasia on luvassa keltaiselle Lunalle ja Ruotsalaisten pojalle, ne on hengailleet yhdessä pesäpaikkoja tutkaillen jo jonkun aikaa, ja tutkivat pönttöä jo ahkerasti. Lunanhan alunperin ostin Versolle kaveriksi, mutta käy tuo svenssonikin ihan hyvin kun nyt siihen mielistyi.

Sonicilta ja Orinocolta toivoisin pöntöllisen sinisiä lapsia, mutta Sonic ei ole kovin huippulaatuinen koiras eikä myöskään oikein naisten suosiossa, ja Orinocolta voi kestää jonkun tovin päästä yli siitä että joutui eroon rakkaasta veljestään, jonka kanssa se on kovasti koittanut kimppaantua. Eli voipi vain toiveeksi jäädä.

Kolmas pönttö on Heklalla ja Versolla, tämä on oikeastaan aika epätoivoinen yritys, kun molemmat on oidipaalisesta äiti-poikasuhteesta irti revitty osapuoli, jotka ei juuri toisistaan välitä. Katsotaan nyt tovi josko pönttö ja eristys insestikumppaneista saisi ne innostumaan, mutta en nyt noille kauhean korkeaa onnistumiskerrointa ennusta. 

Herra ja rouva Ruotsalainen olisi kovasti kiinnostuneita pesinnästä, samaten Odin ja Freija. Rouva Ruotsalaisella vaan paljastui kuntotarkastuksessa molemmissa jaloissa bumblefootia, ja joutui herransa kanssa pehmustettuun selliin toipumaan. Jos se paranee pian niin myöhemmin voisi ehkä niiden antaa pesiä jos noista ensimmäisistä pareista ei oikein mitään irtoa. Myöskään Freija ei ole vielä höyheniltään ihan tiptopkunnossa vaikka into olisi kova, pitää nyt katsoa niidenkin osalta joskus vuodenvaihteessa mikä on tilanne, nättejä poikasiahan ne kyllä kasvattelee.

Pari nuorta miestä on sitten vielä kokonaan morsioita vailla, ja Verna on lipoomansa ja jo ikänsäkin takia ulkona lisääntyvästä porukasta. Muuten terve ja sitkeä sissi se kyllä on ollut, olisi kiva jos poikansa edes siirtäisi niitä geenejä eteenpäin.

Katos poika, näin kerätään pesätarpeita...

Odin ja oodi aamulle

- Ei täällä ketään ole. Ei ainakaan mitään pulunpesää...

Se aika vuodesta

Ei täällä terraarion päällä oikein kunnon paikkaa ole...

⛝ Päivänpituus sopiva
⛝ Sulkasato valmis, ainakin enimmäkseen 
⛝ Kuntoa ylläpidetty runsaalla lentelyllä  
⛝ Levättykin on kesällä ja tankattu aurinkoa 
⛝ Ruokaa riittää 
⛝ Vettä riittää 
⛝ Idätettyjä siemeniä tarjolla  
⛝ Lämpötila OK (ainakin sisätiloissa) 
⛝ Kaverikin löytyisi  
☐ Pesänpaikka... ??!!
 

Vähän suojaton tämäkin...

Eikä tähän pönttöön pääse sisään...

Tämä voisi toimiakin...

Ontto puunrunko kaapin päällä, kestosuosikki

Täälläkin olisi ihan lupaavia koloja...

Pitäis vissiin alkaa pikkuhiljaa viritellä oikeita pönttöjäkin...
(Ja selvittää noille otuksille jotenkin että sisarusten tai äidin ja pojan ei kuitenkaan olisi suotavaa suunnitella pesueen perustamista...)

Puunhalausta ja poneja

Käytiin lauantaina Torronsuolla käveleskelemässä. Vähän kosteannahkea mutta muuten ihan kiva syyskeli. Paitti että kymmenen kilometrin taivalluksen jälkeen parkkipaikan jo melkein häämöttäessä, onnistuin jotenkin todella lahjakkaasti astumaan lankusta sivuun, ja rämähdin pitkospuille kirjaimellisesti nenälleni. Onneksi toisella polvella (jossa on nyt hiukan aristava kohta) ja kädellä sen verran ehdin ottaa vastaan, että ei tuossa onneksi ulospäin näkyviä vaurioita ole, mitä nyt on vähän hellänä. Tosin mun tuurillani se nostaa jonkun ruhjelman vasta huomiseksi, niin että saan sekä töissä, asiakaspalaverissa että tallilla selitellä jotta joo en ole turvakodin tarpeessa kuitenkaan vaikka naama onkin mustankirjava viikonlopun jäljiltä...

Ulkoiluteema jatkui tänään, kun kävin viimein testailemassa harrastuskaverin keväällä hommaamaa omaa hepoa. Treenailtiin kentällä oikeaoppista tölttäystä ja vähän laukkaa ja raviakin. Ja loppukäynti pienellä metsälenkillä. Oikein kiva otushan tuo on, vaikka toki vähän enemmän treenausta vaatisi tuntemattomalla ratsulla löytää ihan kunnolla yhteistä säveltä.

Viides kerta toden sanoo?

Huun partnerin paikka on ollut sen verran tuulinen, että aina yhtä positiivinen talonmies jo tiedusteli tuossa loppuviikosta "niin milloin se kuolemaantuomittu tulee". Noh tuossa se nyt kuitenkin on, partneripulu #5. Toivomme menestystä ja edes vähän pidempää ikää kuin muilla (tai kyllähän alkuperäinen The Pulu aika vanhaksi eli, Huun kanssa vaan vain suunnilleen sen viimeisen vuotensa....). 

Huu oli hyvin utelias mutta hiukan varautunut alkuun. Taisi olla pieni kolaus itsetunnolle,
että edellinen kaveri osoittautuikin toiseksi koiraaksi kaiken uutteran liehittelyn jälkeen...

Tulokas on hieman huonossa höyhenessä, mutta eiköhän se pian siistiydy

Alakko nää mua...? 💗

Liejislätäkkö

Kaikki liejuryömijät ovat jo majoittuneet kulma-altaaseen, ja tuntuvat kotiutuneen vallan mainiosti. Eivät todellakaan nirsoile ruokansa kanssa, ja pakasteötöjen lisäksi maistuu ihan tavalliset kuivamuonatkin, ainakin raemuotoiset. Laitoin niille kokeeksi vähän banaanikärpäsiäkin, ja niitäkin metsästävät ihan innolla. Kaikki näyttäisivät löytäneen itselleen jonkun sopivan lymypaikan. Näkysällä saattaa kerralla olla vain pari liejistä, mutta ruoan havaitseminen saa ne välittömästi esiin ja saattaa herättää pientä nahinaakin. Vesitilkassa sulatetut pakasteet tarjoilen yleensä isolla pipetillä, ja ovat jo niin hyvin ehdollistuneet, että pipetin ilmestyminen saa melkoisen kuhinan aikaan kun kaikki rynnistävät läjään yrittäen napata herkut suoraan pipetin suulta. 😄

 

Liejisaltaassa kannattaa oikeasti olla kunnollinen kansi ettei kalat kiipeile karkuun.....

Kuivikekavalkadi

Lintuhäkin, etenkin sisätiloissa olevan, kuivikkeen tulisi olla mahdollisimman pölytöntä, helppokäyttöistä, kohtuullisin ponnistuksin saatavilla, ja toki vielä mielellään mahdollisimman kustannustehokastakin.  Pienemmissä häkeissä paperi on melko ylivoimaista ominaisuuksiltaan (jos vaan löytää jostain sopivankokoista rulla- tai arkkitavaraa, kun sanomalehdetkin nykyään on järjestään tabloidikokoa), mutta isommissa lentohäkeissä erilaiset irtokuivikkeet ovat huomattavasti käytännöllisempiä. Vuosien varrella onkin tullut jos jonkunlaista materiaalia testailtua, ja edelleen se täydellisen kuivikkeen metsästys jatkuu...

Isolastuista hevoskutteria paalista,
ja pienikokoisempaa purua lemmikkipakkauksesta

Puru, on halpaa, isommissa erissä jopa hyvin halpaa, mutta siihenpä ne hyvät ominaisuudet tahtookin loppua. Purua saa isommissa ja pienemmissä säkeissä ja paaleissa, isompaa ja pienempää karkeutta ihan hienoon sahanpuruun asti. Pienirakeinen puru on pehmeää ja ihan toimivaakin lintuhäkin pohjalla, mutta pölyä purussa on aina ja paljon (ja etenkin hevospaaleissa valmistajien "pölytön" tarkoittaa näemmä jotain ihan muuta kuin minun terminologiassani...) ja isommat kutterinlastut ottavat herkästi ilmaa alleen siipien havinassa ja lentelevät vähintäänkin häkin laidoille ja joskus pohjalaatikostakin pois. Pariakin merkkiä olen testaillut mutta ei se vaan tunnu toimivalta, ainakaan tässä huushollissa.

Karkeaa leppähaketta ja hienoa pyökkihaketta

Haketta on linnuille sopivana saatavilla ainakin haavasta, lepästä ja pyökistä ja eri karkeusasteinakin. Luonnonmateriaaleista hakkeet ovat suunnilleen niin pölyttömiä kuin mahdollista ylipäätään on, ja tästä syystä niitä meilläkin on ollut paljon käytössä. Miinuspuolena kuitenkin on kuivikkeen karkeus, isompirakeinen hake pistelee ikävästi siivoojan jalkoja, ja ihan varmasti asukkaidenkin. Lisäksi kokoonpainumatonta haketta kuluu aika runsaasti, eikä suhteellisen kallis isokaan säkki kauaa kestä. Karkeassa kuivikkeessa lintujen ulosteet myös erottuvat melko hyvin ja häkki on aika pian siivouksen jälkeen vähän epäsiistin näköinen. Pehmeämpiä hienorakeisempia hakkeita ei Suomesta edes oikein tahdo saada (muuta kuin Millamoren "supersoft" haapahaketta, joka muutaman litran erittäin hintavissa pussukoissa ei kyllä ole miltään kantilta katsottuna järkevä ratkaisu)

Hamppu  on melko lähellä sitä täydellistä kuiviketta, kohtuuhintaisia hevospaaleja on yleisesti maatalouskaupoissa saatavilla, ja jopa kotimaisena (Hemprefinen hamppukaupasta saa ihan yksittäisiäkin paaleja, ja mainosteksteillä on kohtuullisen hyvä viihdearvo). Hamppupäistäre on pehmeää ja yleensä verraten vähän pölisevää (jos ei satu ihan se laarinpohjapaali kohdille). Linnunläjät myös häviävät aika tehokkaasti hampun sekaan eikä syystä tai toisesta hieman venähtänyt siivousväli tuota ongelmia. Hamppua jo olin melkein päättänyt ryhtyä pääkuivikkeena pitämään, kunnes kevättalvella totesin että hamppupohjan pyörittelystä alkoi seurata aina hillitöntä aivastelua ja melko raju nenän valuminen, joten oli pakko omalta kohdalta hylätä hieno materiaali...

Pellava on kuivikkeena melko samantyyppistä kuin hamppu, tosin ilman aivasteluefektiä. Sitäkin on meillä käytetty paljon, ja  tälläkin hetkellä puolikas paali löytyy varastosta. Pellavakin on hyvää tavaraa hinta-laatusuhteeltaan. Jostain syystä siinä vaan laatu tuntuu välillä heittelevän aika rajusti, ja vaikka useimmiten pellava on hyvinkin vähän pölisevää ja hyvää, niin välillä sattuu paketti joka pölisee melkein samaa tahtia purujen kanssa. Pellava on myös hiukan tikkuisemman ja liukkaamman  tuntuista käsitellä kuin hamppu, ja jostain syystä aika herkästi kulkeutuu matalampiin kippoihin. Pellavapaaleja ei myöskään myydä niin yleisesti kuin hamppua, joten sitä joutuu aina vähän erikseen haeskelemaan. Ja onhan se aina tuontitavaraakin jos ekologista puolta miettii.

Karkeaa olkipellettimursketta

Pellettejä on saatavilla ainakin puusta ja oljesta. Plussana on pieni pölyävyys, mutta useimmiten ne ovat liian karkeita ja möykkyisiä pikkulintujen häkkiin. Ostin Hankkijalta kokeeksi säkillisen Strohfelderin olkipelletirouhetta, mutta ainakin tuo laatu on turhan karkeaa lentohäkkiin, vaikka hinta olisi vielä kohtuuden rajoissa. Kostuttamalla pelletti hajoaa pehmeämmäksi patjaksi, mutta märän kuivikkeen haju ennen kuin taas kuivuu on hetken hieman tunkkainen, ja käy sitten puolestaan Talonmiehen nenään.

Olkipohjaista superpahnaa

Hieno olkikuivike, jota kotimainen Naturalia valmistaa ja myy Superpahnan nimellä, tuntuisi sen sijaan tällä hetkellä hyvinkin toimivalta kuivikkeelta. Tämä ei kyllä ollut lainkaan rakkautta ensisilmäyksellä, tuote on oikeastaan lähinnä hienoa olkijauhetta, ja muistuttaa nopealla vilkaisulla ulkoiselta olemukseltaan aikalailla turvetta, joka ainakin kuivana sisäkäytössä on ihan vihonviimeistä kamaa ja peittää metrien säteellä kaiken hienoon ruskeaan tomukerrokseen (kyllä, sitäkin olen jossain vaiheessa testannut..). Kaataessani tavaraa kokeeksi ostetusta superpahnapussista häkin pohjalle, pölähti siitäkin sankka tomupilvi ja tuumasin alkuun jotta ei todellakaan jatkoon, mutta käytetään ny tämä pois kun ei ihan ilmaista ollut. Sitten kun pöly laskeutui ja kuivike pääsi asettumaan paikoilleen, se alkoi kuitenkin esitellä varsin hyviä puolia itsestään. Vaikka säkistä kaataessa pahna pölyääkin, pysyy se varsinaisessa käytössä erittäinkin hyvin paikoillaan, vaikka siipiveikot ilmaa vispaavatkin. Pinta on suloisen pehmeä tallustella niin linnuilla kuin hoitajallakin, ja hienojakoinen aines koteloi jätökset varsin nopeasti ja tehokkaasti kohtalaisen huomaamattomiksi rakeiksi. 

Häkin pohjalla testauksessa keskellä
hieno pyökkihake, etualalla hamppua
ja takana superpahnaa

Pieni pussikin on yllättävän riittoisaa, kun kikkareet voi vedellä pinnalta kapealla lehtiharavalla, pöyhiä loput ja uutta tavaraa tarvitsee lisätä suhteellisen vähän per siivouskerta moneen muuhun kuivikkeeseen verraten. Siniviiriäiset suorastaan rakastavat tätä ja pitävät pitkän ja nautinnollisen kylpypiehtarointisession heti kun uutta kuiviketta häkin pohjalle lisätään 😄. Miinuspuolena tällä kuivikkeella on (sen käsitellessä nousevan pölyn lisäksi) aika kipurajoilla kulkeva hinta ainakin noilla pikkupussukoilla, joita kuluu ikävän monta jos kuivikkeen vaihtaa kerralla kokonaan. Isompia paalejakin on valmistajalla olemassa, mutta en ole vielä selvittänyt saisiko niitä muutaman yksittäiskappaleen ostettua (tai noita pieniä pusseja isommissa erissä edullisemmin), ihan lavalliselle paaleja kun ei kuitenkaan tarvetta ole... Olkikuiviketta olisi saatavilla myös hiukan karkeampana ja käsittelemättömämpänä silppuna, joka lienee ominaisuuksiltaan lähimpänä pellavaa, mutta sitä ei ole vielä tullut testattua, hiukan epäilyttää olisiko se vähän turhan kevyttä ja lentelevää linnuille.

Puolueeton ja sponsoroimaton asiantuntijaraati suosittelee superpahnaa...

Muidenkin kylpijöiden roiskeet kyllä imeytyy ihan hyvin

Mutapainin ystävät

Luonnollisestihan vastuullinen tapa hankkia uusia lemmikkejä on selailla akvaarioliikkeen tukkulistoja ihan noin vaan mielenkiinnosta siihen mitä nykyään ylipäätään on tarjolla, huomata siellä yllättäen ihanpakkosaada-laji, tilata niitä suunnilleen siltä istumalta kymmenen kappaletta ja sitten ruveta ihmettelemään mihis ihmeeseen ne oikein saisi sitten parin viikon päästä majoitettua...

Kyseessä on siis liejuryömijät, nuo kalamaailman kummajaiset, joille kukaan ei ole muistanut kertoa että kalat elää vedessä, ja jotka iskee päälaelle lätkäistyjä sammakonsilmiään jokaiselle kärsivälliselle tarkkailijalle. Rakkauteni noihin otuksiin alkoi joskus hurjassa nuoruudessa reppureissulla Intiaan, jossa Sundarbansin suiston mangroverannoilla niitä toinenkin tovi ihmeteltiin. 

Siniliejuryömijä Periophthalmus barbarus,
turhan iso ja ikäväluonteinen kotialtaaseen

On niitä minulla aiemminkin lemmikkinä ollut, joltain vuosien takaiselta ruotsinreissulta tarttui pari matkaan. En vaan silloin vielä ollut kotiläksyjäni kunnolla tehnyt, enkä tiennyt että niitä on niin montaa lajia, ja että se tavallisimmin saatavilla oleva Periophthalmus barbarus on iso ja erittäin äkäinen. Niinpä nuokin kasvoivat ja kasvoivat ja kasvoivat, kunnes toinen päätti että allas on liian pieni molemmille ja lahtasi kaverinsa. Jäljellejäänyt murjotti vielä jokusen aikaa yksinään, kunnes rikkoutunut lämmitin kiehautti senkin hengiltä. 

Tämä kokemus joksikin aikaa hyydytti liejisintoani. Satunnaisesti tarjolle alkoi kuitenkin tulla pienempiäkin lajeja, joille nyt edes teoriassa kotiinkin jonkun järjellisen asumuksen voisi järjestää, ja joskus vuosi-pari sitten ihan tosissani koitin niitä viimein hankkiakin. Vaan eipä niitä pieniä lajeja tietty silloin ollut saatavilla ja liejuryömiääriö jäi taas "sitten joskus" asteelle. Kunnes sitten kuukausi sitten sitä tukkulistaa tavasin ja ihan yllättäen vastaan tuli jotain muutakin kuin se iänikuinen barbarus. Pikaisen googlauksen perusteella tuo "hehkuliejuryömijä"  P. novemradiatus on sukunsa pienimpiä lajeja, alle kymmensenttiseksi jäävä ja verrattain sosiaalinen, ja siitä päästiinkin hyvin nopeasti alussa kuvailtuun majoituspulmaan... 

Kulma-allas josta silloin aiemmin vähän olin ryömiääriötä kaavaillut oli nyt malawaariona. Iso allas kaipaisi perusteellista kalaston uusintaa kyllä, mutta en nyt vielä tähän hätään sitä mangrovesuistoksi halua muuttaa. Eteisessä olisi lähes tyhjä allas, mutta malliltaan huono paljon pinta-ala kaipaaville ryömijöille. Isomman toki rahalla saisi, mutta kun ei ole paikkaa mihin sen sijoittaisi. 

Malawaario 2.0

Pienen meditoinnin jälkeen sitten malawit joutuivat siirtymään eteiseen, vaikka allas on hiukan alamittainen niillekin, eikä tuo kulmapurkkikaan liejiksille mitenkään ruhtinaallinen ole. Kai. Webbi tarjoilee noille tilantarpeeksi joissain paikoin "8kpl 60l-altaaseen" (saksalaiset)  ja toisessa ääripäässä "30x30cm per pyrstö" (jenkit, ehkä kuitenkin enemmän sitä barbarustyyppiä tässä ajateltu, ja yleensä saksalaiset kuitenkin ihan asiallisia mittoja antaa), ota noista nyt selvää. Noh noilla altailla nyt ainakin aloitetaan, ja jos alkaa näyttää siltä että jollain osapuolella on liian ahdasta niin mietimme sitten muita järjestelyitä...

Kulma-allas alkaa muuntua paludaarioksi, ensin kaapeista läjään kaikki vanha roina mitä ehkä voisi sisustuksessa käyttää. Sitten vesikierto ojennukseen...

Pengerryksien pyörittelyä, pari mangrovenvirkaa toimittavaa varjoviikunaa
(jotka toivottavasti kevyesti suolattua vettä sietävät...)

Njoo, saa luvan välttää ainakin nyt toistaiseksi...

Niin kuin aiemmin mainitsinkin niin ensimmäinen tilaus meni puihin ja perille saapui vain pussillinen ruumiita, ja tyhjää paludaariota sai tuijotella vielä tovin. Tällä viikolla sitten uusi yritys, ja tällä kertaa yksittäispakatut kalaset tulivat kaikki hengissä ja virkkuna. Kaiken varalta laitoin ne ensin pieneen ja aika askeettiseen purkkiin, että näkee jotta kaikki varmasti toipuu kunnolla matkan rasituksista, ja voi helpommin seurata että kaikki varmasti jotain alkavat syödä.

Tänään laskin muutaman suurimman ja pulskimman jo paludaarioonkin. Ainakin toistaiseksi kaikki hyvin...